Otteluennakko | Kumpi valtaa napapiirin?

Sotkamon Jymy ja Pattijoen Urheilijat iskevät jälleen yhteen, mutta tällä kertaa ottelutapahtuman ympärillä on eksotiikkaa, sillä joukkueet kohtaavat Rovaniemen Keskuskentällä. Napapiirillä pelattava ottelu on maailman pohjoisin superpesisottelu.

Pattijokiset päättivät viedä oman kotiottelunsa Suomen Lappiin, mikä on varsin mielenkiintoinen konsepti. Jymy on ilman muuta mukana tällaisissa tapahtumissa, missä Superpesistä viedään paikkoihin, joissa sitä ei yleensä nähdä. Tänään joukkueet kohtaavat jo neljännen kerran tällä kaudella. Jymy on voittanut kaikki edeltävät kohtaamiset pistein 8-1, mutta kumpi valloittaakaan napapiirin?

Ottelu pelataan Rovaniemen keskuskentällä eli jalkapallostadionilla. Kenttäolosuhteet siis puoltavat vähäjuoksuista ottelua, jossa pallo ei kulje niin kovaa kuin pesäpallokentillä. Tämä tuo tietysti otteluun oman mausteen ja samalla peräänkuuluttaa juoksijoiden merkitystä itse ottelussa.

Jymyn kokoonpanossa ei ole tänään suuria muutoksia, ainoastaan Ville Väliaho palaa lavalle ja korvaa torstaina Hiukassa keskinäisessä ottelussa hyvin pelanneen Aapo Komulaisen. Pattijeon rosteri puolestaan on elänyt voimakkaasti kärjen osalta, kun Paavo Pelto on edelleen loukkaantuneiden listalla ja kuten pattijokisten Timo Kallio jo torstain pelin lehdistötilaisuudessa ennakoi, että he odottavat ihan näinä päivinä perheenlisäystä, joten pelaaminen tänään Rovaniemellä on kysymysmerkki. Kaikkea hyvää Kallion perheelle!

Ville Väliaho palaa lautaselle.

Tämä tarkoittaa Pattijoelle sitä, että Teemu Juntunen nousee kärkeen ja alkukauden numerolla yksi pelannut Severi Piispanen tulee numerolle kaksi. Sami Haapakoski ja Topi Kosonen tippuvat numerolla pykälät alaspäin.

Seuraa heitä!

Etukenttien pelaaminen: Jalkapallokenttä tuo peliin uuden variaation, jossa pallo ei liiku normaalilla tavalla. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että pienet lössähtävät aika nopeasti kenttään, joten molempien joukkueiden etukentät saavat tehdä kovan päivätyön uurastaessaan vaihtotilanteissa. Eritoten, kun tänään ei nähdä pomppua.

Topi Kosonen: Pattijoen pitkäaikainen lukkari tunnetaan erinomaisena näpyjen hakijana sekä haastaa sisäpeliä matalilla, nopeilla syötöillään. ”Hitaalla” alustalla tämä luo hyvän mahdollisuuden sotkea etenijöiden ja lyöjän tekemistä vielä enemmän.

Antti Korhonen: Möykkynä tunnettu Antti on pelannut erinomaista kesää niin sisällä kuin ulkonakin ja nostanut tasoaan edellisistä vuosista. Tänään voimakkaat kumurat ovat onnistuessaan erittäin arvokkaita, kun pelistä ennustetaan vähäjuoksuista.

Niko Korhonen on ollut Jymyn ulkopelin avainhahmoja.

Pattijoen Urheilijat – Sotkamon Jymy tänään lauantaina 8. elokuuta klo 17. Ottelu katsottavissa Ruutu Urheilun fanikameralähetyksenä.

Teksti ja kuvat: Olli Korhonen