Kurikka tykitti kunniaa – Jymy vei ottelusarjan

Sotkamon Jymy – Vimpelin Veto 2-0 (3-0, 9-4)

Ottelun tilastot

Jymy hallitsi kenttätapahtumia tänään Hiukassa liki täydellisesti. Samalla kainuulaiset nappasivat kolmannen perättäisen voiton ja näin ollen koko rivalry-ottelusarjan nimiinsä lukemin 3-1.

Avausjaksolla Jymy jatkoi siitä mihin eilen jäi. Koko viikonlopun erinomaisia otteita ja useita kärpäsiä lautasen äärellä taikonut Ville Väliaho piti muun ulkopelin ohella Vedon armotta juoksuitta. Myös kovakätiset Konsta Kurikka ja Niko Korhonen tekivät tuhojaan ulkopelissä.

Jymyn kapteeni Roope Korhonen iski tuttuun tapaan ottelun ensimmäisen tikin, kun Korhosista Niko kiiti kotia. Lisäjuoksuja täytyi odottaa aina kolmanteen vuoroon saakka, jossa Jymy iski kaksi. Kuitenkin ennen onnistuneita kotiutuksia nähtiin tilanne, jossa pallo oli jo painumassa Hiukkaan, mutta Vedon 3-koppari Elmeri Anttila teki ilmiömäisen haun juoksuradalta ja näin Veto kesti Roopen yrityksen.

Joni Rytkönen pelasi sisällä vahvan viikonlopun.

Roopen kovan siivun jälkeen Kurikka ja Lauri Rönkkö iskivät juoksut mieheen ja vakuuttavan ulkopelin myötä Vimpelin sisäpeli oli köysissä. Kiri ei tuottanut tulosta neljännen aloittavalla ja näin Jymy nollasi Vedon avausjaksolla.

Toisella jaksolla lyöjäjokereista esiin astui Rönkkö, joka sekä avasi pellit että löi toisessa vuorossa viimeisenä lyöjänä kaksi juoksua ja siirsi Jymyn vakuuttavalle karkumatkalle. Vimpelin sisäpeli yski edelleen Jymyn suorittaessa varmasti.

Kolmannen aloittavalla numerolla viisi operoinut Kurikka sai yhden palon ajolähdön. Painava Kumura kakkosjatkeelle pakotti kakkoskopparin peruuttamaan, mutta turhaan, sillä erinomainen kumura pomppasi vastustamattomasti Mikko Vihriälän yli ja pallo painui mainosaitojen taakse. Näin Kurikka kiersi ensimmäisen kinnuajuoksunsa violettioransseissa ja tyhjensi pajatson. Hetkeä myöhemmin Roope kaunisteli lukemia taululla.

Neljännessä vuorossa Jymy ei onnistunut lisäämään johtoaan, mutta Veto sai onnistumisia tililleen, kun johtoa turvannut kainuulaismiehistö pelasi varman päälle ja Veto iski kolme juoksua. Tämä oli kuitenkin laiha lohtu, kun Kurikan kova heitto puhui kovaa kieltään päättäen harjoitusottelut paloon kakkospesälle.

Konsta Kurikka löi tänään 1+4 juoksua.

Sotkamon Jymyn superpesiskausi alkaa torstaina 2. heinäkuuta klo 18 Hiukan pesäpallostadionilla, kun vieraaksi saapuu Kempeleen Kiri. Tervetuloa kannustamaan Jymy voittoon kauden avausottelussa!

Hanki liput otteluun: www.jymykauppa.fi

Teksti ja kuvat: Olli Korhonen