VS
Kouvola - Sotkamo
Su 09/05/2021 klo 17:00
KSS Energia Areena
Osta lippu
Nettiradio

Kotietu kaapattu – Sarja jatkuu lauantaina

Joensuun Maila – Sotkamon Jymy 0-1 (2-3, 2-2)

Ottelun tilastot

Pienestä se on kiinni, sanoisi joku.

Juha Niemi kohahdutti ensin Joensuun kotiyleisöä ensimmäisessä vuorossa iskemällä pallon 3-luukusta maisemaan, tosin peliväline tipahti parikymmentä senttiä kentän rajojen ulkopuolelle.

Siirrytään toisen vuoroparin tasoittavalle samassa jaksossa. Aleksi Rautiaisen lyötyä ensin kumurilyönnillä jakson avausjuoksun, on Roope Korhonen kahden palon ajolähtötilanteessa, viimeinen lyönti käytettävissään. Lyönti sinkoutuu kohti takakenttää ja kakkoskulmausta tipahtaen juuri ja juuri yli koppari Ville Ikosen kentän rajojen sisäpuolelle tuottaen kaksi juoksua. Tämä käänsi lopulta jakson suunnan Jymylle jaksovoiton päädyttyä lopulta violettioranssien hyppysiin juoksuin 3-2.

– Minä jätän Roopen lyönnin kommentoinnin lyöjälle itselleen, vastasi pelinjohtaja Mikko Korhonen uteluihin Roopen lyönnin suunnitelmallisuudesta.

Toinen jakso alkoi Joensuun Mailan osalta kinkkisesti sisällä, sillä kolme paloa syntyivät ennen numeroa neljä, joka kiepautti lyöntijärjestyksen alkamaan kehnosta paikasta tuleviin vuoroihin. Jymy taas onnistui kotiutuksissa kahteen otteeseen, Jani Komulaisen väli- ja Toni Kohosen varsilyönnillä. Joensuu nosti vielä kotiyleisön toivoa viimeisen tasoittavallaan saamala aikaiseksi kaksi juoksua, mutta kun juoksuja ei kuitenkaan tämän enempää syntynyt, merkitsi pelitilanne Jymyn voittoa jaksoin 1-0.

– Naureskeltiin, että loppu oli oikein tyypillinen, että päästetään vastustaja lähelle ja tehdään oma peliä vaikeaksi, mutta se ei voiton arvoa himmennä – päin vastoin, Korhonen kertasi.

Jymy ryösti kotiedun näin Joensuun Mailalta. Sarja jatkuu pikimmiten lauantaina 29. päivä klo 16 kotiottelulla Hiukan pesäpallostadionilla. Tervetuloa katsomaan, tukea ja kannustusta tarvitaan nyt kosolti!

-AH