Mikko Kuosmanen 50 vuotta!
Vuonna 1975 syntyneiden ikäluokka on pesäpallon miesten pääsarjahistorian hohdokkaimpia, sillä peräti 40 pelaajaa ylsi urallaan Superpesikseen. Sotkamon Jymyn kasvateista pääsarjaa pelasi seitsemän pelaajaa: Sami Muranen (13.1.), Arto Malinen (18.2.), Pekka Heikkinen (31.3.), Markus Meriläinen (25.4.), Mika Härkin (3.8.), Jani J. Komulainen (30.8.) ja Anssi Raitala (15.12.). Kajaanin Pallokerhon kasvateista Jarkko Meriläinen (4.2.), Riku Lokka (22.2.) ja Sami Siira (28.12.) ylsivät myös pääsarjaan. Kainuulainen pelaajatuotanto edustaa neljäsosaa vuosiluokan pelaajista.
Osittain tätä pelaajavyöryä auttoivat pääsarjan muutokset 1990-luvulla: joukkueiden määrä nousi Superpesiksen perustamisen myötä vuosikymmenen alussa 14:ään. Jokerisääntöön tehtiin muutoksia, joka kasvatti joukkueiden pelaajarinkejä: vuodesta 1997 alkaen käytössä oli kaksi jokeria sisävuorossa ja kaudesta 2000 alkaen kolme. Tiikereiden mukanaolo teki pääsarjasta vuosina 1997 ja 1998 viidentoista joukkueen sarjan. Kuitenkin ikäluokan 1975 kärki oli laaja: kaikkien aikojen pesispörssin sadan parhaan pelaajan joukosta peräti kuusi on 1975 syntyneitä. Se on suurin yksittäinen ryhmä. Nämä pelaajat ovat Markus Meriläisen lisäksi Mikko Vainonpää, Jukka Latvala, Tuomas Tervonen, Valtteri Ketonen ja Mikko Kuosmanen.
Ainoana ikäluokasta vuoden pesäpalloilijaksi (2003) valittu Kuosmanen on tehnyt pesäpallon parissa huikean uran. Siilinjärven Pesiksen kasvatti kirjautti pelaajana 1463 pesispörssipistettä, pelasi 361 runkosarjaottelua lyöden 15+60 juoksua, tuoden 409 juoksua ja nakuttaen 1736 kärkilyöntiä. Itä-Länsi-ottelussa hän pelasi viisi kertaa ja valittiin vuoden pesäpalloilijaksi kaudella 2003. Hän voitti viisi SM-kultamitalia, kaksi hopeaa ja yhden pronssin. Valmentajana koko 2000-luvun toiminut Kuosmanen siirtyi luontevasti pelinjohtajaksi. Tässä roolissa hänestä tuli Jymyn ja koko miespesäpallon historian kaikkien aikojen menestynein viuhkamies: viisi mestaruutta, neljä hopeaa ja yksi pronssi.
Sotkamon Jymyn pelinjohtajista vain Martti Heikkinen (16 kaudella) ja Aulis Väisänen (11 kaudella) ovat luotsanneet seuran edustusjoukkuetta useammin kuin Kuosmanen (10 kaudella) ja pääsarjakausia Kuosmasella on vyöllään eniten.
Joulukuun 12. päivänä 1975 Porvoossa syntynyt Kuosmanen aloitti pesisuransa Siilinjärvellä. Lapsuudenkoti on edelleen Siilinjärven Lepiksessä. Kilpaileminen ja eri lajien harrastaminen kuuluivat vahvasti Kuosmasen nuoruuteen. ”Mikko tuli Saharan kentälle harjoituksiin muistaakseni kesällä 1984 (8-vuotiaana) ja innostus pelaamiseen loisti”, muistelee Siilinjärven juniorivalmennuksessa pitkän uran tehnyt Seppo Kiiski. Kari-Pekka Heinonen valmensi Siilinjärven 1970-luvulla syntyneitä junioreita ja hän teki useista huippupelaajia. Heinosen ja Kiisken valmennuksessa SiiPe voitti seurahistorian ensimmäisen mestaruuden C-pojissa Ilomantsin leirillä 1988. Tai tarkemmin sanottuna Viinijärvellä pelatussa uusintaottelussa, jossa Jussi Viljasen luotsaama Jyväskylän Kiri kaatui 6–5. Mikko Kuosmanen kuului joukkueeseen 12-vuotiaana D-juniorina muutamaa vuotta vanhemman veljensä Anssin kanssa. Menestys jatkui B-pojissa voitetulla mestaruudella kaudella 1990. Seuraavana vuonna SiiPe ylsi A-poikien finaaliin, jossa Petri Lindsbergin johtama Jymy oli etevämpi yhteisjuoksuin 22–14.
