Otteluennakko | Uutta matoa koukkuun!

Sotkamon Jymyn kausi alkoi kompuroiden, kun Kempeleen Kiri haki kaksi pistettä ja voiton Hiukasta torstaina sarjan avauskierroksella. Jymy ei esittänyt kotiavauksessa parastaan, vaan erityisesti sisäpelivirheet sävyttivät kainuulaisten esitystä. Tänään Jymyllä on uusi mahdollisuus napata kauden avausvoitto, mutta helpolla se ei tule, sillä siitä pitää huolen viime kaudelta vahvistuneet pattijokiset.

Kotijoukkue Pattijoen Urheilijat sen sijaan nappasivat ensimmäisen voiton kesälle 2020 heti avauskierroksella, kun Siilinjärven Pesis kaatui Mantun pesäpallostadionilla lukemin 1-0. Sisäpelin juhlaa ei ollut tuokaan ottelu, sillä juoksut kirjattiin vierailijoiden eduksi ainoastaan 4-3.

Pattijoelle on luvattu puolipilvistä ja varsin seesteistä säätä, sillä MiiluAreenan lehtereille puhaltava tuuli vaikuttaisi tänään olevan normaalistakin poiketen varsin neutraalilla tuulella.

Ville Väliaho on ollut vahva kotipesässä.

Kotijoukkue vahvistui viime kaudesta, kun kaikkien aikojen etenijätilaston piikkipaikkaa itsellään pitävä Sami Haapakoski palasi pattijokisten riveihin. Samalla ovenavauksella seuraan saapui myös uutta verta etenemisosastolle Severi Piispasen muodossa. Pattijoen joukkue onkin yksi sarjan vanhimmista ja kokeneimmista, joten etenemisvastuu Piispasen harteilla tulee olemaan suuri.

Kevään aikana spekuloimme joukkueita Pesis Talk Show -ohjelmaformaatissa, joten virkistä muistiasi ja katso mitä puhuimme Pattijoen Urheilijoista keväällä kausiennakoissa.

Katso Pesis Talk Show -ennakko Pattijoen Urheilijoista.

Seuraa heitä!

Ville Väliaho: Juhannuksen jälkeen Jymy on pelannut yhteensä kolme ottelua, joista kaksi harjoitusottelua Vimpelin Vetoa vastaan. Jymyn lukkarina häärivä Väliaho on ollut elementissään pelin rytmittämisessä, napsinut kärpäsiä ja sabotoinut vastustajien sisäpeliä tuon tuosta. Tänään Väliahon rooli nousee niin ikään isoon asemaan, kun Pattijoen väkivahvat vaihtajat kuten Timo Kallio turvautuvat pomppupeliin.

Severi Piispanen: Kuten aiemmin jo tekstissä ja Pesis Talk Show’ssa todettiin, pattijokisten akilleenkantapäänä voi olla nimenomaan etenemisvoima ja juoksijoiden vähyys. Seuraa tänään, miten nuori Piispanen kantaa kortensa kekoon ennen kotijoukkueen kokenutta ja vahvaa keskipalkkia.

Kolmospuolen pelaaminen 1-tilanteessa: Pattijoen kotistadionilla MiiluAreenalla kolmosrajasta löytyy aita, joka torjuu läpilyönnit. Kotikatsomoissa ja paikan päällä olevat katsojat voivatkin seurata, miten ykköstilanteessa ja erityisesti viimeisellä lyönnillä ulkopelit reagoi tähän ja ”täyttää” keskustaan, koska onnistuessaankin kolmosrajan ”puhkaisu” takaa vain onnistuneen vaihdon. Miten tätä käyttää hyödyksi Pattijoen Paavo Pelto tai Jymyn Joni Rytkönen?

Pattijoen Urheilijat – Sotkamon Jymy tänään sunnuntaina 7. heinäkuuta klo 17. Ottelu katsottavissa Ruutu Urheilun fanikameralähetyksenä.

Teksti: Olli Korhonen
Artikkelikuva: Jami Ivanoff