VS
Kouvola - Sotkamo
Su 09/05/2021 klo 17:00
KSS Energia Areena
Osta lippu
Nettiradio

Jymy toistamiseen Kiriä parempi

Sotkamon Jymy jatkoi puolivälieriä vahvasti ottamalla toisen voiton Jyväskylän Kiristä, tällä kertaa vieraskentällä. Kirin otteet pelissä jäivät varmasti kotiyleisölle pettymykseksi, sillä joukkue ei saanut juoksuakaan aikaiseksi ottelun päättyessä vieraille jaksoin 2-0(4-0, 6-0). 3-tilanteet jäivät jyväskyläläisillä vähiin ensimmäisen Sotkamossa pelatun puolivälieräottelun tapaan. Tilanteita Kirillä oli kuusi ja Jymyllä 21.

– Ei tässä ole mitään selityksiä, olimme selkeästi huonompia. Sotkamo löi hyvillä lyönneillä juoksuja ja sisällä emme saaneet yhtään mitään aikaan, Kirin pelinjohtaja Juhani Lehtimäki toteaa pettyneenä.

Kuosmanen: ”Nöyrä pitää olla”

Sotkamo osoitti vahvuutensa heti ensimmäisen jakson alussa. Kirin jäätyä ensin sisävuorollaan juoksuitta, Jymy takoi ensimmäisen vuoroparin tasoittavalla vuorollaan kolme juoksua. Ensin asialla oli Roope Korhonen, joka täräytti kovaa saumaan, tämän jälkeen Jimi Heikkinen onnistui varsin tutulla pystymailalyönnillä ja lopuksi Mikko Korhonen pudotti pallon väliin kumurallaan.

Jyväskylä ei saanut oikeastaan missään vaiheessa ensimmäistä jaksoa paineistettua vieraiden ulkokenttää, kotiutustilanteitakin oli vain yksi kappale. Jakson loppulukemat varmisti vielä Jani Komulainen upealla laakalyönnillään väliin. Näin jakson Jymylle 4-0.

Vaikka luvut olivat suhteellisen selvät, korosti Jymyn pelinjohtaja Mikko Kuosmanen sitä, että pää on pidettävä kylmänä.

– Jatkoimme siitä mihin torstaina jäimme, tilanteiden rakentelu on edelleen hyvällä tasolla. Tämä oli hyvä peli. Yksittäinen harhaheitto ja yksittäinen läpilyönti voi kuitenkin kääntää näitä pelejä, joten nöyrä pitää olla, Kuosmanen muistuttaa.

Jani Komulainen käy vain pikaisesti kääntymässä kotipesässä…

Kohonen mursi kotijoukkueen selkärangan

Toinenkaan jakso ei alkanut kotijoukkueen kannalta kaksisesti. Toni Kohonen osoitti vaarallisuutensa takapesien ollessa täynnä ja löysi Kirin kentästä kunnarin arvoisesti tilaa. Vastustamaton lyönti suuntautui kakkospesän päälle, Niko Korhonen ja Jani Komulainen riensivät kolmos- ja kakkospesältä kotiin eikä Kohosellakaan pitänyt kiirettä kolmospesälle juostessa. Tilanne oli näin hetkessä jo 3-0.

Jyväskylän Kiri sai tilaisuutensa Jymyn siirryttyä ensin 6-0 –johtoon. Kolmannessa vuorossa ajolähtöä pääsivät purkamaan Perttu Hautala ja Mikko Rantalahti, mutta Niko Korhonen onnistui molemmilla kerroilla toimittamaan pallon varmoin ottein ennen etenijää kotipesään. Kiri sai aikaiseksi vielä rakennettua muutaman tilanteen viimeisessä sisävuorossa, mutta juoksut jäivät auttamatta haaveeksi.

– Meillä taittuivat niskat, sellaista ei saa käydä missään tilanteessa. Kohosen läpilyöntiä me emme kestäneet. Olemme sisäpelin kautta nyt tänne pudotuspeleihin päässeet ja nyt meidän pitäisi ruveta nauttimaan siitä, että saamme näitä pelejä pelata. Aika synkkäähän se olisi huomenna mennä jonnekin Nurmoon Sotkamon sijasta. Nautitaan nyt tästä ja yritetään lyödä palloa väliin, ei siinä sen kummempaa, Lehtimäki tilittää.

…ja rientää sitten takaisin kolmospesälle onnittelemaan kunnarin lyönyttä Kohosta (Janin syöksyhanska kuvassa oikealla etulalalla). Kohonen saalisti tänään yhdeksän kärkilyöntiä kymmenestä yrityksestä.

– Kyllä me ulkopelin kautta lähdimme pelaamaan tätä peliä. Tiesimme kaverin vaarallisuuden ja saimme pidettyä 3-tilanteet vähissä. Sisäpelikin oli ehyttä, Jymyn ykköspalkittu Toni Kohonen summaa voiton syitä.

Välieriin pääsemiseen vaaditaan neljä voittoa. Sarja jatkuu huomenna sunnuntaina Sotkamossa, jossa pelataan JymyHyvä-hyväntekeväisyysottelu. Tuo peli alkaa klo 17.

Ottelun tilastot

-AH