VS
Sotkamo - Kouvola
To 05/08/2021 klo 18:00
Hiukan pesäpallostadion

Kohonen kesytti Joensuun

Lauantaina kautta aikain pesispörssin kärkimieheksi siirtynyt Toni Kohonen oli mies paikallaan myös maanantaina Mehtimäellä, kun Sotkamon Jymy voitti hallimestari Joensuun Mailan suoraan jaksoin 2-0 (3-2, 4-3). Ykköspalkinnon pokannut Kohonen tylsytti taktisilla väärillään pohjois-karjalaisten vaihtolyöntipelin.

Kohonen palkittiin Joensuussa parhaana vasta toista kertaa urallaan.

– Viime kesänä tuli ensimmäinen ja nyt sitten toinen. Parikymmentä vuottahan siihen meni, Kohonen veisteli.

Ensimmäisellä jaksolla joukkueet etenivät tasatahtiin kaksi vuoroparia. Kotiyleisö sai riemua Juha Niemen kahdesta välilyönnistä, mutta Kohosen ja Komulaisen kotiutukset ja lopulta Roope Korhosen saumalyönnillä syntynyt voittojuoksu veivät avausjakson vieraille.

– Meille on ollut tyypillistä nyt se, että iholla on oltu, mutta ei ole pystytty ottamaan mitään ja luu on jäänyt käteen, Joensuun pelinjohtaja Janne Vuorinen harmitteli.

Välillä tunteetkin ehtivät lämmetä. Tässä joukkueet pohtivat yksissä tuumin sitä, Estikö Joensuun lukkari Mika Väisänen Jere Vikströmin lyöntisuoritusta.

Välillä tunteetkin ehtivät lämmetä. Tässä joukkueet pohtivat yksissä tuumin sitä, Estikö Joensuun lukkari Mika Väisänen Jere Vikströmin lyöntisuoritusta.

Roope Korhosen saumalyönnit voiton takeena

Toisellakin jaksolla Joensuu kävi kahteen otteeseen kuskin paikalla. Sami Joukainen avasi ensin juoksuhanat kakkospuolen lyönnillään ja Roope Korhosen tasotuksen jälkeen toisessa vuorossa Markus Tuikan polttoheitto kolmoselle karkasi pöpelikköön kahden juoksun arvoisesti.

Harhaan heitti kuitenkin JoMakin; seuraavassa vuorossa Joensuun sieppari Eino Järvelän palautus kotipesään karkasi katsomoon ja tästä syntyneestä tilanteesta Roope Korhonen rankaisi saumalyönnillään ja Immo Rautiainen välilyönnillään ja lopulta voittojuoksu syntyi neljännessä vuoroparissa niin ikään Korhosen saumapuhkaisulla.

– Hyvä valmistautuminen ja lataus tuohon peliin näkyivät kentällä. Vaikka peli aaltoili ja välillä oltiin takaa-ajajina molemmilla jaksoilla niin sitkeys ja taistelutahto kantoivat läpi pelin, Jymyn pelinjohtaja Mikko Korhonen kehui joukkuettaan.

Ottelu jouduttiin välillä keskeyttämään korjaustöiden ajaksi, kun Joukaisen lyöntivuorolla pieni tilkitty pala kenttää nousi kuprulle.

Ottelu jouduttiin välillä keskeyttämään korjaustöiden ajaksi, kun Joukaisen lyöntivuorolla pieni tilkitty pala kenttää nousi kuprulle.

Kohonen oli lautasen ääressä täysin pitelemätön. Toisen jakson kolmannessa vuoroparissa Kohonen oli tekemässä Joensuun ulkovuoron kaikkia kolmea paloa.

Kohonen oli lautasen ääressä täysin pitelemätön. Toisen jakson kolmannessa vuoroparissa Kohonen oli tekemässä Joensuun sisävuoron kaikkia kolmea paloa. Kuva: Janne Kuronen

Jymyn seuraava peli on vajaan viikon päästä sunnuntaina vieraskentällä Kiteen Palloa vastaan. Tuo peli alkaa klo 15.

-AH