VS
Sotkamo - Pattijoki
La 13/02/2021 klo 16:00
Ojan Rauta Areena
Osta lippu
Nettiradio

Niemen moukaroinnit eivät riittäneet – Kohonen lannisti Joensuun

Sotkamon Jymy – Joensuun Maila 1-0 (6-6, 9-2)

– Täällähän on älytön autojono!

Viime tipassa Hiukan pesäpallostadionille saapunut mediavastaava vuodatti hikikarpaloita muustakin syystä kuin vain helteen vuoksi, sillä pitkäksi venähtänyt autoletka ainoalla järven selkien välillä kylälle johtavalla tiellä viivästytti matkantekoa entisestään. Jono muistutti aivan syksyn pelejä, eikä se jäänyt ainoaksi loppukauden mittelöitä muistuttavaksi tekijäksi. Yleisöä Hiukan pesäpallostadionilla oli kauden ennätysmäärä: 2701 katsojaa. Tunnelma oli myös sen mukainen.

Hiukan lehtereillä piisasi porukkaa ja porotusta.

Hiukan lehtereillä piisasi porukkaa ja porotusta.

Tuo yleisömassa hiljeni ensimmäisen jakson neljännessä vuoroparissa kuin taikaiskusta. Moni oli jo kaivanut seteliä taskusta valmiiksi Kivikylän ruokakojuja varten, mutta mitä vielä: Juha Niemen ällistyttävän kova keskiosuma painuu Sotkamon koppareiden keskeltä maisemaan ja Jymyn 5-3 -johtoasema muuttui hetkessä tappiotilanteeksi 5-6. Pajatso oli tyhjänä – ainakin melkein – sillä ainoastaan tuon hengästyttävän kovan humauksen sivaltanut Niemi ei liikahtanutkaan kotipesästä. Näky oli sanalla sanoen outo.

– Olisin kerennyt lyönnillä ainoastaan kakkospesälle, jos vain heti olisin lähtenyt juoksemaan, seitsemän juoksua otteluss lyönyt Niemi lohkaisi.

Luultavasti pallon saavuttamattomasta kulkuradasta tietämättömänä ollut Niemi oli tällä kertaa joukkueineen epäonnekas, sillä tuo yhden juoksun johto ei riittänyt jaksovoittoon; Jymy tuli tasoihin Onni Määtän välilyönnillä neljännen tasoittavalla jakson päättyessä tasan 6-6.

Tunnelmaa katsomossa pitivät yllä myös kannatusryhmä Oulu Flying Monkeys, jotka olivat matkanneet Sotkamoon Oulusta kävellen ja pyörällä. Lisätietoa näistä lystikkäistä apinoista löydät heidän facebook-sivuiltansa tästä linkistä.

Tunnelmaa katsomossa pitivät yllä myös kannatusryhmä Oulu Flying Monkeys, jotka olivat matkanneet Sotkamoon Oulusta kävellen ja pyörällä. Lisätietoa näistä lystikkäistä apinoista löydät heidän facebook-sivuiltansa tästä linkistä.

Ulkopelivirheet Joensuun murheenkryyninä

Toisella jaksollakin juoksuja nähtiin kosolti, tosin tällä kertaa lähes ainoastaan kotijoukkueen lyömänä. Jakson ratkaisuosumat sivalsi Toni Kohonen 3-jatkeelle suuntautuneella lyönnillä, joka livahti joensuulaisten räpylöiden alta, vieden violettioranssit silmänräpäyksessä johtoon lukemin 3-0.

– Joensuulle sattui ulkopelivirheitä tänään vähän enemmän, joten varmaan se auttoi meidät tähän voittoon. Oli siellä kuitenkin mukana myös hyviä suorituksia, Jymyn parhaana palkittu Toni Kohonen summasi.

Joensuun pelinjohtaja Janne Vuorinen ei säästellyt risuja kuvaillessaan joukkueensa monituisia harhaheittoja.

– Eiköhän kaikki olla pelattu jo sen verran tätä peliä, että pitäisi ne ilmansuunnat tietää, mihin palloa heittää, Vuorinen manasi.

Jymyn savotta jatkuu kotona sunnuntaina, kun vastaan asettuu Hyvinkään Tahko. Tuo peli alkaa klo 17.

Välillä hupaisaksi yltyneen lehdistötilaisuuden kommentit voi katsoa ja kuunnella tuota pikaa.

Ottelun tilastot

-AH