Mestarijoukkueen runko jatkaa Jymyssä

Kauden 2014 pesäpallon Suomen mestaruuteen päättäneen Sotkamon Jymyn kokoonpanopaletti kesäksi 2015 on hahmottumassa. Sopimuksetta olleista pelaajista Toni Kohonen, Antti Hartikainen, Roope Korhonen ja Jere Vikström ovat kaikki allekirjoittaneet jatkosopimukset.

Toni Kohosen, Antti Hartikaisen ja Jere Vikströmin sopimukset ovat kaksivuotiset ja Roope Korhosen taas yhden vuoden mittainen, sisältäen option myös kaudesta 2016.

– Halusimme luonnollisesti kiinnittää joukkueeseen Suomen parhaat pelaajat. Tärkeimpänä arvona on se, että pelaajilla on omaa halua pelata nimenomaan Jymyssä ja olla omassa roolissaan Suomen parhaita, SuperJymyn urheilutoimenjohtaja Mikko Kuosmanen kertoo.

Sopimuksen tehneet pelaajat ovatkin juuri tätä. Kaikkien aikojen pesispörssikärkeen kuluneena kesänä siirtynyt Toni Kohonen palkittiin mm. vuoden parhaana pesäpalloilijana ja vuoden lukkarina menneenä kesänä, kun taas Antti Hartikainen sai parhaan miespesäpalloilijan tunnustuksen kesällä 2013. Roope Korhonen taas palkittiin tämän syksyn pudotuspelien arvokkaimpana pelaajana ja Jere Vikström oli vuoden poikajuniori.

Toni Kohonen jatkaa Jymyssä kahden vuoden sopimuksella.
Toni Kohonen jatkaa Jymyssä kahden vuoden sopimuksella.

Tavoitteena omavaraisuus

Nuorien pelaajien kasvattaminen miesten Superpesiksen terävimmälle huipulle on menestymisen ohella Jymyn tavoitteena nyt ja tulevaisuudessa.

Jo menneenä kesänä Haapajärven Pesä-Kiilojen kanssa tehty yhteistyö taa kesällä 2015 jatkoa. Joukkueiden välillä on solmittu farmiyhteistyösopimus, mikä tarkoittaa sitä, että osa nuorista Jymypelaajista saa arvokasta pelikokemusta ykköspesisjoukkueessa Haapajärvellä.

– Haluamme olla jatkossakin omavaraisia ja pelata Suomen mestaruudesta vuosittain. Sen takia panostamme nuorten pelaajien kehittämiseen myös jatkossa sekä pyrimme löytämään heille tarpeeksi haastavan joukkueen omaan rooliinsa ja tasoonsa nähden, Kuosmanen huomauttaa.

Tämän lisäksi pelaajasopimus on solmittu myös viime kaudella Haapajärvellä ykköspesistä pelanneen Veli-Matti Sigvartin kanssa. Hänen sopimuksensa kattaa kaudet 2015 ja 2016.

Roope Korhonen toimii SuperJymyn myyntipäällikkönä - pallonlyömisen lisäksi.
Roope Korhonen toimii SuperJymyn myyntipäällikkönä – pallonlyömisen lisäksi!

Sotkamon Jymyn sopimustilanne (otsikoissa sopimusten viimeinen voimassaolovuosi)

2015

Saku Hakkarainen (s. 1994)
Roope Korhonen (s. 1981)
Topi Korhonen (s. 1996)
Onni Määttä (s. 1995)

2016

Antti Hartikainen (s. 1985)
Toni Kohonen (s. 1976)
Niko Korhonen (s. 1992)
Niilo Piiponniemi (s. 1991)
Immo Rautiainen (s. 1987)
Kosti Rautiainen (s. 1987)
Veli-Matti Sigvart (s.1995)
Markus Tuikka (s. 1993)
Jere Vikström (s. 1993)

Pelinjohtaja

Mikko Korhonen

-AH