Otteluennakko | Kossun vieraaksi Pohjanmaalle

Sotkamon Jymy matkustaa Koskenkorvan Urheilijoiden vieraaksi Ilmajoelle perjantai-illan pesisnäytelmään. Odotettavissa on varsin kutkuttava ja tunnelmaltaan varmasti värikäs ottelu, kun joukkueet kohtaavat toistamiseen tällä kaudella.

Joukkueet kohtasivat edellisen kerran elokuun alussa Hiukassa ja nyt vuorossa on runkosarjan toinen kohtaaminen. Edellinen, pääosin aika hengetön ottelu Hiukassa päättyi Jymyn niukkaan 1-0 voittoon, mutta lopussa nähtiin jo tunteiden räiskymistä, kun tuolloin vierasjoukkueena pelanneet pohjalaiset eivät voineet sulattaa tuomarin tuomiota. Jos vanhat ennusmerkit pitävät kutinsa – tuota tilannetta ei ole Pohjanmaalla unohdettu.

Perjantai-illalle on povattu uskottavaa pelisäätä, vaikka pieni sateen uhka alueella leijuukin. Kotijoukkue on pelannut alkukauden vaihtelevasti ja voitokkaiden otteluiden tai jaksojen ratkaisija on ollut tuttu mies, Patrik Wahlsten. Yksi miesten Superpesiksen vaarallisimmista lyöjistä. Tämän vuoksi Jymyn kannalta on ehdottoman tärkeää, että kotijoukkueen sisäpeli tehdään mahdollisimman tukalaksi jo 0-tilanteesta alkaen.

Jymyn rosterissa ei ole tänään poikkeavaa. Kaikki tutut miehet tutuilla paikoilla ja valmiina illan matsiin!

Roope Korhonen tuulettaa juoksua edellisessä kohtaamisessa.

Kotijoukkueen pelaajarintamalla kuultiin vastikään huonoja uutisia, kun hyviä väläytyksiä etenemispuuhissa esiintynyt Otto Kauppinen on loukkaantumisen vuoksi poissa kokoonpanosta loppukauden. Tämän myötä kotijoukkueen sisäpelirosteri hakee vielä uomiaan, ja tänään kärjessä häärii Jesse Rantamäki.

Kevään aikana spekuloimme joukkueita Pesis Talk Show -ohjelmaformaatissa, joten virkistä muistiasi ja katso mitä puhuimme Koskenkorvan Urheilijoista keväällä kausiennakoissa.

Seuraa heitä!

Patrik Wahlsten: Tänä vuonna 24 vuotta täyttävä Wahlsten on stereotyyppinen vaasalainen pääsarjapesäpalloilija – mies lyö palloa häkellyttävän kovaa. Kaikkialta muualta paitsi kolmosrajasta avara kotikenttä antaa erinomaisen mahdollisuuden useisiin juoksuihin yksittäisillä lyönneillä, joten Jymyn ulkokenttä saa olla miehen kanssa varuillaan.

Antti Korhonen: Edellisten kierrosten aikana Möykky on tuhonnut etenijöitä pesäväleillä kovalla prosentilla ja sivaltanut upeita lyöntejä myös sisäpelissä. Pääseekö Antti lyömään palloa kaimansa mukaan nimettyyn monttuun kakkospuolella?

Muutaman päivän huili: Heinäkuun armottoman pelitahdin jälkeen Jymy on saanut levätä hetken ja on helpohkoa uskoa, että huili ja harjoittelutauko näkyy myös Jymyn ilmeessä ja energiatasoissa positiivisena asiana. Ainakin sen perään kiitteli Niilo Piiponniemi reilu viikko sitten, kun joukkue kaatoi kolmen välipäivän jälkeen kotonaan Pattijoen Urheilijat.

Antti Korhonen on pelannut vakuuttavasti niin ulkona kuin sisälläkin.

Koskenkorvan Urheilijat – Sotkamon Jymy tänään perjantaina 14. elokuuta klo 17:30. Ottelu katsottavissa Ruutu Urheilun fanikameralähetyksenä.

Teksti ja kuvat: Olli Korhonen