
Jymy voitti avausottelun – ”Tunnetila pitää saada paremmaksi!”
Sotkamon Jymy – Kiteen Pallo 1-0 (1-1, 5-3)
Sotkamon Jymy ja Kiteen Pallo iskivät ensimmäisen kerran yhteen Terrafame Stadionilla kauden 2025 puolivälierissä. Jymy ei ollut parhaimmillaan, mutta onnistui raapimaan voiton.
Runkosarjan päätöskierroksilla huilanneet jymyläiset palasivat takaisin pelaavaan kokoonpanoon. Helteistä ei ollut enää tietoakaan, kun joukkueet juoksivat kiilaan Hiukassa. Avausjakso tarjosi lopulta vain pari juoksua, vesisadetta ja auringonpaistetta, muuten hyvin koleassa kelissä.
Avausjakson ensimmäistä juoksua jouduttiin odottamaan toisen aloittavalle, missä Kitee sai juoksun vapaataipaleella: Miika Keski-Petäjän ensimmäisestä syötöstä puuttui syöttöoikeus ja myöhemmässä vaiheessa lyöntivuoroa alkuasento. Täyttävällä Jymy pääsi paineistamaan, mutta Kiteen takatilannepelaaminen kesti aina Roope Korhoseen saakka. Kumura Tahko2-kuvioon tapin yli jatkeelle ja Hannes Pekkinen pinkoi juoksun.
Keski-Petäjä oli elementissään viimeisen vuoron aloittavalla: kaksi kertaa mies kolmoselta irti vääräksi vedotulla syötöllä, ja näistä vielä jälkimmäinen tuomittiin oikeaksi, mikä tarkoitti kolmatta paloa. Sotkamolaiset eivät kuitenkaan onnistuneet hyödyntämään tasoittavaa vuoroa, vaan kiri hiipui jo etupesille. Kolmostilanteet isännille 5-3.

Jymyn ykköspalkittu Roope Korhonen kertoi lehdistötilaisuudessa vähän ärähtäneensä pukukopissa.
– Tunnetila pitää saada paremmaksi, yksinkertaisesti.
Murahdus ja pienet kokoonpanomuutokset auttoivat ainakin jonkin verran: Jymy tuplasi toisella jaksolla kolmostilanteet ja löi niistä miestä kotiin 50-prosentin teholla. Juoksuja syntyi ideaalisesti jokaisessa vuorossa, vaikka pelinjohtaja Iiro Haimi harmittelikin lehdistötilaisuudessa toisen jakson peluutusta ja lyöntijärjestyksen pyörimistä.
Roope Korhonen tinttasi avausjuoksun toiselle jaksolle. Viimeisellä merkistä tapin yli Tahko2-kuvioon, ja se riitti juoksuun. Niko Halttunen löi pallon keskelle taakse väliin ja kiteeläisnuorukainen sai juhlia tasoitusjuoksua kotipesässä. Yli 2200 juoksua runkosarjassa ja pudotuspeleissä lyönyt R. Korhonen karkuutti Jymyn: keskisaumaveto kääntyi lopulta hankalan heiton seurauksena räpylävirheeksi. Merkki oli silmässä myös viimeisellä ja Roope tinttasi pallon tylysti väliin kolmoskopparin eteen.
Nollavuoron päälle Jymy sai lahjajuoksun, kun kiteeläiset heittivät pallon harhaan kolmosepesältä Sami Haapakosken pomputettua Elmeri Purmosta eteenpäin. Purmonen lönkytteli kotiin, mutta aina kolmospesälle saakka ahnehtinut Haapakoski paloi kolmospesän kynnykselle. Kolmannessakin Kitee jäi nuolemaan näppejään, mutta illan tummuessa Samuel Huotari tarjoili Jymylle aihetta juhlaan viimeisen vuoron aloittavalla. Tyly kumura kolmosjatkeelle Iivari Vihanto toi juoksun. Jiri Pippola kavensi tilannetta viimeisessä vuorossa tappikumurallaan, mutta vaikka pienimuotoinen paineistus vielä jatkuikin, niin ensimmäinen puolivälierä päättyi Jere Vikströmin erinomaiseen ulkopelisuoritukseen, missä takalukija nappasi pörriäisen paljaaseen käteen ja suolasi Aku Kettusen kolmoselle. Jymy piti kotiedun itsellään.

Neljä juoksua lyönyt R. Korhonen oli Jymyn ykkönen ja sai lehdistötilaisuuteen kaverikseen yhden lyöneen ja yhden tuoneen Juho Keinäsen. Kakkospytyt Keski-Petäjälle sekä lähinnä ulkopelivastuulla pelanneelle Anttoni Jakobssonille. Ottelun kolmostilanteet lopulta Jymylle 15-9.
Katso ottelun lehdistötilaisuus alta!
Puolivälieräsarja jatkuu perjantaina Kiteen Rantakentällä. Pudotuspelikaravaani palaa Hiukkaan taas sunnuntaina. Hanki liput ennakkoon osoitteesta: www.ticketmaster.fi/sotkamonjymy.
Teksti ja kuvat: Olli Korhonen