Jymyn rutiini piti pisteet Hiukassa

Sotkamon Jymy – Imatran Pallo-Veikot 2-0 (5-4, 6-3)

Ottelun tilastot

Aurinkoisella Hiukan pesäpallostadionilla nähtiin sunnuntaina, kun Sotkamon Jymyn ja Imatran Pallo-Veikot taistelivat sarjapisteistä. Ottelusta ei kehkeytynyt mitään pelillistä näytöstä, vaan Jymy piti pisteet Kainuussa rutiinisuorituksella.

– Alkukaudesta me oltaisiin menetetty ainakin jakso tällaisessa ottelussa. Positiivista huomata, että nyt rutiini riittää ja tällaiset ottelut voitetaan, Sotkamon pelinjohtaja Jani Komulainen kommentoi.


Niilo Piiponniemi palasi Jymyn kokoonpanoon tuoreilla jaloilla ja mikäs siinä kirmatessa.

Avausjaksolla toisessa vuorossa IPV käänsi juoksun tappioaseman kahden juoksun johtoasemaksi Jere Dahlströmin kovalla keskimoukarilla, mutta Jymy tuli kovasti tasoittavalle. Jymyn kolme juoksua riitti ensimmäisen jakson voittoon.

Toisella jaksolla Jymy piti ohjat käsissä ensimmäisestä vuorosta alkaen. Neljännessä vuorossa Jymy takoi vielä neljä juoksua ja Pallo-Veikot somisteli loppulukemiksi 6-3.

Jymyn ykköspalkinnon pokkasi jälleen kerran erinomaisessa lyöntivireessä viilettävä Roope Korhonen, joka jatkoi myös tänään 100% sisäpeliä onnistuen kotiutuksissa viidesti.


Roopen siivut ovat olleet kuivahkoja.

Torstaina Hiukassa kärkikamppailu!

Jymy pelaa seuraavan kerran torstaina Joensuun Mailaa vastaan kotiottelun Hiukassa. Pelinjohtaja Komulainen uskoo, että joukkue ei juuri sytykettä kaipaa.

– Jokainen pelaaja muistaa sen nöyryytyksen, minkä Joensuun Maila meille Mehtimäellä järjesti. Latausta tuskin tarvitsee hakea.

Lehdistötilaisuus katsottavissa alta.

Teksti ja kuvat: Olli Korhonen