VS
Kouvola - Sotkamo
Su 09/05/2021 klo 17:00
KSS Energia Areena
Osta lippu
Nettiradio

Komulainen käänsi kunnarillaan pelin

Sotkamon Jymy – Seinäjoen JymyJussit 2-0 (5-3, 3-1)

Ottelun tilastot

Paljon voi tapahtua yhden vuoroparin sisään. Seinäjoki tulee Jymyn johtoasemassa toisen vuoroparin aloittavalle sisävuorolle ja läiskäyttää yksittäisillä juoksuilla taululle tilanteeksi johdon 3-1. Tästä kuitenkin jokunen minuutti eteenpäin Seinäjoen johtoasema ja hurmos sen myötä on sulanut käytännössä kokonaan, kaikki yhden lyöntisuorituksen myötävaikutuksella. Tällä kertaa tuo lyöjä oli Jani Komulainen, jonka tinttaus 2-luukusta karkasi mainosaitojen alta aina Shellin baariin asti.

– Se oli ennen peliä suunniteltu paikka. Olisin lyönyt jo aiemmin siihen, mutta ei tullut paikkaa. Sen verran oli katottu videoita, että todettiin siitä löytyvän tilaa, parhaana palkittu Komulainen iloitsi.

– Se vaati hyvän lyönnin ja tällä kertaa sattui osumaan. Sen jälkeen tulikin itselleni aika monta huonoa lyöntiä, Komulainen veisteli.

Katsojia illan kamppailuun oli saapunut 1987 kappaletta.

Katsojia illan kamppailuun oli saapunut 1987 kappaletta.

Aivan ei ollut pelinjohtaja Mikko Korhonen joukkueensa aloitukseen pelissä tyytyväinen, mutta siitä huolimatta kehuja keräsi Roope Korhosen paluu jokeripaitaan. Roope pelasi ensimmäistä kertaa sunnuntaina sitten toukokuun, jolloin hän loukkasi nilkkansa vieraspelissä Koskenkorvalla. Jokeripaitaan sonnustautunut Korhonen löi ensimmäisellä jaksolla yhden ja toisella jaksolla kaksi lyötyä juoksua.

– Hienoa, että Roope pitkän pelitauon jälkeen tulee ja kolme juoksua lyö ja pystyy auttamaan joukkueensa voittoon, Korhonen tuumi.

Seuraavan kerran Jymy pelaa tiistaina 14.7. vieraskentällä Kiteen Palloa vastaan. Tuo ottelu alkaa klo 18.

Tiesitkö tätä?

Pelinjohtaminen SoMe-aikakautena vaatii pienienkin yksityiskohtien huomioimista. Tällä kertaa Mikko Korhonen joutui poistamaan Kiteelle vuokralle siirtyneen Veikko Vartiaisen hetkeksi joukkueen sisäisestä WhatsApp-ryhmästä, jottei kallisarvoisia tietoja valuisi pohjois-karjalaisten tietoon.

-AH