Sotkamon Jymyn Miesten Superpesisjoukkueen kauden 2013 sopimustilanne alkaa olla selvillä. Joukkueen runko koostuu kauden 2012 mestarijoukkueen pelaajistosta muutamaa muutosta lukuun ottamatta. Lopullisia pesäpallouran lopettamispäätöksiä ei tullut yhtä lukuun ottamatta laisinkaan: ainoastaan Jimi Heikkinen on päättänyt lopettaa pitkän ja hienon uransa.
Pelinjohtopuolen sopimuksissa katse on nykyhetken lisäksi tiukasti tulevaisuudessa. Menneen kauden pelinjohtaja Mikko Kuosmanen jatkaa Jymyssä peräti viiden vuoden sopimuksella. Sopimus kattaa tulevan kauden 2013 Jymyn pelinjohtajana, jonka jälkeen kaudesta 2008 joukkueen peräsimessä toiminut Kuosmanen siirtyy urheilutoimenjohtajan tehtäviin.
Menneellä kaudella Miesten Superpesisjoukkueen pelaajavalmentajana sekä Sotkamon Jymyn Poikien Superpesisjoukkueen pelinjohtajana kunnostautunut Mikko Korhonen jatkaa samassa tehtävässä kaudella 2013. Tämän jälkeen Korhonen ottaa Kuosmasen paikan edustusjoukkueen pelinjohtajana seuraavan kahden vuoden ajan.
Pohjois-Karjalasta kotoisin olevat Rautiaisen veljekset Immo ja Kosti jatkavat kumpainenkin Sotkamon Jymyssä kauden 2014 loppuun asti kattavilla sopimuksilla. Kosti Rautiainen oli yksi mestaruuden takuumiehistä edellissyksynä 2011, lyömällä pudotuspeleissä yhteensä 2+20 juoksua, kun taas Immo oli kultaakin kalliimpi osanen Jymyn ulkopeliä päättyneellä mestaruuskaudella 2012.
Jo viime kesänä Sotkamon Jymyn Miesten Superpesisjoukkueen ringissä ollut Joni Rytkönen siirtyy pelaamaan koko kauden 2013 kattavalla vuokrasopimuksella Kouvolan Pallonlyöjiin. Rytkösen sopimus Jymyn kanssa jatkuu aina kauden 2014 loppuun asti. Rytkösen paikka ulkokentällä löytyy lukkarin tontilta.
Uuden sopimuksen solmi myös nuori Roni Vartama, jonka mailataituruutta saatiin ihailla kesän aikana jo muutamissa otteluissa. Ronin sopimus jatkuu niin ikään kauden 2014 loppuun asti.
Kaudella 2000 ensimmäisen Superpesiskautensa pelannut Jimi Heikkinen (31) on päättänyt lopettaa pesäpallouransa. Useimmiten sähäkästä etukenttäpelaamisestaan tunnettu Jimi ajoitti kuntohuippunsa nappiin, mennyt kausi oli nimittäin yksi hänen uransa menestyksekkäimpiä sisäpelitilastojen valossa: runkosarjassa sekä pudotuspeleissä lyötyjä kertyi yhteensä 4+28, tuotuja 8 ja kärkilyöntejä tasan 100.
– Tiedän, että tämä päätös kirpaisee pesäpalloväkeä yli maakuntarajojen, mutta joskus on tehtävä vaikeita päätöksiä vahvistuakseen ja kehittyäkseen ihmisenä, kommentoi pelikenttien väriläiskänä tunnettu Jimi haikeana.
Pesäpallokenttiä Jimi ei kuitenkaan lopullisesti hyvästele, Heikkinen jatkaa edelleen SuperJymy Oy:n markkinointi- ja myyntipäällikkönä ja hänet tullaan myös näkemään aktiivisessa roolissa Jymyn markkinoinnissa ja ottelutapahtumissa.
Jimi löi päättyneellä kaudella yhden kauden kunnariennätyksensä uusiksi. Tämän lisäksi Jimi osoitti kesän aikana pystyvänsä puhumaan myös hirveä.
Saku Hakkarainen (2013)
20.7.1994
Antti Hartikainen (2014)
3.8.1985
Toni Kohonen (2013)
13.1.1976
Niko Korhonen (2013)
5.11.1992
Roope Korhonen (2013)
19.4.1981
Aki Orava (2014)
14.3.1983
Niilo Piiponniemi (2013)
11.7.1991
Immo Rautiainen (2014)
1.5.1987
Kosti Rautiainen (2014)
1.5.1987
Joni Rytkönen (vuokralla Kouvolassa kauden 2013, sopimus Jymyssä 2014)
29.3.1993
Roni Vartama (2014)
17.9.1993
Jere Vikström (2013)
17.12.1993
Mikko Kuosmanen (kausi 2013 pelinjohtajana, kauteen 2017 urheilutoimenjohtajana)
12.12.1975
Mikko Korhonen (kausi 2013 pelaajavalmentajana, kauteen 2015 pelinjohtajana)
29.4.1983
-AH