Karra Trophy -kilpailu käynnistyi tiistai-iltana sisäpelirasteilla ja tutkatuloksilla niin lyönnistä kuin heitostakin.. Keskiviikkona kilpailussa otettiin mittaa kuntopalloissa, 30 metrin nopeustestissä sekä hyppy-testeissä. Joona Kinnunen kellotti 30 metrin kennoilla kovimman tuloksen: 3,66 sekuntia. Toiseksi kovimman kennotuloksen juoksi Niko Korhonen (3,70).
Kaikki pelaajat eivät ole vielä suorittaneet kahden ensimmäisen testipäivän rasteja, joten pistetilanne tulee elämään pitkin kilpailua. Varusmiespalvelusta suorittavat Kalle Kuosmanen, Aatu Saastamoinen sekä Konsta Kurikka eivät valitettavasti ehdi osallistua kilpailuun.
– Kahden ensimmäisen kilpailupäivän antina on ollut paljon positiivisia onnistujia sekä tuloksia, Jymyn pelinjohtaja Jani Komulainen kommentoi.
Tänään Karra Trophyssä on välipäivä ja kilpailu jatkuu perjantaina liikkuvuuksilla sekä muilla lajitesteillä. Lauantaina edessä on nopeuskeestävyyttä sekä ulkopelirasteja. Järjestyksessään 17. Karra Trophy -kilpailun mestari on selvillä torstaina 15. huhtikuuta. Sitä ennen Jymyn kanavissa seurataan kilpailun tapahtumia silmä kovana.
Kilpailun kokonaistilannetta päivitetään viikonlopun aikana julkaistavan katsauksen pohjalle.
1. Joona Kinnunen 3,66 sekuntia
2. Niko Korhonen 3,70 sekuntia
3. Joni Rytkönen 3,71 sekuntia
1. Niko Korhonen 122,7 cm
2. Matias Litmanen 122,3 cm
3. Joni Rytkönen 113,40 cm
1. Niko Korhonen 177 km/h
2. Toni Laakso 175 km/h
3. Roope Korhonen / Matias Litmanen 171 km/h
1. Niko Korhonen 153 km/h
2. Toni Laakso 145 km/h
3. Riku Niemi 140 km/h
1. Toni Laakso 20/20
2. Matias Litmanen, Aapo Komulainen & Lauri Rönkkö 17/20
1. Lauri Rönkkö 14/20
2. Roope Korhonen 11/20
3. Riku Niemi 9/20
1. Matias Litmanen 9/15
2. Niko Korhonen 8/15
3. Riku Niemi, Niilo Piiponniemi & Atte Kuosmanen 7/15
1.Niko Korhonen 52,50 metriä
2. Lauri Rönkkö 45,55 metriä
3. Niilo Piiponniemi 44,85 metriä