VS
Kouvola - Sotkamo
Su 09/05/2021 klo 17:00
KSS Energia Areena
Osta lippu
Nettiradio

Jymy niukkaan voittoon Joensuusta

Taistelu runkosarjan kärkipaikasta kihertyy entisestään, kun Sotkamon Jymy otti voiton Joensuun mailasta jaksoin 1-0 (3-1, 2-2). Ennakkoluulottomalla pelillä pisteen Jymyltä anastanut Joensuu jäi kuitenkin lopulta itse nuolemaan näppejään, tasan pelatusta jaksosta kun ei pistettä itselleen saa.

– Pettynyt täytyy olla, kun jäi nolla pistettä. Jaksovoiton kautta tavoiteltiin isompia asioita tänä päivänä, Joensuun Mailan pelinjohtaja Antti eteläpää harmitteli.

Ensimmäinen jakso ei sykähdyttävää pesäpalloa helteiseen Hiukkaan saapuneelle yleisölle tarjonnut. Jymyn juoksuista vastasivat Jani Komulainen näpyllään, Aki Orava pussinpohjalyönnillä ja Antti Hartikainen taasen kolmannessa vuorossa mainiolla kumuralyönnillään.

Joensuun vastaus jäi laihanlaiseksi, ainoasta juoksusta vastasi Hannu Kiukkonen pamauttamalla pallon puolittain läpi 3-jatkeelta. Roope Korhonen ehti kyllä katkaisemaan pallon kulun, mutta kakkospesältä etenemään lähtenyt Tuomas Jussila ehti tästäkin huolimatta tuomaan jaksoin viimeiseksi juoksuksi jääneen kavennuksen.

Sisäpelin takkuisuudesta kertoi se, että Jymyn Roope Korhonen jäi täysin vaille kotiutustilanteita ensimmäisellä jaksolla.

– Liian tasaisesti meni nuo suoritukset kaikille. Kun on neljää viittä yritystä kaikilla, niin se tarkoittaa sitä, että päävaihtaja on epäonnistunut pelissä ja sitä kautta ei saatu tilanteita, Jymyn pelinjohtaja Mikko Kuosmanen summasi.

Pakarantrimmaajat ry Joensuusta ja Sotkamon Jymy järjestivät yhdessä tempauksen, jossa pompittiin yhtä soittoa 24 tuntia. Tapahtumassa kerättiin rahaa kohdennettuun nuorisotyöhön Kainuussa. Loikkiminen loppui jaksotauolla, ja pomppiskorkeuksien yhteistulokseksi saatiin vuorokauden aikana huikeat 101 kilometriä ja risat päälle!

Pakarantrimmaajat ry Joensuusta ja Sotkamon Jymy järjestivät yhdessä tempauksen, jossa pompittiin yhtä soittoa 24 tuntia. Tapahtumassa kerättiin rahaa kohdennettuun nuorisotyöhön Kainuussa. Loikkiminen loppui jaksotauolla, ja pomppiskorkeuksien yhteistulokseksi saatiin vuorokauden aikana huikeat 101 kilometriä ja risat päälle!

Toisella jaksolla sisäpeli ei ottanut edelleenkään auetakseen, mutta Joensuu sai silti kimmerrettyä tarvittavat juoksut merkatuilla välilyönneillä noustakseen tasoihin. Jymyn juoksuista vastasivat Roope Korhonen ja uudemman kerran näpäyksellä kotiuttanut Jani Komulainen.

JoMa pääsi yrittämään neljännen tasoittavalla vuorollaan jakson voittojuoksua, mutta Jymyn torjuttua jok’ ikinen yritys, jäi kaksi sarjapistettä lopulta Hiukkaan ja Joensuu siirtyi taistelustaan huolimatta kotimatkalle pisteittä.

– Tänään oli mailassa aika monella vähän nihkeämpi päivä. Onneksi ulkopeli oli kohtalaisen hyvää, Jymyn ykköspalkittu Toni Kohonen totesi.

– Kyllä me pystymme paljon parantamaan. Ainakin seuraavassa ottelussa sytykettä riittää, hän jatkoi.

Runkosarjan kotiottelut huipentuvat torstain kamppailuun Vimpelin Vetoa vastaan. Tuossa ottelussa voidaan puhua panoksena olevan runkosarjan voitto, sillä se joka tuosta mittelöstä voittajana selviää, on eittämättä etulyöntiasemassa tuon himoitun tittelin tavoittelussa. Tuo peli alkaa klo 18. Torstain jälkeen kierroksia on runkosarjassa jäljellä ainoastaan kaksi kappaletta.

Ottelun tilastot

-AH