Kitee väänsi sarjan tasoihin kotikentällään

Kiteen Pallo – Sotkamon Jymy 2-1 (0-1, 4-1, 2-1)

Ottelusarjan toiseen vääntöön Kiteelle matkanneet kainuulaiset eivät onnistuneet tavoitteessaan. Kitee oli lopulta parempi kotiutuslyöntikilpailun jälkeen.

Iiro Haimi juoksutti Jymyn vieraspaidoissa ja edellisottelun toisen jakson kokoonpanolla kiilaan. Keli oli vähintään yhtä syksyinen kuin pari päivää sitten Hiukassakin, mutta parin asteen verran lämpimämpi. Kalle Kuosmanen nappasi hutunkeitossa toisen päänahan tähän ottelusarjaan Samu-Kalle Varosesta. Mainittakoon, että hieman yli 1100-päinen yleisö piti hyvää pudotuspelimekkalaa, sillä katsomosta löytyi kiteeläisrumpujen lisäksi myös violettioransseja faneja.

Ottelun alku oli kiteeläisille hermostunut, mistä osoituksena muun muassa kaksi viimeisen lyönnin laitonta, jotka söivät isäntien sisäpeliä. Sisäpeliä söi myös Iivari Vihannon erinomainen haku menopesän puoleisesta saumasta ja suolaus kakkospesälle. Jymy rakensi pelottoman ajolähdön Kiteen avustuksella, mutta kolme kotiutusyritystä eivät tuottaneet tulosta. Toisen vuoron sisävuorot olivat molemmilta heikot, vaikka tietysti ulkopelilläkin oli näppinsä pelissä.

Kolmannessa Kitee sai lentävän lähdön, kun Sulo-Veikko Varonen löi kolmosjatkepörriäisellä itsensä kakkoselle. Lopulta Kitee rakensi yhden palon ajon keskipalkille, jonka Jymy kuitenkin torjui. Ajotilanne syntyi Juho Keinäselle, joka löi kuitenkin toisen lyönnin laittoman jälkeen viimeisellä tahallisen laittoman. Jiri Pippolan veto jäi puolestaan tapissa pelanneen Kuosmasen hanskaan. Jymyn täyttävä ei hurraa huutoja kerännyt kahden kopinnostopalon muodossa, mutta Aleksanteri Huotarin veto kakkosrajaan karkasi sen verran verkkoihin, että Kuosmanen juoksi Jymyn johtoon. Kuosmanenkin pääsi kolmoselle kiteeläisavusteisesti räpylävirheen seurauksena.

Neljännessä vuorossa Jymyn ulkopeli oli varsin kliinistä, eikä Kitee päässyt painostamaan kuin näennäisesti. Miika Keski-Petäjä irroitti Otto Kauppisen kärpäsellä kolmoselta ja Pippolan viimeinen veto jäi Kuosmasen hanskaan ja palo ykköseltä. Jymy voitti ainoastaan 46 minuuttia kestäneen avausjakson kolmostilanteet 4-3.

Kalle Kuosmanen teki kahdeksan paloa ulkopelissä.

Jymy teki muutoksen jaksotauolla: Sami Haapakoski ja Hannes Pekkinen vaihtoivat paikkoja numerolla 2 ja 3. Jakson ensimmäinen vuoro oli kuitenkin Jymyltä heikko: sisällä täysi lyöntikierros, mutta ei juoksuja. Sen sijaan Kitee taisteli kahdella palolla ajolähdön ja Pippola sivalsi kumuran väliin: Kauppinen näytti jo peruvan lähtönsä, mutta kun kumura pomppasi sopivan korkealle ja karkasi räpylästä takakentän pusikkoon, etenivät kaikki yhden pesän yli. Myös ensimmäisessä puolivälierässä kumuran väliin lyönyt Niko Halttunen iski uudelleen – tälläkin kertaa kumura ui väliin ja Kitee juhli jo kolmen juoksun johtoa. Roope Korhonen kavensi tilantaan toisen aloittavalla, mutta Halttunen iski uudelleen: vaakamailanäpäys korkeaan syöttöön ei-kenenkään-maalle Tahko2-kuviota vastaan. Toisella jaksolla ei lisää juoksuja nähty, vaikka vierailla oli vielä pari sisävuoroa jäljellä. Kitee vei toisen jakson kolmostilanteet 6-5.

Jymy aloitti oppikirjamaisesti supervuoron sisävuorolla. Samalla kahden kärjen peli pyöräytettiin yhdeksi pitkäksi kärjeksi. Isännät nappasivat yhden takapalon kakkoselta, mutta Jymy rakensi kuitenkin yhden palon ajolähdön. R. Korhonen ja Pekkinen pääsivät yrittämään, mutta ei juoksua. Vaatimaton oli myös kiteeläisten sisävuoro, kun Kuosmanen toimi palojen arkkitehtinä nappaamalla illan seitsemännen ja kahdeksannen palon. Rantakentällä edettiin kotareihin.

Jymyn sisäpelikoneisto yskähteli Rantakentällä.

Kotiutuslyöntikilpailu alkoi R. Korhosen onnistuneella sivalluksella, mutta hänen jälkeiset neljä paria epäonnistuivat. Kiteen kolme ensimmäistä paria jäi ilman tulosta, mutta kaksi viimeistä onnistui. Lassi Vasarainen kotiutti Aku Kettusen ja viimeisessä parissa Juho Keinänen saatteli Rasmus Surakan kotiin Jymyn ulkopelin avustuksella.

Ottelun kakkospalkitut A. Huotari ja Pippola. Ykköspalkitut Jere Vikström ja Halttunen.

Katso ottelun lehdistötilaisuus alta!

Puolivälieräsarja jatkuu Hiukassa sunnuntaina. Hanki liput ennakkoon osoitteesta: www.ticketmaster.fi/sotkamonjymy.

Teksti ja kuvat: Olli Korhonen