
Kitee vahva isäntä – Ottelusarjan kliimaksi torstaina Hiukassa!
Kiteen Pallo – Sotkamon Jymy 2-0 (8-5, 1-0)
Puolivälieräsarja oli katkolla Jymylle, mutta vahvoin ottein kotiyleisön edessä esiintyneet kiteeläiset iskivät ottelusarjan tasoihin. Kliimaksi koetaan torstaina Hiukassa!
Sotkamon Jymy jatkoi Rantakentälle tismalleen samalla kokoonpanolla, jolla kellisti kiteeläiset Sotkamossa sunnuntaina. Sääennusteet olivat luvanneet neljänteen puolivälierään hieman sadetta, mutta lämpötilan osalta pelikeli oli oikein mukiinmenevä.
Samu-Kalle Varonen vei hutunkeiton ja isännät ulkopeliin. Jymyn avaus oli hermostunut, eikä Jymy päässyt edes kakkospesälle. Lyöntikierros jäi Sami Haapakoskeen. Kotijoukkue sen sijaan esitti vaarallisuuttaan mailassa, ja pääsi painostamaan kolmen yrityksen edestä, mutta Jussi Korhosen riuhtaisu takakentältä vapaasta kumurasta sekä Jere Vikströmin ja Samuel Huotarin laadukkaat ulkopelisuoritukset polttolinjasta tiesivät vuoronvaihtoa.
Toisessa vuorossa Jymy laittoi panokset ykköskärkeen. Aleksanteri Huotari ja Kalle Kuosmanen rakensivat Roope Korhoselle yhden palon ajotilanteen. Roope ei kuitenkaan onnistunut ja viimeisenä lyöjänä oli Kasperi Vehkaojan paikka. Kumura Tahko2-kuvion tapin yli ja vaikka polttaja pääsi katkaisemaan lyönnin, karkasi heitto kauas ohi kotipesän ja hävisi katsomorakennukseen. Tällä lyödyllä ja yhdellä harhaheitolla Jymy siirtyi 2-0 johtoon. Täyttävällä Jiri Pippola kavensi tilanteen kakkosrajanäpäyksellä. Viimeinenkin merkattiin, mutta Kuosmanen oli etevämpi ykkösrajanäpäyksessä. Iivari Vihanto suolasi Pippolan vielä kakkospesälle, kun kopinnosto jäi hieman matalaksi.
Elmeri Purmonen pyrhälsi kolmannessakin vuorossa kärkeen ja oli hetkessä kolmosella, vaikka ehti hieman hieroa olkapäätään kakkosella yhteentörmäyksen jälkeen. Hannes Pekkisen kumura tippui koppari Varosen eteen ja Purmonen karkasi kotiin. Sami Haapakoski ujutti viistomailan vastustamattomasti väliin ja Jymy juhli neljättä juoksua. Kiteellä oli kuitenkin sana sanottavana: Sulo-Veikko Varonen iski tyhjään kenttään kunnarin kolmospuolelta ja vanhempi Varonen löi isännät jo juoksun päähän. Pippola toi Kiteen tasoihin, ja kiteeläiset jatkoivat hyökkäämistään, mutta Kuosmanen ja Vikström katkaisivat rynnistyksen.

Loppuhuipennus oli pudotuspeliä parhaimmillaan: Kuosmanen löi tiukassa paikassa kumuran kolmosjatkeelle, jonka turvin Pekkinen juoksi Jymyn johtoon. Vieraat puolustivat yhden juoksun johtoa viimeisen täyttävällä, mutta Kitee rakensi väkisin yhden palon ajotilanteen. Toki Jymy ennätti välissä lahjoittaa kotijoukkueelle etutilanteen harhaheitolla. Aikalisän jälkeen Juho Keinänen iski kovan niitin kakkosluukkuun ja Kitee juhli jaksovoittoa Keinäsen kiertäessä kunniaa. Kolmostilanteet lopulta läpilyönninkin siivittämänä kiteeläisille 14-10.
Toiselle jaksolle Jymy avasi ulkoa. Keinänen jatkoi vahvaa virettään ja iski pallon väliin. Täyttävällä Jymy sai kolme yritystä kotipesään, mutta vahvaa ulkopeliä pelannut Kitee torjui Jymyn yritykset. Vaikka violetit saivatkin pidettyä kiteeläiset nollilla, niin sisäpeli ei ottanut auetakseen. Toisessa vuorossa vieraiden meno tyssäsi kakkospesälle ja Vihanto sai katsella keltaista korttia syöksyttyään ykköspesälle kentän puolelta.
Kolmannessa sotkamolaiset rakensivat palottoman ajolähdön, mutta tilanne kuihtui, kun kaari vetosi A. Huotarille syötettyä viimeistä syöttöä vääräksi ja syötönvalvoja Jan Brandt tuomitsi syötön oikeaksi: kolme paloa tauluun ja muutenkin riehakkaasti esiintyneet kiteeläiset ottivat kaiken ilon irti. Neljännessä taistelu päättyi lopulta Anttoni Jakobssonin suoritukseen, kun Pekkisen osin riskiveto kakkoslookkuun suuntautui liiaksi pesään ja Jakobsson pääsi nappamaan kahdet palot.

Vikström nappasi tälläkin kertaa kultakypärän ja kiteeläisten parhaana palkittiin avausjakson ratkaissut Keinänen. Kolmostilanteet Kiteelle 18-14.
Tämä tulos tarkoittaa sitä, että Vimpelin Vedon ja Kempeleen Kirin välisen puolivälieräsarjan tapaan myös tässä otteluparissa mennään hekumalliseen vitospeliin. Pelin henki on selvä: voittaja jatkaa välieriin. Liput myynnissä osoitteessa: www.ticketmaster.fi/sotkamonjymy
Katso ottelun lehdistötilaisuus alta!
Puolivälieräsarjan vitospeli pelataan Terrafame Stadionilla torstaina 28. elokuuta klo 17:00. Tervetuloa kannustamaan Jymy voittoon! Hanki liput ennakkoon osoitteesta: www.ticketmaster.fi/sotkamonjymy.
Teksti ja kuvat: Olli Korhonen