”Värikäs historia oli Siilinjärven ja Jymyn välillä junnupeleistä. Paljon oli tuttuja jo ennen kuin siirryin tänne”, Kuosmanen toteaa.
Pelaajaura Superpesiksessä alkoi kaudella 1993. Kyseinen vuosi oli SiiPen naisten menestystarina (ensimmäinen kolmesta peräkkäisestä SM-hopeasta) ja miehille murheellinen. Miesten joukkueesta oli vaihtunut edelliskauteen verrattuna viisi vakiomiehistön jäsentä. SiiPe voitti kaudella vain kolme ottelua ja putosi ykköspesikseen. Paluu tapahtui kuitenkin heti vuotta myöhemmin ja pelinjohtaja Heinosella oli isot suunnitelmat siilinjärveläisten nostamiseksi myös miehissä kärkiseuroihin. ”Olin pelannut urani Siilinjärvellä ja olisin halunnut, että sinne rakentuu kilpailukykyinen joukkue,” toteaa Kuosmanen.
Yhteistyöeurot olivat pudonneet miesten toiminnassa vuosikymmenen alun asetelmiin nähden. Nappulat eivät riittäneet pelaajamarkkinoilla kärkipelaajien kanssa neuvotteluihin ja hyvät suunnitelmat vesittyivät. Ulkopelissä pelinlukutaidoistaan ja kärkipelaajana pystymailastaan tunnettu Kuosmanen joutui tekemään ratkaisun.
”Kauden 1996 jälkeen Janne (Vuorinen) ja Sämpy (Sirviö) lähtivät Jymystä. Minulla oli Siilinjärven kanssa sopimus, mutta Jymy oli kiinnostunut saamaan minut jo seuraavalle kaudelle Sotkamoon. Neuvotteluita käytiin, mutta siirto ei silloin toteutunut. Seuraavan kauden aikana enemmistö joukkueista alkoi jo kyselemään.”
Kaudella 1997 Kuosmanen pelasi ensimmäisen Itä-Länsi-ottelunsa. Sopimusneuvotteluita hän kävi Kiteen ja Tiikereiden kanssa. Jymy ei ollut alkukierroksilla mukana, mutta muutaman vuoden nuorempi SiiPe-kasvatti Jarkko Perttula oli tehnyt Sotkamoon sopimuksen. Kauden 1997 finaalien aikana Kainuusta lähestyttiin Kuosmasta. Veikko Halonen ja Juha Tanskanen saapuivat Iisalmen Seurahuoneelle ja siellä neuvottelut viimeisteltiin: Kuosmanen teki sopimuksen Jymyyn.
”Pelillisesti muutos ei ollut iso, taktisesti ajattelimme Siilinjärvellä useista asioista samalla tavalla. Harjoittelun osalta shokki oli kova. Siilinjärvelläkin määrät olivat kovia, mutta vaatimustaso, pelaajien keskinäinen kilpailu ja paine olivat aivan eri luokkaa”, Kuosmanen muistaa. ”Tulin kärkipään pelaajana, jolla oli vaikuttavuutta pelitaktiikkaan, olin ollut kapteeni ja valmentajien luottomies – täällä sitä ei ollut ollenkaan ja en osannut yhtään käsitellä sitä asiaa. Opettavainen kokemus.”
Samaan aikaan Jymy oli kokemassa pelaajiston uusiutumista, ja joukkue oli voittanut 1997 mestaruuden kuin varkain. Vastustajat olivat vahvistuneet pelaajakilpailussa. ”Lähtökohtaisesti emme olleet materiaaliltamme kolmen kärjessä, mutta [mestaruus] ehkä teki vähän kuolemattomuuden tunnetta. Ja sitten tulimme Perttula, minä, Jamo, Mikko Huotari kukkopoikina ja luulimme itsestämme liikoja – keitos ei ollut hedelmällinen”, Kuosmanen analysoi.
