VS
Kouvola - Sotkamo
Su 09/05/2021 klo 17:00
KSS Energia Areena
Osta lippu
Nettiradio

Kossu kellisti Jymyn

Koskenkorvan Urheilijat onnistui aiheuttamaan Sotkamon Jymylle ennakkoluulottomalla pelillään kauden ensimmäisen tappion. Koskenkorvalla pelattu ottelu päättyi lopulta kotijoukkueen suoraan voittoon jaksoin 2-0 (9-4, 5-3).

– Ei mennyt meidän käsikirjoituksen mukaan. Useampi annettu läpilyönti ja kaikki merkkaamattomia, niin se on anteeksiantamaton tilanne, Jymyn pelinjohtaja Mikko Korhonen harmitteli.

Ottelu osoitti armottomuutensa heti ensimmäisessä vuorossa. Jere Dahlströmille rakennettu ajolähtö kuivahti kahden palon 1-tilanteeksi, mutta niin vain Dahlström onnistui lyömään takaa kunnarin ja yhden tavallisen juoksun Marjamäen juostessa Dahlströmin edessä kotipesään. Kun vielä Roni Vartama kotiutti Jere Dahlströmin, oli tilanne yhtäkkiä Kossun eduksi 3-0.

Kosti Rautiainen oli tänään Jymyn ykköspalkittu. Kostin saalis sisäpelissä oli kolme lyötyä juoksua sekä kuusi kärkilyöntiä seitsemästä yrityksestä.

Kosti Rautiainen oli tänään Jymyn ykköspalkittu. Kostin saalis sisäpelissä oli kolme lyötyä juoksua sekä kuusi kärkilyöntiä seitsemästä yrityksestä.

Koko peli noudatti tämän jälkeen samaa kaavaa: Koskenkorva oli johdossa ja Jymy takaa-ajoasemassa. Jymy oli kertaalleen johdossa toisen jakson alussa, mutta Kossu tuli takaa ohi heti tasoittavalla vuorolla kahdella juoksulla. Tuosta johdosta se ei enää luopunut loppupelin aikana ja vaikka Jymy viimeisessä sisävuorossa kavensi tilanteeksi vielä 5-3, ei takaa-ajo riittänyt jaksovoittoon asti.

Mikko Korhonen suhtautui häviöön tyynesti, kauteen kun kuuluu hyviä ja huonoja pelejä, eikä Koskenkorvan paremmuutta tänään käynyt kiistäminen.

– Kaikki on tietenkin inhimmillistä. Tämä oli nyt tällainen peli, mutta tähän pitää reagoida, jotta seuraavalla kerralla ei pääse samoja virheitä toistumaan, Korhonen kertoi.

– Matkaan kuuluu erilaisia tapahtumia ja sitä ei voi käsikirjoittaa kumpaankaan suuntaan. Jyväskylästä lähdemme sunnuntaina hakemaan voittoa ja sen jälkeen ensi viikolla Etelä-Suomen kiertueelle, hän jatkoi.

Jymy jatkaa edelleen sarjakärjessä pisteen erolla Vimpeliin Seuraava peli on Jyväskylässä Kiriä vastaan klo 17. Tämän jälkeen pelataan torstaina 12.6. Helsingissä klo 18 Kouvolaa vastaan ja 14.6. Tampereella klo 16 Seinäjokea vastaan.

Ottelun tilastot

Lehdistötilaisuusvideota ei valitettavasti tällä kertaa ole saatavilla.

-AH