Otteluennakko: Välisarja laukaistaan käyntiin Seinäjoella

Ennen kuin pääsemme itse asiaan, eli tämän päiväiseen otteluennakkoon, on aivan pakko nostaa esille vielä Immo Rautiaisen karkaaminen kakkospesältä Vimpelin Vetoa vastaan viikko sitten tiistaina pelatussa ottelussa. Videon avulla on hyvä virittäytyä jatkuvaa pesiskesää varten juhannuksen jälkimainingeissa.

Vastikään vietetyn juhannustauon jälkeen miesten Superpesiksessä alkaa tälle kaudelle uudistuksena tehdyt välisarjan ottelun, joissa jokainen joukkue kohtaa ennalta määrätyt vastustajat niin koti- kuin vieraskentällä neljä kertaa.

Sotkamon vastustajina välisarjassa ovat Vimpeli, Joensuu, Pattijoki sekä tänään tiistaina vieraskentällä kohdattava Seinäjoki.

– Tässä uutukaisessa välisarjassa meillä on nyt mahdollisuus ammentaa kovia pelejä, mutta parantaa runkosarjan tilannetta, mikäli pelit menevät vain hyvin, Jymyn pelinjohtaja Mikko Korhonen kommentoi.

Viime tiistain Vimpeliä vastaan pelatun ottelun jälkeen joukkue otti pienen niin sanotun ”naamaloman” toisistaan, hoitamalla harjoituksia kukin omalla tahollaan. Sunnuntai kokosi joukkueen ensimmäistä kertaa yhteen ja maanantaina joukkue harjoitteli yhdessä kahteen otteeseen.

Loukkaantunutta Janne Hyvöstä ulkokentällä tuurannut Niilo Piiponniemi on pelannut alkukesästä tehokkaasti. Niilon kärkilyöntiprosentti (78,08) on sarjan kolmanneksi paras heti Seinäjoen Veli-Pekka Yli-Hirvelän ja Vimpelin Mikko Kanalan jälkeen.
Loukkaantuneen Janne Hyvösen paikalle ulkokentälle noussut Niilo Piiponniemi on pelannut alkukesästä mailan varressa tehokkaasti. Niilon kärkilyöntiprosentti (78,08) on sarjan kolmanneksi paras heti Seinäjoen Veli-Pekka Yli-Hirvelän ja Vimpelin Mikko Kanalan jälkeen.

Seinäjoen todellinen potentiaali käyttämättä

Ensimmäiseksi vastaan tuleva Seinäjoen JymyJussit pelasi Sotkamoa vastaan Tampereella pelatussa Roadtrip-ottelussa, mutta alkukaudesta aavistuksen repaleisena loukkaantumisten takia pelaamaan joutunut JymyJussit ei tuolloin näyttänyt todellista iskukykyään.

– Pari viikkoa sitten pelasimme heitä vastaan, mutta kyllä se kokoonpano oli kaukana parhaasta, Korhonen myöntää.

– Olen antanut itselleni ja joukkueelle ymmärtää, että huomenna vastassa on todella kova ja aivan eri joukkue kuin Tampereella, hän jatkaa.

Joukkueen kokoonpanosta ovat puuttuneet alkukaudesta mm. Veli-Pekka Yli-Hirvelä sekä Ville Viita. Myös Markku Hylkilä joutui pukemaan Tampereella jokeripaidan ylleen luultavasti alkulämmössä sattuneen loukkaantumisen vuoksi.

– Seinäjoki tulee näyttämään todellisen potentiaalinsa. Pidän heitä edelleen meidän ykköshaastajana kera Joensuun ja Vimpelin, Korhonen ounastelee.

Seinäjoella pelattava ottelu on kuultavissa Radio Kajauksen aalloilta ja nettiradiosta. Selostajana toimii violettioranssi ääni Joni Lauronen. Peli alkaa klo 18.

20140317_KajausLive_netti uusi

-AH