Kausi ohi – Joensuu oli kaikessa edellä

Sotkamon Jymy – Joensuun Maila 0-2 (0-1, 1-2)

Ottelun tilastot

Kun pimeys hiipi Marjex Stadionille eilen illalla, voitiin nähdä tulostaulun oranssien LED-numeroiden kertovan miesten superpesiskauden päättyneen sotkamolaisten osalta. Joensuu voitti myös kolmannessa kohtaamisessa molemmat jaksot, tällä kertaa yhdellä juoksulla, ja vei välieräpaikan. Jymy jäi mitalipelien ulkopuolelle ensimmäistä kertaa sitten kauden 1999 ja myös ensimmäistä kertaa Roope Korhosen kaudella 2000 alkaneella pääsarjauralla. Kainuulaisten syksy päättyi siis ennen aikojaan valtaisaan pettymykseen ja ansaitusti sarjan voittanut Joensuu pääsee vuoden tauon jälkeen kultajahtiin välierissä.

Kaksi ensimmäistä ottelua Jymy oli ollut niin pinteessä, että joukkue lähti hakemaan vahvaa aloitusta. Roope Korhonen valitsi sisävuoron hutunkeiton voitettuaan. Alku ei luvannut hyvää: Joni Rytkönen törmäsi ensimmäisen vaihtotilanteensa jälkeen takaetenijänä Iiro Kuosaan – tuloksena estäminen. Kakkoskärjestä Roope järjesti kolmostilanteen, mutta valitettavasti etenijä irtosi seuraavan lyönnin jäätyä Henri Litmasen hanskaan kopiksi. Ulkona Jymy sai ensimmäistä kertaa Joensuun kärkikaksikon kiinni. Karjalaisten seuraava aalto hoiti ajot, joista Toivolan ja Wahlstenin yritykset torjuttiin.

Jymyn toinen vuoro oli lyhyt. Kuosmanen paloi kentällemenossa ja Komulaisen vaihtolyönti tuotti tuplapalot. Joensuu teki perältä tilanteen ja ajolähdöstä Juho Toivola löi näpyn, johon sotkamolaisten etumiehet eivät päässeet käsiksi: Tirkkonen toi juoksun. Paloton ajo jatkui. Lieto kokeili kahdesti ja antoi palon pois tahallisella laittomalla jalkojen turvaamiseksi. Se ei hyödyttänyt, kun Litmasen viimeinen lyönti tulkittiin kädellä lyödyksi ja Wahlstenin sivallus meni kopiksi. Jymy sai perältä tehtyä kolme kertaa vaihtotilanteen, mutta kolmospesä jäi haaveeksi. Suurin syypää oli sotkamolaisia myös tänään pahasti piinaamaan päässyt Joensuun lukkari Ville Väliaho.

JymyHyvä-ottelussa lahjoitettiin 4000 euroa Kainuun Keskussairaalan lasten ja nuorten osastolle!

Joensuu pelasi kolmannessa heikon sisävuoron eikä saanut painetta aikaan. Sitten Jymyn viimeinen yritys avausjaksoon: Rytkönen taiteili itsensä kentälle ja Ville Viita löi vaihdon komealla keskikumuralla. Niko Korhosen pomppu kohdalleen ja Jymy sai kolme tasoitusyritystä. Roope haki pomppua Tahko2-kuvion lähimmän miehen yli, mutta lyönti kääntyi sivuun ja Samuel Tirkkonen poltti helposti. Komulainen löi näpyn, josta Väliaho teki palon ja oli polttaa Aapon ykköselle, mutta Kuosan jalka ei pysynyt pesässä. Rönkkö haki Roopen tapaan pomppua, mutta se jäi Tirkkosen hanskaan ja jakso päättyi Joensuun 1–0-voittoon.

