VS
Sotkamo - Pattijoki
La 13/02/2021 klo 16:00
Ojan Rauta Areena
Osta lippu
Nettiradio

Jymy kiilautui sarjakärkeen


Oulun Lippo – Sotkamon Jymy 0-1 (1-7, 1-19)

Ottelun tilastot

Oulun Lipon ottelu alkoi vyöryä väärään suuntaan heti aluksi, kun kärkietenijä Aki Toikka loukkasi takareitensä ensimmäisellä vedolla ja Hannu Huuskosen pitkä tauko lautasen ääressä näkyi pienenä epävarmuutena, eikä suuntaa kyetty kääntämään toisella jaksolla. Jymy kaivoi Lipon ulkokentästä peräti 26 juoksua, joista yhdeksän kappaletta syntyi toisen jakson viimeisessä sisävuorossa.

– Saatiin hyvä alku peliin ja toisella jaksolla saatiin vielä enemmän lyöntipeliä auki. Kyllähän kaveri heitti jossain vaiheessa hanskat tiskiin tuon liikkumisen suhteen, Jymyn 1-palkittu Roope Korhonen tuumasi.

– Huuskonen alotti heikosti, mutta nousi peliin mukaan. Siinä mielessä pitää nostaa hattua, Jymyn pelinjohtaja Mikko Kuosmanen lisäsi.

Roope Korhosen saldo oli 1+6 lyötyä, neljä(!) tuotua ja kymmenen kärkilyöntiä yhdestätoista yrityksestä!

Roope onnistui mäiskäyttämään kauden ensimmäisen kunniajuoksunsa nimenomaan neljännessä vuorossa. Ensiksi Korhonen kotiutti Toni Kohosen merkatulla 2-saumapuhkaisulla, jonka jälkeen seuraava lyönti suunnattiin 2-luukkuun, josta pallo hulahti läpi aina kenttää kiertävän pensasaidan uumeniin.

Kun Joensuun Maila päihitti sarjaa johtaneen Vimpelin Vedon samaan aikaan Saarikentällä, päätyivät JoMa, Veto ja Jymy kutkuttaviin tasapisteisiin sarjataulukossa. Jymy johtaa tällä hetkellä sarjaa juoksueron turvin.

Mikko Korhonen löi ottelussa kaksi juoksua ja halusi jälkimmäisen kohdalla varmistaa, että kuvaajakin noteerasi onnistumisen.

Jymyllä on edessä viikon loppupuolella kolmen vieraspelin savotta. Torstaina pelataan Joensuun Mailaa, perjantaina Kouvolan Pallonlyöjiä ja sunnuntaina Kiteen Palloa vastaan.

-AH