Kevätkausi huipennusta vaille paketissa


Sotkamon Jymy – Kankaanpään Maila (4-4, 5-0)

Ottelun tilastot

Nuoret pelaajat nousivat framille ottelussa Kankaanpään Mailaa vastaan: toista otteluaan numerolla kolme pelannut Topi Korhonen onnistui kärkilyönneissään kuusi kertaa seitsemästä tuoden samalla kaksi juoksua, unohtamatta hyvää ulkopeliä.

Kun Topilta udeltiiin, mieliikö hän pelata vaikka koko loppukauden numerolla 3, oli vastaus suorastaan hykerryttävän kainuulainen:

– Mikko (Kuosmanen) saa tehdä itse omat päätöksensä.

Oli Topilla antaa myös pidempi vastaus tuntemuksiinsa pelaamisesta ykköskärjessä.

– Tykkään siitä, että kun tulee paljon enemmän tilanteita, niin pysyy pelitatsi hyvänä siinä, Topi jatkoi.

Toinen maininnan arvoinen nuorisokaartin edustaja oli Roope Haapsalo, joka pelasi uransa toista ottelua miesten Superpesiksessä. Roope löi pelissä kaksi juoksua ja iski näin samalla ensimmäisen juoksunsa pääsarjatasolla.

Roope Haapsalo tarkkana kaarella.
Roope Haapsalo tarkkana kaarella.

Ensimmäisellä jaksolla Jymyn oli mahdollisuus kaapata jaksovoitto, mutta lopputulema oli sama kuin tiistaina Pattijokea vastaan: kolme perättäistä ajolähtöä eivät tuoneet kaivattua voittojuoksua.

– Kotiuttaminen oli heikkoa ekalla jaksolla pääkotiuttajien osalta. Tasapelijaksoissa ollaan nyt päästy yrittämään ratkaisuja, mutta ei olla onnistuttu, missä normaalisti ollaan oltu tosi hyviä, Jymyn pelinjohtaja Mikko Kuosmanen ruoti.

– Uskotaan, että se on vuosikiintiö ja se syyskaudella kääntyy sille mallille, mitä se on ollutkin.

Sotkamon Jymyn pesäpallontäyteinen viikko on enää huipennustaan vailla: kevätkauden viimeinen ottelu pelataan Vimpelissä huomenna sunnuntaina klo 16. Tilanne sarjataulukossa on kärjen osalta varsin kiintoisa, kotijoukkueena huomenna pelaava Vimpeli johtaa kahdentoista pelatun ottelun jälkeen sarjaa 32:lla pisteellä Jymyn ollessa saman ottelumäärän jälkeen kakkossijalla, 26:lla pisteellä.

Sunnuntain El Klassikko kuullan Radio Kajauksen aalloilta ja nettiradiosta. Selostajana toimii Hiukan violettioranssi ääni Joni Lauronen.

Teksti ja kuvat: Antti Haapasalo