Kivenkova ulkopeli piti nollat!

Kiteen Pallo – Sotkamon Jymy 0-2 (0-2, 0-3)

Ottelun tilastot

Voit äänestää Jymyn Bolt -kovinta työntekijää täällä!

Sotkamon Jymy nappasi kauden viidennestä ottelustaan viidennen voiton. Ulkopeli oli jälleen kerran voiton avain, sillä Jymy piti kiteeläiset nollilla ja ”antoi” koko ottelussa ainoastaan kaksi kolmostilannetta.

Jymy sai takaisin kokoonpanoonsa Lauri Rönkön, Aapo Komulaisen ja Iivari Vihannon, joista kaksi jälkimmäistä oli poissa edellisestä ottelusta varusmiespalveluksen vuoksi. Yhdeksikkö muotoutui jo alkukaudelta tuttuun rytmitykseen, vain Niko Korhosen ja Kalle Kuosmasen paikat olivat pyörähtäneet ympäri.

Hutunkeittovastuun takaisin harteilleen ottanut Komulainen joutui taipumaan hutunkeitossa virkaveljelleen. Kiteen Pallo lähti kuitenkin sisälle, niin kenties Jymy sai kuitenkin lopulta itselleen haluamansa aloittavan vuoron. Jymy tarttui heti tuumasta toimeen: ulkopelaaminen oli tuttua Jymyä alkukaudelta, ja kotijoukkue sai jakson aikana kerättyä ainoastaan kaksi 3-tilannetta. Kotijoukkueen tilannetta ei toki helpottanut yhtään se, että lopulta nämä ensimmäisen jakson 3-tilanteet jäivät ainoiksi, mitä punakeltaisissa väreissä pelanneet kiteeläiset saivat koko pelissä.

Roope Korhonen avasi ottelun juoksuhanat ensimmäisen tasoittavalla, kun kumura painoi takarajan tuntumaan yli kolmoskoppari Samu-Kalle Varosen. Ainoastaan kova pomppu ja takakentän mainokset pelastivat kotijoukkueen täydeltä tuholta, sillä läpilyönnistä syntyi ainoastaan yksi juoksu, eikä jymyläiset saaneet edes takavaihtoa.

Elmeri Purmonen teki paluun rantakentälle.

Kolmannen tasoittavalla Niilo Piiponniemi tuli purkamaan etutilannetta: vaihto onnistui ja polttoheittoyritys sirvahti osittain harhaksi kolmosjatkeelle. Iivari Vihanto karkasi kotiin ja toi Jymyn toisen juoksun. Ensimmäisellä jaksolla Jymyn sisäpeliä varjosti osin pienet virheet, jotka söivät sisäpelistä jatkuvan paineen mahdollisuuden. Huomionarvoista on myös se, että kotijoukkueen lyöjäjokeri Jiri Pippola pääsi lyömään koko ottelussa vain yhden kerran ja siitäkin seurasi lopulta kaksi, ensimmäisen jakson päättävää paloa.

Toisella jaksolla Jymy sai haluamansa alun: iski kahden juoksun arvoisesti aloittavalla vuorolla. Roope iski ensimmäisen kumuran Lassi Vasaraisen eteen, eikä kotikonnuille Jymyn väreissä palannutta Elmeri Purmosta tarvinnut kahdesti käskeä. Roopen perään myös multijokeriksi tälle kaudella roolinsa muuttanut Piiponniemi onnistui upottamaan pystymailansa väliin ja kotiin kirmasi tänään numerolla kolme pelannut Kuosmanen.

Kolmannen tasoittavalla Roope iski illan kolmannen: tällä kertaa kotiin kirmasi edellisen juoksun lyönyt Piiponniemi. Toisella jaksolla Rantakentän taivaalla pilkisti myös aurinko, mutta taivas tiputteli myös vettä. Jymy tiivisti ulkopeliään vielä ensimmäiseltäkin jaksolta, sillä kotijoukkue pääsi kakkospesällekin ainoastaan kaksi kertaa.

Aapo Komulainen palasi Jymyn lautasen äärelle.

Kiteen ykköspalkinnon pokkasi lukkari Joona Lehtinen ja kakkospalkinto puolestaan ojennettiin tänään kärkimiehenä pelanneelle Kasperi Kaksoselle. Jymyn ykkönen oli kolme iskenyt Roope Korhonen ja kakkonen Komulainen. Ruutu-tähtipelaaja palkinto meni odotetusti Niko Korhoselle, joka repi hihastaan peräti kuusi paloa.

Katso Boltin tarjoama lehdistötilaisuus alta!

Tulevana sunnuntaina Kempeleessä on luvassa oikea herkkupala: erinomaisesti alkukauden aloittanut Kiri isännöi Jymyä sinisellä laguunilla. Kotiotteluiden makuun päästään puolestaan tiistaina 6. kesäkuuta, kun Joensuun Maila saapuu Hiukkaan. Hanki liput ennakkoon osoitteesta: www.ticketmaster.fi/sotkamonjymy!

Teksti ja kuvat: Olli Korhonen