Tähän lisättynä pelinjohtaja Juha Tanskanen urakoi meneillään olleen seuraorganisaation muutoksen parissa. Jymyn yhtiöitti pääsarjajoukkueen toiminnan ja pesäpallojaosto muuttui omaksi erikoisseurakseen. Jymy jäi kaudella 1998 neljänneksi hävittyään välierät Lipolle ja pronssiottelut Kiteelle. ”Jälkikäteen katsottuna se oli erinomainen opetus, joka tarvittiin. Kolahduksia tarvitaan kovillekin kavereille.”
Kuosmanen kokee kehittyneensä Sotkamossa huippupelaajaksi. ”Ensimmäisinä vuosina täällä harjoittelun laadusta ja vaatimustasosta sain valtavasti tulevalle uralle. Matti [Nissinen] teki tosi kovasti duunia. Harjoittelimme ohjatusti arkiaamuisin ja sitten oli aina toissijainen harjoitus. Samalla muuttui rooli sisäpelissä. Tulin tänne puhtaasti nollatilannepelaajana, mutta ensimmäiset vuodet mahdollistivat, että pystyin pelaamaan 2000-luvulla vaihtajana. Jos toimintaa ei olisi tehty niin organisoidusti, roolinvaihdos ei olisi ollut mahdollinen. Huippuorganisaation valmennusresurssit ja vaatimustaso olivat eri levelillä.”
Myös kausi 1999 päättyi pettymykseen. ”Urheilulliseen joukkuetekemiseen lähdettiin puhtaalta pöydältä. Käytiin läpi edellisen kauden hierarkiaepäonnistumiset ja pelattiin hieno runkosarja.” Jymy voitti runkosarjan voitettuaan 19 viimeisestä ottelusta yhtä vaille kaikki. Joukkue päästi 2,92 juoksua per peli eli 1,46 per jakso. ”Käsittämättömän hienoa ulkopeliä. Lukkariksi tullut Matti Iivarinen oli todella hieno joukkuepelaaja. Toinen pettymys peräjälkeen ja erittäin paha maku, kun ei pystytty Matille mestaruutta pelaamaan”, Kuosmanen harmittelee.
Pattijoki pudotti Jymyn yllättäen puolivälierissä 3–1. ”Se jäi itselle mieleen, kun aisti sen, että tuli kova shokki tappiosta. Tehtiin kotona pieneksi itsemme. Ihmisellä on jännä piirre, että pettymykset jäävät paremmin pieleen. Syksyllä joutui ruoskimaan itseään.”
Kaudelle 2000 tehtiin lisää tilaa nuorille. Jymyn 1997 mestarijoukkueesta jäljelle jäivät enää Jarkko Kokko ja Riku Lokka. Janne Vuorinen palasi Jymyyn Oulun vuosien jälkeen. Tanskanen siirtyi seurajohtajaksi ja pelinjohdon otti käsiinsä Olli Viljaranta.
”Kukaan meistä ei oikein tiennyt, kuka hän on. Olli esiteltiin kesällä 1999 yksien harjoitusten yhteydessä. Nähtyäni hänet, muistin junnuista, että oli ollut A-poikien peleissä KaMan pelinjohtaja”, Kuosmanen kertoo.
”Armeijan mies [Viljaranta työskenteli Kainuun prikaatilla] kun tuli mukaan, niin kaikki oli viimeisen päälle. Aikataulut ja materiaalit oli kunnossa. Ihailin Ollin intohimoa. Se sai tartutettua meidät ja siitä tuli huikea tarina.Samalla Pörtsi (Kari Partanen) ja Okkosen Eero tulivat taustalle. Siihen tuli meininkiä.”
Yksi uusi vahvistus oli ylitse muiden. ”[Toni] Kohonen oli isoin palanen koko juttuun. Ekan kerran siirron jälkeen tapasimme marraskuussa Vuokatin urheiluopiston punttisalilla. Se oli mielettömän iso juttu se uskomaton halu olla paras ja voitontahto, joka hänellä oli.”
Koko 2000-luvun jatkunut menestystarina sai alkusävelet puolivälieräsarjassa Seinäjokea vastaan. Kuosmanen ja hänen kanssaan joukkueeseen tullut kaarti koki paineet kovina. Yleisesti tiedossa oli, että seura olitaloudellisissa ongelmissa. ”Tanskanen tietää ainoana, miten iso panos siinä [sarjassa] oli”, Kuosmanen virnistää. ”Minulla, Huotarilla, Jamolla ja Perttulalla oli viimeinen sopimusvuosi. Muistan kun lähdettiin Seinäjoelle, otin jääkiekkokassin olalle ja ajattelin, että tämä saattaa olla viimeinen keikka.”
