Otteluraportti | Jymy jatkoi voittojen tiellä Mantulla

Siilinjärven Pesis – Sotkamon Jymy 0-2 (1-2, 2-7)

Ottelun tilastot

Jymy hallitsi kenttätapahtumia Mantun perinteikkäällä pesäpallokentällä, vaikka ensimmäisen jakson ratkaisua jouduttiin odottamaan pitkään. Tiukassa paikassa Lauri Rönkkö kuitenkin onnistui niittaamaan pallon merkistä väliin.

Avausjakso sai viilentävän startin kuurosateen muodossa, eikä jakso muutenkaan tarjonnut sisäpelin juhlaa. Toisessa vuorossa kuitenkin lainasopimuksella Siilinjärvellä pelaava Jymy-kasvatti Tommi Piirainen avasi juoksuhanat kotiuttamalla Sebastian Lahden. Jymy tuli tasoihin tasoittavalla, kun Niko Korhonen rakensi takatilanteen ja Jymy iski yllätysoton: Nikon näpäytys oli riittävä ja Niilo Piiponniemi syöksyi Jymyn tasoihin.

Kolmannen aloittavalla Jymy rakenteli tilanteen kovilla, määrätietoisilla lyönneillä. Lopulta kahden palon tilanteessa Lauri Rönkkö onnistui upottamaan pallon väliin ja näin ulkopelin kestäessä avausjakso menisi Jymylle niukin lukemin.

Lauri Rönkkö ratkaisi avausjakon.

Jymyn ulkopeli jatkoi kuin jatkoikin tutun vakuuttavalla tasolla läpi ottelun, mutta eritoten ensimmäisellä jaksolla suoritukset olivat priimaa niillä hetkillä, kun yhden juoksun johtoa piti turvata. Jymy ei päästänyt SiiPeä edes yrittämään tasoitusta neljännen aloittavalla. Näin ensimmäinen jakso Jymylle lukemin 2-1.

Toisella jaksolla Jymy hyökkäsi avausvuorossa kolmen juoksun arvoisesti. Toista jaksoa yleisesti kuvasti myös se, että kotijoukkueen ulkopeli ei kestänyt enää Jymyn suurta tilannemäärää ja räpylävirheet veivät Jymyn karkumatkalle. Erityisesti toisen aloittavalla lyödyt kolme lisäjuoksua takasivat Jymylle vahvat asetelmat loppujaksolle, kun taululla lukemat olivat kahden vuoron jälkeen 6-2 vierailijoille.

Konsta Kurikka löi tärkeät avausjuoksut pallon sirvahdettua räpylästä toisen jakson alkuun, mutta samalla jakson edetessä heräili myös Roope Korhonen, joka tykitti jaksolla kolme juoksua.

Joni Rytkönen oli tasaisen hyvä niin sisällä kuin ulkonakin ja ansaitsi kakkospalkinnon.

Ulkopelissä Jymyltä onnistumisia nähtiin keskeisien roolien pelaajilta, mutta myös sisäpelissä kautta linjan nähtiin hyviä otteita, etenkin toisella jaksolla, kun Jymyn peli aukesi. Kalle Kuosmasen avausjakson tuoma voittojuoksu oli hänen Superpesis-uran ensimmäinen tuotu juoksu.

Katso ottelun lehdistötilaisuus alta!

Sunnuntaina Jymy matkustaa Vimpeliin, jossa kotijoukkue Veto odottaa Jymyä varmasti revanssihengessä. Kotiottelut jatkuvat tiistaina, kun Siilinjärven Pesis tulee vastavierailulle Kainuuseen.

Hanki liput ennakkoon JymyKaupasta!

Teksti ja kuvat: Olli Korhonen