Jymy Mehtimäen valloitukseen – neljään päivään kolme kovaa peliä

Juhannustauon jälkeen Jymy jatkoi taivaltaan voitokkaasti Pattijoen Urheilijoita vastaan ja lähestyy nyt hyvää tahtia heinäkuun otteluruuhkia. Viikonloppuna joukkue urakoikin vieraissa kahdesti, kun perjantaina Jymy kohtaa Mehtimäellä hallitsevan Suomen mestarin ja suuntaa sunnuntaina Pattijoen MiiluAreenalle. Jottei pelit jäisi liian vähälle, niin maanantaina Joensuun Maila saapuu vastavierailulle Hiukkaan!

Tässä ennakossa pureudutaankin näihin kahteen viikonlopun vieraspeliin.

Huomenna perjantaina Jymy haastaa hallitsevan mestarin heidän kotipyhätössään Kerubi Stadionilla. Maila ei ole aloittanut kauttaan odotusten mukaan, vaan pistemenetyksiä ja tappioita on tullut jopa poikkeuksellisen paljon. Toisaalta, kun ottaa huomioon Jymyn ja Mailan yhteisen historian 2010-luvulla, ei voi kun odottaa, että joensuulaisyleisö saa nähdä suojateiltaan parastaan.

Samoin Jymyllä on varmasti paljon hampaankolossa. Viime vuonna kaksi vierailua Mehtimäellä päättyivät tappioihin, joten latausta ei varmastikaan tarvitse kaukaa hakea. Eritoten, kun joukkueet kohtaavat maanantaina uudestaan, niin voisi kuvitella latingin olevan tapissa molemmilla joukkueilla. 

Jymyn etu on, että joukkue on kulkenut voitosta voittoon ja saanut keskittyä yksittäisiin, peliä kehittäviin toimenpiteisiin harjoituksissa ehkä enemmän kuin alkukaudesta myös hieman siipirikkoisena esiintyneet pohjois-karjalaiset.

Tilastojen valossa varsin huomionarvoista on se, että Jymyn ulkopeli on päästänyt 12:sta peliin ainoastaan 55 juoksua. Joensuulaisten lukema 14:ssä pelissä puolestaan on 89, mikä on paljon etenkin kun sen suhteuttaa viime vuonna rautaiseen ulkopeliin nojanneeseen joukkueeseen. 

Tässä vaiheessa kautta tulee kuitenkin muistaa, että kelit lämpenevät entisestään, mikä tarkoittaa sitä, että lyöjämiehiä on joskus jopa mahdotonta pitää kurissa. Lyöntikelien aikaan joukkueet varmasti pyrkivät eri tavalla rikkomaan vastustajien peliä syömällä paloja sieltä täältä, jolloin kotiutusyritysten määrä tippuu ja jatkuvuus häviää.

Roope Korhonen on ollut koko alkukauden oivassa vedossa!

Seuraa heitä!

Korhonen & Rönkkö vs. Niemi & Rautiainen: Joensuun Mailan 133:sta lyödystä juoksusta 69 on syntynyt Juha Niemen ja Aleksi Rautiaisen mailoista. Jymyltä verrokkina Roope Korhosen ja Lauri Rönkön osuudet 135:een juoksuun on 81. Numerolla pelaavista Joensuun paras on ollut Juha Puhtimäki (2+18) ja Jymystä Antti Korhonen (2+21). 

Jymyn vaihtolyöntipeli: Pitkistä vipuvarsistaan tunnettu Niko Korhonen on esittänyt tällä kaudella pompun ohella paljon kovia saumalyöntejä vaihtolyöntipelissään, siinä missä Joni Rytkönen vaihtaa käytännössä illasta toiseen ilman pomppua. Nämä onkin tärkeitä seikkoja, kun mennään Mehtimäelle, jossa alusta on edelleen varsin epäedullinen pomppupelille.

Joensuun Maila – Sotkamon Jymy perjantaina 28. kesäkuuta klo 18. Ottelu katsottavissa Ruutu Urheilun moniameralähetyksenä sekä vapaalta Jim-kanavalta ja kuultavissa Radio Kajauksen taajuuksilta.

Pattijokisten kimppuun sunnuntaina

Juhannuksen jälkeen Jymy peittosi Pattijoen Urheilijat Hiukassa supervuoroparin jälkeen. Sunnuntaina perinteikkäällä Rännärillä nähdään joukkueiden kolmas keskinäinen kohtaaminen tällä kaudella. Ensimmäinen päättyi erittäin, erittäin koleassa säässä toisella sarjakierroksella Jymyn 1-0 vierasvoittoon.

Pattijoen Urheilijoiden kyntänyt alkukausi on kuin muisto vain, mitä tulee viimeaikaisiin otteisiin pelikentillä. Tiistainen ottelukin sen osoitti, kun vierailijat veivät avausjakson tulikuuman Juuso Keski-Koukkarin siivittämänä jaksovoittoon. Jymy kuitenkin heräsi ratkaisuhetkillä ja käänsi varsin viihdyttävän pesäpallo-ottelun itselleen lopulta Antti Korhosen kunniajuoksulla supervuorossa.

Antti Korhonen ratkaisi edellisen ottelut supervuorossa.

Sunnuntaina Pattijoen avara kenttä tarjoaa niin ikään mahdollisuuden juoksurikkaalle ottelulle, etenkin siksi että pomppupeli näyttelee varmasti vahvaa roolia. Tässä pelissä keskiössä tulee olemaan jälleen kerran lukkarit Topi Kosonen ja Ville Väliaho, jotka omalla syöttötyöskentelyllään pyrkivät sotkemaan pomppua laittomaksi ja epäonnistuneiksi, mikä antaa ulkopelaajille mahdollisuuden tehdä pompuista paloja.

Alla olevalla videolla nähdäänkin malliesimerkki siitä, millaista se parhaimmillaan on, kun Jymyn Niko Korhonen tuhosi edellisen ottelun ratkaisuhetkillä vastustajan kärkimiehet kenttäpesille viuhuvalla heitollaan. 

Katso video Niko Korhosen viuhuvasta heittokädestä alta!

Teksti: Olli Korhonen
Kuvat: Jami Ivanoff