Menestyskesän runko jatkaa Jymyssä

Sotkamon Jymyn miesten Superpesisjoukkue kaudelle 2014 on muovautumassa lopulliseen muottiinsa pelaajasopimusten myötä. Mestarijoukkueen runko säilyy lähes muuttumattomana, ainoastaan Mikko Korhosen pelaajauran tiedetään päättyvän, mutta hänen uransa saa jatkoa pelinjohtotehtävissä.

– Iskukykyinen joukkuehan tämä on. Kriittisillä paikoilla niin sisä- kuin ulkopelissä on ratkaisukykyisiä pelaajia, jotka ovat osoittaneet olevansa henkisesti, taktisesti kuin taidollisesti hyviä pelimiehiä. Siihen on hyvä lähteä rakentamaan, kehuu tuore pelinjohtaja joukkuettaan.

– Lisäksi joukkueessa on pelaajia jotka pelaavat kovalla tasolla sekä pelaajia, joiden kehityskäyrät ovat vahvasti nousussa, Korhonen jatkaa.

Mikko Korhonen siirtyy pelinjohtotehtäviin.
Mikko Korhonen siirtyy pelinjohtotehtäviin.

Roope Korhonen jatkaa uraansa

Kainuulaista urheiluväkeä ilahduttava tieto on uutinen Roope Korhosen jatkosta violettioranssissa peliasussa. Sopimus Jymyssä on mallia 1+1, eli se kattaa kauden 2014, sekä option kaudesta 2015.

Miesten Superpesiksessä aina Sotkamon Jymyä edustaneelle Korhoselle jatkosopimuksen tekeminen nimenomaan Jymyn kanssa oli miehelle päätöksenä helppo.

– Halu pelata oli tärkein syy jatkamiseen ja kun puhutaan kuitenkin omasta kasvattajaseurasta, niin ei näillä pelivuosilla ole halukkuutta muualle lähteä, Roope kertoo.

– Enemmänkin kysymys tässä oli siitä, että jaksaako treenata ja pelata ja kun harjoittelu maistuu, niin on mielekästä jatkaa, Korhonen painottaa.

Korhonen voitti menneellä kaudella miesten Superpesiksen tehopistetilaston (yhteensä 116 tehopistettä) sivuten Sami Joukaisen ennätystä vuodelta 2004. Lyöjätilastossa Korhonen sijoittui toiseksi (8+82 lyötyä juoksua).

Roope Korhosen tuuletuksia tullaan näkemään jatkossakin.
Roope Korhosen tuuletuksia tullaan näkemään jatkossakin.

Ulkopeli uomissaan

Pitkäjänteistä työtä joukkueen osalta jatketaan, siitä on osoituksena monet pidemmät sopimukset nuorten pelaajien kanssa. Loistavat pudotuspelit pelanneen Niilo Piiponniemen jatkosopimus Jymyssä on kolmen vuoden mittainen ja kahden vuoden aikana edustuksen kokoonpanoon murtautuneen toisen polven pesäpalloilija Saku Hakkaraisen sopimus kattaa seuraavat kaksi kautta.

Tämän lisäksi menneen kesän aikana ennakkoluulottomasti paikkansa ulkokentältä lunastaneen Jere Vikströmin jatkosopimus on vuoden mittainen.

– Ulkopeli säilyy hyvin kosmeettisilla muutoksilla. Kakkoskopparin paikan täyttäminen ei tule olemaan ongelma, viittaa Korhonen jättämäänsä pelipaikkaan.

– Viime kaudella kaksi pelaajaa oli osittain uudella pelipaikalla (Jere Vikström, Kosti Rautiainen), jotka suoriutuivat kaudesta vähintäänkin kiitettävästi. Nyt kun tietää, että pelaaminen tulee kokemuksen myötä kyseisillä pelipaikoilla vielä kehittymään, niin näkymät ulkopelin suhteen ovat luottavaiset. Ainoastaan Jani Komulaisen päätös uransa jatkamisesta tulee vaikuttamaan sisäpelin ruuvaamiseen ja pelitapaan kokonaisuudessaan.

Viime kauden Kouvolassa vuokralla pelanneiden Roni Vartaman ja Joni Rytkösen sopimukset on purettu tulevalle kaudelle yhteisymmärryksessä. Lupaavat nuorukaiset jatkavat kuitenkin miesten Superpesiksessä.

Kolmen vuoden sopimuspaperin allekirjoittanut Niilo Piiponniemi toi pudotuspeleissä eniten juoksuja Jymyn joukkueesta: yhteensä 12 kappaletta.
Kolmen vuoden sopimuspaperin allekirjoittanut Niilo Piiponniemi toi pudotuspeleissä eniten juoksuja Jymyn joukkueesta: yhteensä 12 kappaletta.

Sotkamon Jymyn Tämän hetken sopimustilanne:

2014

Hartikainen Antti
Hyvönen Janne
Kohonen Toni – Toistaiseksi
Korhonen Roope (Optio 2015)
Orava Aki
Rautiainen Immo
Rautiainen Kosti
Tuikka Markus
Vikström Jere

2015

Hakkarainen Saku
Korhonen Topi
Määttä Onni

2016

Korhonen Niko
Piiponniemi Niilo

Valmennustiimi

Korhonen Mikko,Päävalmentaja / Pelinjohtaja2015
Nissinen Tuomas,Lajivalmentaja / 2. Pelinjohtaja2014
Kohonen Toni,Lajivalmentaja2014

-AH