Karra Trophy: Komulainen edelleen kärjessä – Runkosarjan voittaja selvillä huomenna

Neljä Karra Trophy -kisapäivää on takana ja runkosarja alkaa kääntyä ehtoopuolelle. Konkari Jani Komulainen on pitänyt sitkeästi kiinni kärkisijastaan, jonka hän hankki jo ensimmäisenä kisapäivänä.

Torstain aikana kisailtiin ulkopelirastien sekä muutaman jäljelle jääneen sisäpelirastin merkeissä. Kokonaistilanteen kannalta päivän suuri voittaja oli Immo Rautiainen, joka peräti 99 pistettä kerättyään paranteli asemiaan runkosarjassa siirtyen toiselle sijalle 7 pistettä Komulaisen taakse. Nuorisokaartista kunniamaininnan ansaitsee B-ikäinen Kalle-Tapio Huusko, joka iski suvereenisti pohjat niin tarkkuusheitossa kuin ”Kiinniotto-heitto”-yhdistelmän toisesta osuudesta, pitäen näin nyt hallussaan viimeistä pudotuspeleihin oikeuttavaa paikkaa.

Runkosarjan lopun lähestyminen näkyy myös tuomariston työn kasvamisena. Porsaanreikiä säännöissä etsitään alinomaa.

– Nämä veijarit kyllä miettii koko ajan taktikointia, joukkueen valmentaja Niina Sippola nauraa.

– Onneksi huomenna on välipäivä, en tiedä mitä tästä muuten tulisi, Sippola jatkaa.

Perjantain aikana pelaajisto suorittaa rästiin jääneitä lajisuorituksia sekä nopeuskestävyystestin. Runkosarjan voittaja on selvillä huomenna.

karra trophy sotkamon jymy

Päivän parhaat:

Tarkkuusheitto (15 yritystä):

1. Kalle-Tapio Huusko (12)
2. Antti Hartikainen (9)
3. Jani Komulainen, Immo Rautiainen (7)

”Kiinniotto-heitto” ilmasta (suoritukset 45 sekunnin aikana):

1. Kalle-Tapio Huusko (39)
2. Niko Korhonen, Roope Korhonen (38)

”Kiinniotto-heitto” pompun kautta (suoritukset 45 sekunnin aikana):

1. Antti Hartikainen (38)
2. Roope Korhonen (37)
3. Jani Komulainen (36)

Peruslyönti:

1. Immo Rautiainen (8)
3. Jani Komulainen, Riku Niemi, Markus Tuikka (6)

Koppilyönti:

1. Niko Korhonen, Immo Rautiainen (14)
3. Antti Hartikainen, Roope Korhonen (13)

Kokonaistilanne:

1. Jani Komulainen 249 p.
2. Immo Rautiainen 242 p.
3. Niilo Piiponniemi 230 p.
Antti Hartikainen 230 p.
5. Niko Korhonen 228 p.
6. Markus Tuikka 198 p.
7. Roope Korhonen 197 p.
Kalle-Tapio Huusko 197 p.
9. Riku Niemi 173 p.
10. Janne Hyvönen 172 p.
11. Antti Kiiskinen 163 p.
12. Roope Haapsalo 136 p.
13. Toni Kohonen 30 p.

Osalla pelaajista on suorituksia rästissä.