Jymy otti niskalenkin ja nappasi ensimmäisen otteluvoiton!

Sotkamon Jymy – Kouvolan Pallonlyöjät 2-0 (3-2, 5-2)

Sotkamon Jymy avasi välieräsarjan voitolla Hiukassa. Syksyn kelissä Jymy tarrasi hallinnan tunteeseen heti avausjaksolla ja piti otteen loppuun saakka. Hannes Pekkinen kunnaroi toisen jakson ratkaisun. Syyskauden tasapainoisin esitys toi ensimmäinen otteluvoiton.

Yhden huilipäivän jälkeen kiilaan juostiin tutulla orkesterilla. Vain vastustaja oli vaihtunut kymenlaaksolaisiin perjantai-illalta. Roope Korhonen jatkoi hutunkeittokapteenina, mutta koki pudotuspelien ensimmäisen tappion. Jymy avasi sisältä ja sai aikaan ainoastaan pari kappaletta kakkostilanteita. Vierasjoukkue avasi ykköspaloilla, mutta rimpuilivat lyöjämiesten voimin yhden tilanteen, jonka violetit kuitenkin kestivät.

Toisen avaavalla Aapo Hiltunen huudatti Hiukkaa ja juoksutti Vertti Veittikosken kotiin. Ulkona nollavuoro ja R: Korhonen ujutti kumuran väliin kolmannessa. KPL kavensi kolmannessa Teemu Nikkasen johdolla, mutta Hannes Pekkinen tirpaisi perusajolähdöstä pallon merkistä kolmospesän kärkeen ja Akseli Pitkänen oli pakotettu virheeseen. Kahden juoksun johto riitti Jymylle, vaikka kouvolalaiset hengittivät niskaan ja kavensivat yhdellä. Nikkasen lyömä juoksu oli lopulta avausjakson osalta laiha lohtu, kun Patrik Wahlstenin viimeinen lyöni kantoi kopiksi Iivari Vihannolle ja juoksua turvanneet takaetenijät olivat poltettavissa. Ennen huipennusta Elmeri Iivonen nappasi pari tärkeää lentoon osunutta linkkuväärää ja pakotti Elmeri Liedon viimeisellä lyömään laittoman. Kolmostilanteet isännille 9-5.

Iivari Vihanto meni hyvin kentälle. Kärkkärit 5/7.

Normaalista poiketen Jymy avasi ulkoa, ja onnistuneesti avasikin. Nollavuoron jälkeen Samuel Huotari piiskaisi pallon sukkana kolmossaumasta kopparille ja vei Jymyn johtoon. Jaksovoiton turvin yksi juoksu oli Jymylle kaksi. Toisenkin nollavuoron jälkeen Jymy oli hanakas ratkaisemaan: perusajolähtö Pekkiselle, mutta toinen kantoi tappimerkillä kopiksi ja Vihanto haavoittui kotiin. Viimeisellä kakkosrajaleikkuri sai vauhtia sieppari Eemeli Laineen räpylästä ja kapusi Urheilukadun vallin yli ja Pekkinen kiersi kunniaa. Kaksi juoksua mieheen ottelusarjan avauksessa tuoneet Jere Vikström ja Kalle Kuosmanen toivat juoksut edeltä.

Kolmannessa vuorossa KPL kavensi yhdellä ja Jymy pelasi illan toisen nollavuoron sisäpelissä. Neljännen aloittavalla Pallonlyöjät olivat tukalassa asemassa. Neljän maalin johto oli tukeva, ja kun lopulta kahdella palolla peli valui niin, että Nikkanen joutui toiseksi viimeisenä lyöjänä hyppäämään takaetenijän rooliin. Wahlsten löi merkkivedon S. Huotarille, joka tyytyi nappaamaan takapalon kakkoselta. Juoksu kotiin, mutta peli pakettiin. Kolmostilanteet Jymylle 16-11 ja ottelusarja 1-0.

Häkä is back! Antti Hartikainen nähtiin Jymyn ”laavulla”.

Välieräsarja jatkuu Kouvolassa keskiviikkona. Pudotuspelikaravaani palaa Hiukaan taas perjantaina. Liput ennakkoon osoitteesta: www.ticketmaster.fi/sotkamonjymy.

Katso lehdistötilaisuus ja ottelun jälkeinen pelaajahaastattelu alta!