VS
Sotkamo - Kouvola
To 05/08/2021 klo 18:00
Hiukan pesäpallostadion

Kolme pistettä Pihkalasta – Roope Korhonen ohitti ”Iso-Kellon”

Hyvinkään Tahko – Sotkamon Jymy 0-2 (1-12, 1-3)

Ottelun tilastot

Sotkamon Jymy matkusti perjantaina Pajulahden urheiluopistolle, josta matka taittui lauantaina Pihkalan pesäpallostadionille Hyvinkäälle. Vastoinkäymisistä huolimatta Jymyn peliesitys oli pirteä. Pihkalassa oli myös todella kuuma.

Jymyn kokoonpanossa nähtiin uusia ja vanhoja kasvoja, kun Ykköspesistä tämän kesän tahkonneet Janne Hyvönen, Valtteri Piirainen ja tänään superpesisdebyytin tehnyt Oskari Lukkari hyppäsivät tuuraamaan loukkaantuneita pelimiehiä. 
Oskari Lukkari teki tänään debyytin miesten Superpesiksessä ja toi juoksun heti ensimmäisessä sisävuorossa.

– Eihän tämä lähtötilanne ihanteellinen ollut, kun aamulla tippui vielä Jussi Korhonen kokoonpanosta. Onneksi ykköspesisjoukkue oli myös vierasreissulla ja majoittui Vierumäellä, saatiin sieltä Oskari Lukkari mukaan miehistöön, Sotkamon pelinjohtaja Jani Komulainen kommentoi.


Valtteri Piirainen estti vakuuttavia ulkopeliotteita.

Jymy esitti kauttaaltaan laadukasta ulkopeliä ja sai pidettyä Tahkon sisäpelin vain yhdeksässä 3-tilanteessa.

– Jokainen äijä kasvoi tänään isommaksi ja uudet kaverit täytti tonttinsa erinomaisesti, Komulainen jakoi kiitosta pelaajistolle.


Janne Hyvönen palasi tositoimiin myös Superpesiksessä. Edellinen ottelu pääsarjatasolta on vuodelta 2016.

Ensimmäinen jakso ratkesi lopullisesti kolmannen tasoittavalla, kun kolmen juoksun johtoasemassa edennyt Jymy latoi kahdeksan juoksua ja vei jakson lukemin 12-1. Erityisesti avausjaksolla kotiutuksissa kunnostautuivat kolme lyönyt Antti Kiiskinen sekä kunnarin ja viisi tavallista kiskaissut Roope Korhonen.

Toisella jaksolla Jymy kuroi kahdessa vuorossa kolmen juoksun kaulan, mikä piti loppuun saakka, vaikka Tahko kavensikin yhdellä juoksulla. Jymyn toisen jakson toisen juoksun löi Roope Korhonen, jolle tämä lyöty oli uran 1038:s miesten Superpesiksessä. Tämä tarkoittaa sitä, että Roope ohitti legendaarisen Simo ”Iso-Kello” Eerikäisen kaikkien aikojen lyöjätilastossa yhdellä juoksulla!


Roope Korhonen juhlii kunnariaan.

– Tänään meinasi lyönnit vähän hiipua loppua kohden, mutta oli siellä paljon hyviä osumiakin. Hyvä voitto, Jymyn ykköspalkinnon pokannut Roope Korhonen summasi.

Jymyn kausi jatkuu pitkähköllä kotimatkalla ja pelihommiin palataan keskiviikkona, kun Kankaanpään Maila saapuu Hiukkaan.

Lehdistötilaisuus katsottavissa alta.

Teksti ja kuvat: Olli Korhonen