
Jymy viihdytti pesiskansaa Meri-Lapissa!

Sotkamon Jymy – Pattijoen Urheilijat 2-0 (13-1, 3-0)
Sotkamon Jymy matkasi aurinkoiselle Tuulivoima-areenalle Simoon. Jymy äityi esittämään vakuuttavaa sisäpeliä mukavahenkisessä ottelutapahtumassa.
Kainuulaiset kurvasivat kauden toiseen kotiotteluun Meri-Lappiin. Yhteistyöseura Simon Kiri sai isännöitäväkseen historian ensimmäisen hiekkatekonurmella Lapin maakunnassa pelatun Superpesis-ottelun. Violettioranssit jatkoivat pitkän pelireissun ensimmäiseen näytökseen samaisella kokoonpanolla, millä Kiteen Pallo kaatui keskiviikkona Kajaanissa.
Roope Korhonen kellisti Antti Kiiskisen hutunkeitossa. Pattijokiset ovat pelanneet Suomessa tällä kaudella viisi ottelua, joissa on syntynyt seitsemän tehtyä juoksua. Martti Viitasalo onnistunut lyömään juoksuja (6) näissä viidessä pelissä. Yksi on tullut harhalla [toim. huom. kiitos tilastonostosta X-palvelussa Toni Länkinen]. Avausvuorossa juoksun lyömisessä onnistui – kukapa muu kuin Viitasalo. Jymy iski kuitenkin kaksi: Elmeri Purmonen pinkoi kotiin Hannes Pekkisen kumuralla ja Vincent Kontturi löi Superpesisuran ensimmäisen.
Toinen vuoro oli molemmilta juoksuton. Tyyntä myrskyn edellä. Kolmannen lopettavalla Jymy rakensi palottoman ajotilanteen ja Pekkinen läpsäytti pallon yli kolmoskoppari Mikael Mäkelän. Pallo maisemiin, 1+3. Tilanne raukesi ja violettioranssit rakensivat uuden tilanteen kakkoskeulasta: Elmeri iivonen iski pallon kolmosjatkeelta pajatson tyhjäksi. Yhdentoista juoksun sisävuoro huipentui vielä Iivari Vihannon kahteen ja Samuel Huotarin yhteen lyötyyn juoksuun. Neljännen aloittava oli enemmän tai vähemmän jaksotauon odottelua. Avausjakso Jymylle 13-1 ja kolmostilanteet 15-4.

Toisella jaksolla tahti hiipui ensimmäiseltä jaksolta. Ainakin juoksujen valossa. Jymy iski avausvuorossa kaksi, kun sekä Roope että Jussi Korhonen onnistuivat saattelemaan etenijän kotipesään. Pekkinen onnistui myös toisella jaksolla, toisen aloittavalla. Tälläkin kertaa kotiin pinkoi Purmonen. Toisella jaksolla sisäpeli ei ollut enää avausjakson tasolla ja erinäiset virheet sävyttivät jakson kulkua. Esimerkiksi kolmannen aloittavalla vuoro vaihtui kahden viimeisen lyönnin laittoman ja yhden kärpäsen jälkeen. Neljännessä Jymy rakensi vielä tilanteen, muttei saanut lisättyä johtoaan.
Pattijoella oli vielä mahdollisuus puristaa keltamustasta koneesta viimeiset mehut kirin muodossa, mutta Iivonen lukkarina oli kantona kaskessa. Viimeisistä kuudesta palosta Iivonen nimittäin tahtaili viisi.

Loppujen lopuksi ottelun kolmostilanteet kirjattiin isännille 21-7. Jymyn ykköspalkittu oli kuusi juoksua lyönyt ja 11 kärkilyöntiä saalistanut Pekkinen. Kakkospalkinnon pokkasi kahdeksan paloa tehnyt ja pajatsonkin tyhjentänyt lukkari Iivonen. Pattijoelta parhaina palkittiin lukkari Topi Still sekä kakkosena Konsta Launonen. Iivosen jälkeen eniten paloja keräsi Veeti Kokko, Kuosmanen ja Pekkinen – kukin kolme kappaletta.
Katso ottelun lehdistötilaisuus ja pelaajahaastattelu alta!
Sunnuntaina kainuulaiset esiintyvät Ilmajoella Koskenkorvan vieraana. Alkuviikon jymyläiset viettävät Helsingissä pelaten kotiottelun Meilahdessa ja vierasottelun Hyvinkäällä. Ensimmäinen kotipeli uudenkarhealla tekonurmella Terrafame Stadionilla pelataan 7. kesäkuuta Hyvinkään Tahkoa vastaan. Yksittäisten otteluiden lipunmyynti on avattu osoitteessa: www.ticketmaster.fi/sotkamonjymy



