VS
Sotkamo - Kouvola
TÄNÄÄN klo 14:00
Hiukan pesäpallostadion

JymyHyvä -hyväntekeväisyysottelu Kainuun kehitysvammaisten asialla

Perinteinen JymyHyvä -hyväntekeväisyysottelu pelataan Hiukan pesäpallostadionilla lauantaina 5. syyskuuta.

Hyväntekeväisyysottelu on Sotkamon Jymyn ensimmäinen puolivälieräottelu, mutta vastustajasta ei ole vielä tietoa. Ottelu alkaa klo 16:00.

JymyHyvä20 -lahjoituskohteena on uuden sairaalan kehitysvammapoliklinikan ja -osaston aistimateriaali. Kehitysvammaisilla henkilöillä ja etenkin autismissa voi ilmetä aistien yli- tai aliherkkyyksiä. Autistinen henkilö pyrkii hallitsemaan poikkeavaa aistijärjestelmäänsä ja tästä voi seurata esimerkiksi erilaisia rituaaleja. Stressaantuneena erityispiirteet saattavat korostua.  Aistiärsykkeiden onnistunut jäsentäminen on edellytys kaikelle sensomotorisen ja kognitiivisen toiminnan onnistumiselle. Onnistunut aistitiedon säätely mahdollistaa paremman ja mahdollisimman itsenäisen elämän. Aistivälineet tarjoavat myös mahdollisuuden rentoutumisen ja rauhoittumisen harjoitteluun sekä tilaisuuden aktivoida passiivisia käyttäjiä. Aistimusten avulla voidaan luoda myös virkistäviä ja rentouttavia kokonaisvaltaisia elämyksiä esimerkiksi vaikeavammaiselle henkilölle. 

– SuperJymy haluaa perinteitä kunnioittaen järjestää JymyHyvä -ottelun myös tänä vuonna, vaikka olot ovat poikkeukselliset. Tänäkin vuonna monet yritykset ja yhteisöt ovat lähteneet mukaan tähän hienoon tapahtumaan ja sitä myötä mahdollistavat hyväntekeväisyyden ja ilmaisottelun, Sotkamon Jymyn Roope Korhonen kiittelee.

Vaikka tänä vuonna poikkeuksellisissa olosuhteissa katsomorajoitukset ovat edelleen voimassa, niin SuperJymy Oy haluaa lahjoittaa vakiintuneen summan 4000 euroa hyväntekeväisyyteen Kainuun kehitysvammaisille.

Lahjoitussumma on tänäkin vuonna 4000 €.

Jymy on jo vuosien ajan kerännyt varoja hyväntekeväisyyteen alueen yritysten kanssa. Viime vuonna kohteena oli Kainuun uusi synnytysosasto, joille lahjoitusvaroilla hankittiin saturaatiomittareita sekä vastasyntyneen kuljetuskoppa.

Aiemmat lahjoituskohteet:

2010 Kainuun keskussairaalan lastenklinikka
2011 Kylmävalolaite Kainuun keskussairaalaan
2012 MLL:n Kainuun piirille
2013 Kainuun kohdennettuun nuorisotyöhön
2014 Sinivalokapalo Kainuun keskussairaalaan
2015 Lääkepumppu OYS:n Osasto 51
2016 Bilirubiini mittari Kainuun keskussairaalaan
2017 Käsi- ja jalkapyöriä Kainuun hoivakoteihin
2018 Hoitotuolit syöpätautien poliklinikalle
2019 Saturaatiomittareita Kainuun keskussairaalan synnytysosastolle
2020 Aistihuone Kainuun keskussairaalan kehistysvammaisten osastolle

Pehmot eivät lennä tänä vuonna

Vuosien perinne Jymyn ensimmäisen juoksun myötä syntyvästä nallesateesta katkeaa valitettavasti tänä vuonna epidemiatilanteen vuoksi.

– Kaikki varmasti ymmärtävät syyn, joten pitäkää tällä hetkellä siellä kaappien kätköissä odottavat nallet tallessa ensi vuoteen ja heitetään niitä sitten kentälle tuplamäärät, Roope Korhonen kannustaa.

Valitettavasti tänä vuonna ei päästä ihastelemaan nallesadetta.

JymyHyvä-ilmaisottelu Hiukan pesäpallostadionilla 5. syyskuuta klo 16. Otteluun on ilmainen sisäänpääsy, mutta huomioikaa, että katsomorajoitukset ovat edelleen voimassa ja toivommekin, että tulisitte paikalle hyvissä ajoin. Katsomoon voimme ottaa 500 henkilö per lohko.

Tervetuloa tekemään yhdessä hyvää!