Niko teki paluun – Jymy voitti rutiinilla

Sotkamon Jymy – Kiteen Pallo 2-0 (6-4, 3-1)

Ottelun tilastot

Jymyfaneja ilahdutti varmasti perjantai-iltana voiton lisäksi se, että sormensa Kouvolassa haavoittanut ja kahdesta pelistä sivussa ollut Niko Korhonen teki lähes kahden viikon tauon jälkeen paluun pelaavaan kokoonpanoon. Nikon paluu sujui kaiken lisäksi mainiosti: pomppu nousi, ulkopeli kulki ja mies palkittiin ottelussa Jymyn parhaana.

– Löin eilen ekaa kertaa tämän sormiepisodin jälkeen, niin se oli hyvässä kuosissa, lyönti ei ollut kadonnut mihinkään. Sormi oli kivuton, eikä se vaikuttanut mihinkään. Mukava oli palata, Niko summasi.

Näyttelijä ja Jymyfani Sami Sarjula oli myös katsomassa ottelua. Sarjula esiintyy lauantaina Jymyn kuuluttaja Joni Laurosen kanssa bändeineen Vuolijoella Onnelan maatilamatkailussa.

Jymyn pelinjohtaja Mikko Kuosmanen ei ollut tyytyväinen joukkueensa henkiseen lataukseen. Jymy pääsi ensimmäisellä jaksolla Kiteen lukkarin Joni Tervon syöttämillä vapaataivaljuoksuilla helpohkoon johtoon, mikä sai kotijoukkueen hölläämään kaasua.

– Tuossa matkan varrella kun pelejä ollaan hävitty yksittäisiin räpylävirheisiin, niin erittäin kova lataus on ollut peleissä. Sille ei sitten mahda mitään, jos taito ei riitä ottamaan palloja kiinni, Kuosmanen aloitti.

– Tänään oli kauden ensimmäinen peli, että me ei oltu henkisesti läsnä ja ne vapaataipaleet vielä siihen, niin meidän peli lässähti täydellisesti. Pelisuorituksia on turha analysoida, me oltiin henkisesti tänään heikkoja.

Runkosarjaa on Jymyn osalta jäljellä kaksi ottelua, joista ensimmäinen pelataan jo tänä sunnuntaina Joensuun Mailaa vastaan. Runkosarjan voittotaistelu oltiin jo lyödä lukkoon pohjois-karjalaisten eduksi, mutta perjantai-illan suora tappio Kouvolan Pallonlyöjiä vastaan avasi taas mittelön moneen suuntaan. Sunnuntain peli alkaa Joensuussa Mehtimäellä klo 17.

Teksti: Antti Haapasalo
Kuvat: Janne Kuronen, Antti Haapasalo