VS
Sotkamo - Pattijoki
La 13/02/2021 klo 16:00
Ojan Rauta Areena
Osta lippu
Nettiradio

Kiri kaatui kotikentällä – Jymy heräsi jaksotauolla taistoon

Sotkamon Jymy otti Miesten Superpesiksen runkosarjan voittotaistoa ajatellen tärkeän voiton Jyväskylän Kiristä jaksoin 1-0 (0-0, 6-3). Voitto ei tullut laisinkaan helpolla, sillä Kirin vahva ulkopeli ja Sotkamon ponneton sisäpeli saivat aikaan sen, että Sotkamo ei saanut ensimmäistäkään 3-tilannetta aikaan ensimmäisellä jaksolla. Vaikka tilanne on erittäin harvinaislaatuinen, löytyi Jymyn ykköspalkittu Roope Korhosen muistilokerosta edellinen vastaavanlainen tapaus.

– Jos oikein muistan, niin Pattijokea vastaan viimeisen finaalin toinen jakso vuonna 2008 taisi olla sellainen, Roope muistelee.

Tilanteet vähissä ensimmäisellä jaksolla

Ensimmäinen jakso ei suurempia riemunkiljahduksia kummassakaan joukkueessa pelin tason osalta herättänyt, Kirinkin 3-tilanteet jäivät kahteen. Jyväskylän Kiri oli hiljentää Hiukan yleisön kolmannen vuoroparin aloittavalla, kun Hannu Kiukkonen löi 1-tilanteessa pallon vastustamattomasti 2-jatkeelta läpi.

Pallo livahti sopivasti Itä-Länttä varten kentälle tuodun lisäkatsomon päätykulmasta juoksuradan taakse ja hetken aikaa Kirin kahden juoksun johto näytti väistämättömältä. Käsittämättömän nopeasti pelivälineen noutanut kakkoskoppari Jere Vikström sai toimitettua pallon kuitenkin niin vikkelästi kolmospesää kohti, että lopulta Kiukkosen yrittäessä kolmostaipaleella ykköseltä lähteneen Pasi Rajalan ohitusta kunnaria silmällä pitäen, molemmille tuli kiire edes ehtiä kolmospesään ja miehet syöksyivätkin huvittavasti peräkanaa kolmospesälle. Vain Rajala ehti ennen palloa, joten taululle merkattiin Kiukkosesta yksi palo, eikä yhtään juoksua.

– Kauheasti harmittaa tuo ensimmäinen jakso kun olisi ollut mahdollista ottaa voitto. Pelattiin hyvää ulkopeliä kokoonpanomuutoksiin nähden, harmittelee Jyväskylän Kirin pelinjohtaja Juhani Lehtimäki.

Ensimmäinen jakso ei antanut Jymylle paljoa ilonaiheita – pelinjohtaja Mikko Kuosmanen kertaa pelikirjaa.

Sotkamo ryhdistäytyi toiselle jaksolle

Toisen jakson ratkaisu nähtiin käytännössä jo ensimmäisessä vuorossa, kun parinkymmenen minuutin mittaiselta jaksotauolta palasi aivan erilaisella sykkeellä pelaava kotijoukkue. Ensimmäisen vuoroparin juoksuista vastasivat Roope Korhonen ja Jimi Heikkinen, Roope kotiuttaen ensin näpäyksellä ja vastustamattomalla saumalyönnillä ja Jimi hetken päästä tuttuun tapaan pystymailalyönnillä. Tilanne oli näin jo 3-0.

Sotkamo ryhdistäytyi toisella jaksolla toden teolla tilanteen rakentelussa. Täysin tilanteitta jäänyt ensimmäinen jakso oli historiaa ja toisella jaksolla Jymy sai aikaiseksi 13 tilannetta. Lisäjuoksut antoivat kuitenkin odottaa viimeiseen sisävuoroon, jossa Jymy lisäsi johtoaan vielä kolmella juoksulla. Kiri onnistui vielä kaventamaan tilannetta paineitta saaden aikaiseksi kolme juoksua. Tämä ei kuitenkaan riittänyt ja ottelun toinen jakso päättyi juoksuin 6-3.

Toni Kohonen näyttää ykkösrajanäpyn mallia.

– Kyllä vastustaja osasi hyvin hyödyntää olosuhteet. Vaihtotilannelyönnit olivat ensimmäisellä jaksolla surkeita ja onnea Kiukkosen lyönnissä oli kuitenkin, se taisi kimmahtaa jostain lähemmäksi Jereä. Toiselle jaksolle kävimme lyöntiratkaisuja tauolla tarkemmin läpi ja tilannemäärä oli normaalilla tasolla, vetää Jymyn pelinjohtaja Mikko Kuosmanen peliä yhteen.

Sotkamon pelit jatkuvat Itä-Länsi –tauon jälkeen tiistaina Alajärveä vastaan vieraskentällä. Seuraava kotipeli on 26.7. Nurmoa vastaan. Tuo peli alkaa kello 18.

Ottelun tilastot.

-AH