Toisen puoliskon aluksi Jymy pääsi Joensuun kärkeen kiinni ja Aapo Komulainen otti tärkeään paikkaan kärpäsen. Vieraiden kakkoskärjestä ei tilannetta. Jymyn tasoittavan alkuun Kuosmanen kentälle ja Rytkönen paloi vaihtoa yrittäessään laittomalla. Niko Korhonen pomputti kakkostilanteen ja Väliahon teknisillä väärillä antama vapaataival tuotti takatilanteen. Ajot Roopelle, jonka lyönti meni tapin yli ja etenijä lähti. Lieto leikkasi lyönnin katki ja poltti Kallen – samalla takavaihdot jäivät tekemättä ja lopulta uusi tilanne kokonaan saamatta. Joensuu jäi ilman takasta Komulaisen, Kuosmasen ja N. Korhosen hoidettua palojen paikoista kylmät taululle.

Jymyn kone näytti jo saavan kierroksia: paloton ajo, josta viimeisellä Roopen kolmosluukkuveto oli hyvä, mutta Kalle ei väärä pois -merkillä ehtinyt. Seuraavaksi Aapon yritys päättyi laittomaan lyöntiin ja aikalisään. Sen perään Lauri Rönkkö upotti pallon kakkospuolelle vastustamattomasti väliin ja lopultakin johtojuoksu Jymylle, tuojana Rytkönen. Yleisö pääsi viskomaan pehmoleluja sydämensä kyllyydestä kentälle. Kotrolle rakentui vielä uusi tilanne perältä, mutta Konsta Kettunen poltti helposti. Silti kyseessä oli Jymyn paras sisävuoro sarjassa.

Lauri Rönkkö löi Jymyn ainokaisen.

Riemua ei kestänyt pitkään. Kahden huonon sisävuoron (ja Jymyn hyvän ulkovuoron) jälkeen Joensuun kärki otti varmoista paikoista vaihdot ja paloton ajo päälle. Huikeassa kärjensiirtovireessä sarjaa pelannut Litmanen löi upean vedon kakkosluukuun, johon keskelle aavistanut Niko Korhonen pääsi sen verran väliin, että Niilo Piiponniemi sai jatkeella rullanneen pelivälineen kiinni ja tuloksena vain yksi juoksu Kettusen tuomana. Toivola löi merkkaamattoman kopiksi ja mailamiehen mela putosi. Välistä palo kolmoselle, mutta Kosonen järjesti uudet ajot. Wahlstenin ensimmäinen hyökkäys suuntautui Kotrolle. Vaikka mies ei käytännössä koskaan häplää palon paikkoja, nyt sellainen tapahtui: Litmanen toi 1–2. Mikko Huotari huomasi Jymyn ulkopelin uinuvan ja merkkasi myös seuraavan Wahlstenin lyönnin. Patrik ei lukenut pelinjohtajansa ajatuksia herkullisesta kakkosrajapienestä vaan haastoi Keinästä, tuloksetta.

Jymyn seuraavan sisävuoron alkuun kahdet nopeat palot ja vain kaksi miestä kävi edes ykköspesällä. Neljänteen vuoroon: Joensuu teki kärjestä yhden palon ajot, mutta Toivola löi laittoman ja Wahlsten yritti uudestaan Keinäsen tontilta – turhaan. Jymyn viimeinen mahdollisuus estää kahdeksas peräkkäinen pudotuspelitappio ei onnistunut. Rytkösen vaihtolyönti linjaan ja Tirkkonen poltti Kuosmasen, perään haavat Jonista itsestään. Niko Korhonen kentälle, mutta Viita löi lähilaittoman ja kenttä tyhjentyi kopilla. Komulainen kentälle ja Keinäsen vaihtolyönti kopiksi Tirkkoselle: palo ja haavat. Vihannon oli pakko päästä kentälle, mutta Kuosa oli mukana koukkunäpyssä ja teki kolmannen palon ykköselle.

Joensuu sai pelinsä oikaistua kreivin aikaan, vaikka heinäkuun heikko jakso pudotti joukkueen runkosarjassa kuudenneksi. Karjalaisten sisäpeli ei ollut ilotulitusta, mutta jäätävän kova ulkopeli antoi mahdollisuuden. Jymy sai kolmanteen peliin hieman parannettua omaa tekemistään, mutta se ei riittänyt.

Parin vuoden tauon jälkeen Marjex Stadionilla saatiin kokea myös nallesade.

