Jymylle kolme tärkeää jatkosopimusta

Sotkamon Jymy on tehnyt jatkosopimukset seuran omien kasvattien Kalle Kuosmasen ja Aapo Komulaisen kanssa. Kuosmasen sopimus kattaa seuraavat kolme kautta ja Komulaisen puolestaan seuraavat kaksi pesiskesää. Jymy on tehnyt myös 1-vuotisen jatkosopimuksen Ville Kotron kanssa.

Edellisten kausien aikana paikkansa Jymyn ykköskärjessä ja vaativilla ulkopelipaikoilla vakiinnuttaneet Kalle Kuosmanen ja Aapo Komulainen jatkavat Jymyssä. Ulkokentällä eniten paloja vastustajista tehtaillut Kuosmanen jatkaa kasvattajaseurassaan peräti syksyyn 2025 saakka. 

– Päättäväisillä mielin kohti tulevaa. Viime kauden pettymys herättää varmasti tekemään myös omia asioita harjoittelussa ja joukkueen toiminnassa paremmin.

– Tarmokkaasti takaisin kohti menestystä. Minun tavoitteena on nousta Jymyssä johtavaksi superpesispelaajaksi, Kuosmanen jatkaa.

Kalle Kuosmanen pelaa isoa tonttia Jymyn ulkopelissä.

Kuosmanen aloitti vastikään tradenomin opinnot Kajaanin ammattikorkeakoulussa. Myöhemmässä vaiheessa Kuosmanen täydentää opintojaan kaksoistutkinnolla Jyväskylän yliopiston ja Kajaanin ammattikorkeakoulun yhteistyössä toteutettavalla liikuntateknologian maisteriohjelmalla, joka suoritetaan Vuokatissa.

– Sain yhdistettyä huippupesäpalloilun ja lähivuosien opiskeluni, joten pitkä jatkosopimus kotikonnuilla tuntui enemmän kuin järkevältä valinnalta. Opinnot on helppo räätälöidä osaksi urheilijaelämää.

Liikuntateknologian koulutuspolku on suunnattu kaikille tavoitteellisesti urheileville, jotka haluavat yhdistää urheilun ja joustavan opiskelun.

Miesten Superpesiksen kärkilukkareihin paikkansa sementoinut Komulainen puolestaan allekirjoitti kaksivuotisen jatkosopimuksen violettioransseihin.

– On ilmiselvää, mitä tavoitellaan kun vedetään violettioranssi paita päälle. Jokaisessa matkassa on mutkansa ja nyt meidän kurssi käännetään takaisin kohti menestystä. Henkilökohtaisesti minun ja kaikkien muidenkin pelin tulee olla menestyksen vaatimalla tasolla, erityisesti syksyllä. Aion siis olla jälleen pykälän verran parempi A. Komulainen ensi kesänä ja syksynä.

Aapo Komulainen jatkaa Jymyn lukkarina varmuudella syksyyn 2024 saakka.

Jymyssä jatkaminen oli Komulaiselle luonteva valinta.

– Kotona on hyvä olla. Pesis on JymyJuttu.

Julkaisimme kesken kauden jo Aleksanteri Huotarin ja Iivari Vihannon kaksivuotiset jatkosopimukset sekä joukkueen nestori Roope Korhosen yksivuotisen jatkosopimuksen.

Viime syksynä Jymyyn siirtynyt ja läpi kauden liki virheetöntä ulkopeliä Jymyn takalukijana pelannut Ville Kotro on tehnyt Jymyn kanssa kauden 2023 kattavan jatkosopimuksen.

– Kuluneen vuoden aikana on ollut erittäin mukavaa pelata ja treenata motivoituneessa, menestyksennälkäisessä ja nuoressa joukkueessa, vaikka kausi loppuikin tavoitteisiin nähden ennen aikojaan. Tuosta pettymyksestä on helppo ammentaa intoa kohti tulevaa kautta.

– Puolivälierissä tippuminen opetti varmasti koko joukkueelle, että peliä pitää pystyä kehittämään aina syksyyn saakka. Henkilökohtaisena tavoitteena on esittää parempia otteita niin sisällä kuin ulkona kuin viime kaudella, Kotro päättää.

Ville Kotro pelasi erinomaisen kesän Jymyn polttolinjassa.

Tiedotimme eilen kanavissamme, että kolme etenijäkuninkuutta violettioransseissa saalistanut ja kautta aikain yhden kauden tuotujen ennätyksen pesänväleillä raastanut Joni Rytkönen ei jatka Jymyssä.

Sotkamon Jymyn tämänhetkinen sopimustilanne:

2023
Roope Korhonen (s. -81)
Niilo Piiponniemi (s. -91) toistaiseksi
Niko Korhonen (s. -92)
Lauri Rönkkö (s. -94)
Ville Kotro (s. -95)
Antti Kiiskinen (s. -97)
Jussi Korhonen (s. -97)
Juho Keinänen (s. -99)
Jere Heikkinen (s. -03)

2024
Aapo Komulainen (s. -03)
Iivari Vihanto (s. -03)
Aleksanteri Huotari (s. -03)

2025
Kalle Kuosmanen (s. -01)

Julkaisemme lisää sopimusuutisia heti alkuviikosta. Valmennusjohto julkaistaan kokonaisuudessaan myöhemmin. Jussi Haapakoski ja Saku Komulainen jatkavat varmuudella valmennustiimissä.