Kossu pidettiin nollilla
Sotkamon Jymy – Koskenkorvan Urheilijat 2-0 (2-0, 4-0)
Tiistai-illan ottelun sisäpelaamista ei voitu kutsua kaikkein näyttävimmäksi tai tehokkaimmaksi kummankaan joukkueen osalta. 3-tilanteetkin sen jo kertovat, kun Jymy rakensi tilanteita 9 Koskenkorvan jäädessä viiteen.
– Sisäpelillisesti tämä oli heikoin esitys näistä peleistä. Keulalla oli heikko päivä kokonaisuudessaan ja 2-keula sitten hyvin paikkasi, Jymyn pelinjohtaja Mikko Kuosmanen summasi.
– Kun palo tulee, niin sen jälkeen pitää tehdä voittavia suorituksia. Tänään Kode (Toni Kohonen) oli ainut, joka niihin pystyi.
Riemua kotiyleisöön loi superpesisdebytantti Tommi Piirainen, joka onnistui iskemään peräti kaksi juoksua, yhden kumpaisellakin jaksolla. Ensimmäinen lyöty solahti keskisaumaan ja toinen karkasi takakentällä Veli-Pekka Yli-Hirvelän räpylästä tartanille.
– Ennen peliä ei jännittänyt, mutta lyöntivuoroon tullessa jännitti. Kädessä oli vielä vieras maila, kun oma hajosi alkulämmittelyssä, Piirainen kertoi.
– Huonoilla lyönneillä tuli, vaan kaikki lasketaan, ”Leksa” jatkoi vaatimattomana.
Kausi jatkuu nyt Roadtrip-kiertueen merkeissä. Kiertue alkaa Tampereelta Kaupin pesäpallostadionilta lauantaina 27.5. klo 16 ottelulla Seinäjoen JymyJusseja vastaan ja päättyy Helsingissä Telia 5G Areenalla tiistaina 30.5. klo 18 pelattavalla ottelulla Kouvolan Pallonlyöjiä vastaan. Sunnuntaina 28.5. pelataan vierasottelu Kankaanpään Mailaa vastaan.
Katso Tommi Piiraisen avausjuoksut alla olevasta videosta!
Lehdistötilaisuuden näet alta.
Teksti ja video: Antti Haapasalo
Kuvat: Janne Kuronen