”Harvoin osuu niin hyvin lankulle, kuin meillä osui kaksi ja puoli peliä”, käytti vieraiden pelinjohtaja Mikko Huotari pelin jälkeen pituushyppyvertausta. ”Kyllä tällaisella pesäpallolla voittaa kovia joukkueita. Sitä ei sarjan keskellä ilkeä hirveästi [henkseleitä] paukutella, mutta kun tämä on nyt pelattu ja ohi, niin annan arvon meidän suorituksellemme.” Jani Komulainen kertoi samaistuvansa musertavaan tunteeseen, jonka he Huotarin kanssa pelaajina kokivat viime vuosituhannen lopuksi Pattijoella. ”Kyllä tässä matkalla on pelinjohtajana saanut kaiken kattauksen siitä, mitä tämä homma voi olla.”

”Ennakkoon olisi voinut ajatella, että tasaiset joukkueet ovat vastakkain, mutta kun meillä peli ei ollut kunnossa, niin se näytti välillä aika tylyltäkin tuo, miten vastustaja vei meitä”, hän harmitteli. Tänään Jymy pääsi pelaamaan myös edellisistä peleistä puuttuneita kotiutustilanteita, mutta Komulaisen mukaan ”siitäpä ei ollutkaan sitten kokemuksia tarpeeksi noista edellisistä peleistä. Lyönneistä puuttui laatu ja lyöntivalinnat eivät olleet onnistuneita.”

Joensuun parhaat olivat tänään(kin) vääriä oikeisiin kohtiin syytänyt Väliaho ja viisi paloa tehnyt Kuosa. Konsta Piironen oli sisäpelissään koko sarjan ajan vakuuttavan hyvä ja kulmakivi kotiuttajien täyteiselle ruokapöydälle, josta kaikki päämiehet iskivät tänään yhden juoksun. Jymyn paras oli sadalla prosentilla (6/6) vaihtanut Niko Korhonen ja vaihtolyöntien erikoismies Ville Viita (5/7). Juho Keinänen heitti neljä (+3 avustusta), Kalle Kuosmanen ja Antti Kiiskinen (+5 avustusta) kolme paloa mieheen.

Jymy teki ottelusarjassa vain kaksi juoksua, joka on kolmen ottelun pudotuspelisarjoissa ja jaksopeliaikana uusi negatiivinen ennätys. Aiemmin Jyväskylän Kiri oli jäänyt Alajärveä vastaan kokonaan juoksuitta vuoden 1992 puolivälierissä (kahdessa ottelussa), Kankaanpää yhteen juoksuun Imatraa vastaan vuoden 1990 välierissä (kahdessa ottelussa) ja Jymy itse Imatraa vastaan kahteen juoksuun vuoden 1991 loppuotteluissa (kahdessa ottelussa). Jaksopelien aiempi ennätys oli neljä päästettyä juoksua sarjaan, jonka Jymy on vastustajilleen aiheuttanut kolmesti: 2002 Seinäjoki puolivälierissä (kolme ottelua), 2003 Pattijoki välierissä (neljä ottelua!) ja 2007 Koskenkorva välierissä (kolme ottelua). Tähän tilastoon päätyminen kertoo myös Joensuun ulkopelin teräksisyydestä.

Katso ottelun lehdistötilaisuus alta!

Vaikka miesten Superpesiksen osalta kausi on päättynyt, eivät ottelut Marjex Stadionilla ja Jymyn joukkueilla vielä ole ohi: miesten Suomensarjassa Jymy Jaguars pelaa nousukarsintoja tulevana viikonloppuna ja B-poikien Superpesiksessä ottelusarjaa johtavat sotkamolaiset kohtaavat toisessa osaottelussa Haminan Palloilijat huomenna Haminassa. Jymy jahtaa B-pojissa neljättä perättäistä Suomen mestaruutta. Seuratkaa ilmoituksia kotiotteluista Jymy-Pesiksen somekanavissa ja tulkaa kannustamaan seuran junioreita.

Teksti: Juuso Hyvönen
Kuvat: Olli Korhonen