Mikko Huotari vahvistaa muistikuvan: ”Koimme, että asiat henkilöityivät tähän meidän nelikkoomme: me oltiin tultu mukaan 1998, ja oltiin viemässä Jymylaivaa kohti turmiota.”
Runkosarjan kolmosena Jymy sai kotiedun, mutta kolme ensimmäistä peliä päättyivät vierasvoittoihin. Lauantain kolmannessa pelissä Jymy sai lyötyä vain yhden juoksun. ”Lähdettiin matkustamaan samana iltana Seinäjoelle ja yövyttiin Pietarsaaressa. Siellä Vuorisen Janne otti isoa roolia – hän tajusi historian, joka monella pelaajalla oli – keskenään möhistiin positiivisesti ja saatiin ajatuksia pois pelistä,” Kuosmanen muistelee.
Sunnuntaina kunnaroivat Riku Lokka avausjaksolla ja Mikko Huotari toisella jaksolla, ja sarja oli 2–2. Viides peli oli torstaina Sotkamossa ja Huotari ratkoi avausjakson kunnarillaan kakkosjatkeelta.
”Oli kova tunnetila päällä. Toinen jakso oli tiukkaa. Ratkaisu tuli tilanteessa 2–2, kun Tomi Saari löi ajoon ja veti Jimin [Heikkinen] yli pallon väliin. Havittelimme Kokon kanssa molemmat sitä, mutta myös Hylsy [Markku Hylkilä] syöksyi ja haki sen kopiksi.
Saunottiin se sarja pois ja sitten lähdettiin nopeasti Hyvinkäälle. Hirveä lento oli päällä ja pyyhkäistiin Tahko samalla höyryllä, kun paniikki oli poistunut. Tosi pienestä asiat olivat kiinni, yksittäisten pelaajien muut kuin pelilliset suoritukset ehkä laukaisivat jotain asioita”, Kuosmanen analysoi.
Loppuottelut rutinoitunut Kitee voitti puhtaasti 3–0. ”Oltiin mekin valmiita – ei se mennyt jännityksen piikkiin eikä maha ollut täynnä. En liikaa laittaisi kokemattomuuden piikkiin ensimmäistä finaalia”, Kuosmanen toppuuttelee. Mikko Huotari oli ratkaista ensimmäisen finaalin Kiteellä. Hän löi omasta mielestäni täydellisen lyönnin toisen jakson ratkaisupaikassa, mutta Mikko Varonen haki jäätävän syöksykopin. Peli meni supervuoroon, jonka Janne Monni ratkoi läpilyönnillään. ”Toinen peli oli tiukka, viimeinen ei – mutta jäi hyvä fiilis. Me kampitimme niin monta asiaa siinä matkalla. Totta kai mestaruuksia voittaneet pelaajat varmasti kokivat sen pettymyksenä, mutta itselle jäi kuitenkin sellainen, että huh – selviydyttiin tästä kaudesta.”
Kauden 2001 kokoonpanoa on pidetty jälkikäteen yhtenä kaikkien aikojen parhaista. ”Oli muuten kova nippu, jos nimi nimeltä aletaan katsomaan. Ei tietysti voi eri aikakausia noin vaan verrata, mutta jos saan luvan siihen: parhaat ovat 1993, 2001, 2011.”
Rosterissa oli kuusi pelaajaa, jotka voittivat jossain vaiheessa uraansa vuoden pesäpalloilijan tittelin, ja pelaajista vain kolme ei ole myöhemmin toiminut pelinjohtajina ja valmentajina pääsarjoissa.
”Ei tullut edes juurikaan loukkaantumisia, ei elänyt se pakka. Siinä vielä kohtasivat kaikki motivaatiotekijät ja Viljarannan Ollin omistautuminen valmennusprosessiin ja pelinjohtoon,” Kuosmanen muistelee. ”Tosi tiivis nippu ja huippuyksilöt, etenkin jo mestaruuksia voittaneet, heidänkin kiimansa ja voitontahto oli aivan älytön.” Hakkaraisen Kari teki paluun Jymypaitaan. ”Muistan, että kävimme pikkuporukalla Karran kotona juttelemassa, kun kuulimme, että muualta on kyselty. Kerroimme, että halutaan hänet ehdottomasti mukaan joukkueeseen.”
