Kotiutukset jäivät tehottomiksi

Sotkamon Jymy – Joensuun Maila 1-2 (4-5, 2-1, 0-0, 3-4)

Ottelun tilastot

Hiukassa nähtiin yksi kuluvan pesäpallokesän yleisöönmenevimmistä kamppailuista, kun Jymy ja sarjakärki JoMa ottivat yhteen. Ketään ei varmasti haitannut yli kolmetuntiseksi venynyt ottelu, kun tunnelmaa ja hienoja suorituksia tarjoiltiin aina toiseen kotiutuskisaan asti, jossa pohjois-karjalaiset veivät lopulta pidemmän korren. Yleisöäkin oli saapunut koko päivän jatkuneesta vesisateesta huolimatta Hiukkaan olosuhteisiin nähden upea määrä, 2034 katsojaa! Se jos mikä on osoitus katsojien urheilukulttuurin vaalimisesta

Tilannemäärällisesti Jymy oli ottelussa vahvempi, mutta viimeinen rutistus kotiutuksista jäi uupumaan. Pelinjohtaja Mikko Kuosmanen löysi pelistä kuitenkin hyviä elementtejä.

– Tappio tietenkin kirvelee, mutta kun tuloksen taakse kattoo, niin siellä oli hyviä asioita tuolla ulkopelissä etenkin. Kotiutuksiin tarkennuksia ja totta kai kun JoMaa vastaan päästään enemmän vääntämään, niin niitä myös tulee, Kuosmanen kertasi.

Ylihuomenna torstaina Jymy pelaa vieraskentällä Imatralla Pallo-Veikkoja vastaan ja tämän jälkeen alkaa jatkosarja. Jaa mikä jatkosarja? Siitä oheisen lehdistötilaisuusvideon alapuolella.

Mikä ihmeen jatkosarja?

Hiukan pesäpallostadionilla katseet alkavat tiistai-iltana kääntyä kohti runkosarjan loppupuolen uudistusta, tulevana viikonloppuna alkavaa jatkosarjaa. Lopullinen jatkosarjan ohjelma määrittyy perussarjan sijoitusten myötä, mutta runkosarjapisteet jäävät joukkueille voimaan jatkosarjassa.

Seitsemän parasta joukkuetta jatkaa ylempään jatkosarjaan ja seitsemän viimeistä joukkuetta alempaan jatkosarjaan, jossa he pelaavat vielä kertaalleen vastakkain keskenään. Tämän jälkeen alkavat lopullisten runkosarjasijoitusten myötä kahdeksalla parhaalla pudotuspelit puolivälierien myötä. Ylemmästä jatkosarjasta ei voi tippua enää alemman jatkosarjan joukkueiden alapuolelle runkosarjasijoituksissa, mutta alemman jatkosarjan voittajalle ojennetaan kultainen lippu puolivälieriin.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että samoista sijoituksista taistelevat joukkueet pelaavat runkosarjan loppukierroksilla vielä ylimääräiset pelit toisiaan vastaan. Nyt jos koskaan voi nostaa symbolista hattua sarjajärjestelmän laatijalle.

Teksti: Antti Haapasalo
Kuva: Janne Kuronen