Enää kyse ei ollut selviytymisestä. ”Olimme niin vahvoja sisä- ja ulkopelillisesti ja tiedostimme, että kukaan ei voi voittaa meitä sarjassa kolmea kertaa – se ei ollut mahdollista! Oma henkilökohtainen ensimmäinen mestaruustuo aina sellaista kerrointa. Ne kolme edellistä kautta vielä nostattavat sellaista arvoa – kuinka pienestä kaikki on kiinni. Niin paljon oli erilaisia motivaatiotekijöitä. Joskus on tullut mestaruuksia tullut jopa yllättäen. Tämä mestaruus ei todellakaan ollut sellainen. Kuten sanoin, pettymykset muistaa tarkemmin. En enää muista edes yksityiskohtia. Viimeinen peli oli torstaina ja katsomossa oli jäätävä tunnelma. Hieno mestaruus!”, Kuosmanen hekumoi.
Seuraaviin kausiin Jymy lähti jo selvänä suosikkina. Kaudella 2002 Jymy hävisi vain neljä ottelua ja päästi vain 3,2 juoksua ottelua kohden. Seuraava kausi sisälsi enemmän turbulenssia, kun Jymy hävisi runkosarjassa kuusi kotiottelua ja Viljarannan tilalle vaihtui kesken kauden pelinjohtajaksi Janne Vuorinen. Pudotuspeleissä 2003 Jymy hävisi vain kerran puolivälierävaiheessa ja voitti jälleen mestaruuden. Kuosmanen pelasi molemmilla kausilla Itä-Länsi-ottelussa ja valittiin vuoden pesäpalloilijaksi kauden 2003 päätteeksi.
Kuosmanen oli puolestaan hieman yllättynyt valinnastaan ja totesi tuoreeltaan, että palkinto olisi voitu jakaa monelle muullekin joukkueen pelaajalle. ”Tuskin koskaan aikaisemmin on kauden parhaana palkittu miestä, joka ei lyönyt runkosarjassa juoksuakaan. Kuparinen rikkoontui vasta puolivälieräsarjassa Oulua vastaan.” Palkinto kuitenkin tuli erinomaiselle etenijälle myös ulkopeliansioiden siivittämänä: Kuosmasta pidettiin 2000-luvun alkuvuosina Suomen parhaana ulkopelaajana. Kultaista räpylää hän ei saanut, mutta se johtui siitä, että palkintoa ei jaettu kausilla 2002–2004.
Jymy voitti runkosarjan myös Kuosmasen kolmella viimeisellä kokonaisella kaudella pelaajana. Joukkue uudistui 2004 Kohosen, Jimi Heikkisen ja Hylkilän vaihdettua seuraa. Kuosmanen vaihtaa näkökulman nykyhetkeen: ”Seurajohtajan roolissa kilpailuasetelmaa mietittäessä analysoidaan, montako pelaajaa pitää kärkijoukkueesta ostaa pois, että päästään samalle viivalle. Ja pitää tiedostaa, kuinka paljon sellaisia pelaajia on, jotka voivat kilpailuasetelmaa heilauttaa. Jymy oli rakentanut paketin 2000-luvun alkupuolella sellaiseksi, että ei siihen voinut päästä kiinni! Ei ollut kilpailijoita, jotka olisivat voineet päästä siihen kiinni. Sitten tuli 2003 jälkeen Kohosen siirto ja Jani tuli siihen lukkariksi. Mutta pysyimme huipulla – materiaali heikentyi 2000-luvun edetessä, monena mestaruusvuonnakin se oli heikompi, mutta kilpailijatkin eivät olleet saaneet meitä kiinni.”
Kauden 2006 jälkeen Kuosmanen koki pelaajauransa tulleen päätökseen, 31-vuotiaana. Hän oli jo siinä vaiheessa valmentajaurallaan pitkällä. ”Junnuvetäjänä Mikko toimi jo Siilinjärvellä. Hän on fiksu kaveri, jolla on valtava intohimo peliä kohtaan. Se on kaikkein tärkeintä. Olen ylpeä, että hänellä on kova kunnioitus lähtöasetelmiaan kohtaan”, toteaa Seppo Kiiski. Kuosmanen oli 1990-luvun lopussa aloittanut liikunnanohjaajaopiskelut Pajulahden urheiluopistossa ja Sotkamoon siirryttyään jatkoi oppisopimuksella Vuokatin urheiluopistolla Reijo Jylhän alaisuudessa. ”Nissisen Matti oli toinen mentori. Seuran puolelta rakennettiin oppisopimushomma. Pajulahdessa kävin koulussa ja kun se loppui, menin heti ammattivalmentajatutkinnolle 2002–03 Kuortaneelle palloilulajien puolelle. Se oli minulle kaikista kovin juttu. Rautakorven Jukka veti sen vuoden mittaisen kurssin.Olimme parin kuukauden välein yhden viikon ajan läsnä. Sieltä tuli tosi kova kipinä valmentamiseen. Aina olen ymmärtänyt pelin ja taktiikat, mutta se kokonaisvaltaisuus valkeni siinä.”
Sotkamon urheilulukiossa Kuosmanen toimi apuvalmentajana vuodet 1998–99. ”Vuodesta 2001 lähtien urheilulukiossa, seurassa, Vuokatin urheiluakatemiassa ja VRUA:ssa olin päätoimisen valmentajuuden kanssa tekemisissä noin 18 vuotta.” Jymyn valmennuspäällikkönä hän aloitti 2003 ja urheilutoimenjohtajana 2007 alkaen. Pelaajauran päättymisen jälkeen Kuosmanen toimi vuoden Jymyn A-poikien joukkueen vetäjänä: kausi 2007 päättyi hopeamitaleihin. Niin se päättyi myös miehissä, sillä edustusjoukkue kärsi loukkaantumisista ja Kuosmanen teki paluun runkosarjan lopussa ulkopelin erikoismiehenä. Myös Hakkarainen liittyi vielä joukkueeseen sisäpeliä auttamaan, mutta Hyvinkään Tahko päihitti Jymyn loppuotteluissa.
Tästä siirryttiin Kuosmasen aikakauteen Jymyn pelinjohtajana. ”Jos miettii 2008 finaalirosteriamme, millä joukkueella pelattiin – kaikella kunnioituksella sitä materiaalia kohtaan – mutta pelaajathan olivat vasta tulossa.” Muut joukkueet olivat ottaneet sotkamolaiset kiinni, mutta Jymy rutisti jatkosarjan voittoon ja pelasi pudotuspelit pitkän kaavan kautta. Nurmo johti välieriä voitoin 2–0, mutta violetit käänsivät sarjan. Kuumassa loppuottelusarjassa Pattijokea vastaan Jymy sai kaksi ottelupalloa mestaruuteen, mutta raahelaiset kukisivat Jymyn.
Kaudella 2009 sotkamolaiset jäivät runkosarjassa neljänneksi, mutta pudotuspeleissä nousukkaat olivat valmiina. Jymy hävisi 11 ottelusta vain yhden, toisen loppuottelun rankkasateessa Kouvolaa vastaan. Mestaruus ratkesi neljännessä pelissä kotiyleisön edessä. Kuosmanen valittiin ensimmäisen kerran vuoden pelinjohtajaksi. Vimpelissä oli mietitty kilpailuasetelmaa ja hankittu pelaajat, jotka voivat sitä muuttaa. Jymy kaatui Vetoa vastaan 2010 välieräsarjassa, mutta tappio sisuunnutti sotkamolaiset. Kohonen teki paluun Sotkamoon ja toinen uusi vahvistus oli Aki Orava. Seuraavat seitsemän kautta Jymy ja Veto olivat kiinteä loppuottelupari ja Jymy hallitsi vuosikymmenen alkua voittaen viiden mestaruuden putken. Kuosmanen oli näissä pelinjohtajana kolmessa ensimmäisessä, kunnes luovutti viuhkan Mikko Korhoselle.
Tämäkään ei jäänyt lopulliseksi, vaikka Kuosmanen siirtyi valmennuspuolelta kohti seurajohtoa. Kaudelle 2016 kaikkien aikojen pelinjohtaja palasi viuhkaan. Tuolla kaudella mestaruusputki katkesi katkerasti. ”Meidän olisi pitänyt uusiutumaan aiemmin parissa kohtaa. Meidän olisi pitänyt pystyä raivaamaan kunnolla se tila ja aika joukkueessa nouseville junioreille. Mutta ei se ole niin yksinkertaista – missä vaiheessa pakollisia muutoksia tehdään?”, Kuosmanen kysyy retorisesti.
Hänestä tuli Jymyn toimitusjohtaja vuonna 2017. ”Jätin valmentamisen pois. Toimitusjohtajan roolissa vastaan toki osaltaan urheilullisesta menestyksestä ja joukkueen kokoamisesta, pitää olla iholla asioista. Se on kuitenkin kaikista kiinnostavin juttu. Muissa asioissa voi välillä tippua hanskat ja levähtää, mutta sitten tuo urheilupuoli: kun puhutaan pelaajista ja pelaajien kehittämisestä ja missä Jymy on joukkueena kolmen vuoden päästä, sille löytyy aina aikaa.”
Kuosmanen palasi viuhkaan kaudelle 2023. Jymy oli vuoden 2015 jälkeen voittanut vain yhden mestaruuden, mutta Jani Komulaisen pelinjohtokauden (2018–2022) aikana joukkue oli uudistettu täysin ja 2000-luvun alussa syntyneet uudet tähdet olivat kasvaneet vastuunkantajiksi.
Mikä tekee Kuosmasesta niin vahvan pelinjohtajana? ”Hetkessä reagointi. Pelin sisällä hän on kaikista paras reagoimaan. Ymmärtää tilanteen ja ehtii tehdä ratkaisun juuri silloin kun se pitää tehdä. Kaikille tulee niitä, että olisi pitänyt tehdä sitä ja tätä, mutta Kuossarille vähemmän”, analysoi Roope Korhonen. ”Hän on ollut paras pelinjohtaja, joka minulla on ollut. Aistii kuumat pelaajat ja ruokkii heille onnistumisen mahdollisuuksia, kun paikka tulee”, Roope kiteyttää.
Kuosmanen aisti tilannetta myös kauden 2023 aikana, kun Jymy vahvisti joukkuettaan kesken kauden Jere Vikströmillä. Joukkueen ulkopeli tiivistyi ja tiukat pudotuspelisarjat Kempelettä, ja finaalit puolustavaa mestaria Vimpeliä vastaan päättyivät sotkamolaisjuhliin. Viides mestaruus pelinjohtajana nosti Kuosmasen kaikkien aikojen menestyneimmäksi ohi Juha Tanskasen ja Aulis Paskin. Vielä yhden keikan viuhkassa Kuosmanen teki kauden 2025 aikana tuuratessaan loukkaantunutta Iiro Haimia kolmen ottelun ajan.
Mikko Kuosmanen näkee pesäpallon nykyisen tilanteen hyvänä. ”Kilpailutilanne on hyvästä. Jos ei olisi tullut sopupelejä, pesis olisi lähtenyt laajemmin lentoon ja olisi päästy nopeammin nykyiseen tilanteeseen. Sopupelit heijastuivat esim. Ouluun. Juha sai koottua 2000-luvun alkuun kovan joukkueen ja kaikki muu ympäriltä karsittiin minimiin. Tavoite oli, että pitää voida pelata mestaruudesta. Moni muu seura sai osumaa paljon radikaalimmin ja huippu-urheilullinen tekeminen lakkasi. Jos miettii, missä Oulu meni 1997 ja 1998 – olihan ne joukkueet hirvittävän kovia. Jymy piti pintansa ja Kitee piti pintansa. Eihän siinä ollut oikein kilpailua muutamaan vuoteen. Sama toistui Vimpelin kanssa 2010-luvun alussa. Nyt kilpailutilanne on hyvä ja se nostaa tekemisen tasoa. Yksi oma kasvatti per ikäluokka Jymyn edustusjoukkueeseen pelaamaan on hyvä tahti: B-pojissa pelaamme aina vähintään välierissä, mutta tavoite on saada omaan pääsarjajoukkueeseen yksi per ikäluokka. Totta kai tulee pelaajia, jotka voivat pelata muissa seuroissa, mikäli Jymyssä ei paikkaa avaudu. Kilpailijat vierellä kovenevat ja kasvunpaikkoja tulee.”
Mikko Kuosmasella on kova kunnioitus omaa kasvattajaseuraansa Siilinjärveä kohtaan. Mitä hän kokee saaneensa 27 vuodessa Sotkamosta?
”Paikkakunta, seura ja pesäpallo ovat antaneet paljon. Pitää olla kiitollinen ja olen yrittänyt oman työni ulkopuolella paljon tehdä pesiksen ja seuran eteen. Vaikka olen palkallisena ollut tässä, niin kyllä jään paljosti velkaa lajille ja seuralle.”
Sotkamon Jymy onnittelee!
