Otteluraportti | Jymy möhli voittomahdollisuudet – Ratkaisu siirtyi tiistaille

Vimpelin Veto – Sotkamon Jymy 2-0 (3-2, 11-9)

Ottelun tilastot

Sotkamon Jymy ei onnistunut varmistamaan loppuottelupaikkaa Vimpelissä vaan sortui ensimmäisellä jaksolla kotiutusongelmiin ja toisella jaksolla lopulta ulkopelin jäätymiseen. Isäntäjoukkue Veto vei voiton jo varsinaisella peliajalla, vaikka Jymy johti toista jaksoa parhaimmillaan kahdeksalla juoksulla. Eilisen ottelun loistokkaasta räpyläpelistä ei ollut lopussa tietoakaan, kun Jymy alkoi varmistelemaan jaksovoittoa liian aikaisin. Toki ulkopelissä piti tehdä urakalla virheitä, ja ne myös tehtiin.

Ottelun alku ei ollut vierailta tasapainoinen. Jymy sai jo otettua kaksi takapaloa ykköselle ja Vedon lyöjät olivat 0-3-tilanteessa vähissä, kunnes Viljo Sillanpään maalyönti karkasi Savonjokeen. Kolmosella pitkään odotellut Olli Heikkala kipaisi avausjuoksun. Eilen nollille mailassa jäänyt Janne Mäkelä oli tänään oma vaarallinen itsensä ja löi Sillanpään kotiin siirrettyään miehen ensin kolmoselle. Veto pyöritti vielä täyden kierroksen ilman tulosta. Ensimmäisellä jaksolla Jymyn vaikeudet olivat kotiutuksissa. Avaussisävuoro tukehtui laittomiin, eikä Vedon ulkopeli joutunut paineeseen.

Jaksolle kuvaavaa oli, että Jymyn ensimmäinen juoksu toisen tasoittavalla syntyi laittoman kotiutusyrityksen jälkeen. Roope Korhonen pamautti keskelle taakse, Joni Rytkönen ehti juuri ja juuri kääntyä kolmoselta ja voittaa Elmeri Anttilan polttoheiton. Jymyllä oli vuorossa vielä eväät tasoitukseen, mutta Sillanpää pelasi hyvää peliä takakentällä ja syöksyi Aatu Saastamoisen yrityksen kopiksi. Perttu Ruuska onnistui kolmannessa vuorossa ja Vimpeli karkasi kahden juoksun johtoon. Nyt oli Niilo Piiponniemen vuoro esittää hieno katko nurmivallilla ja estää suuremmat tuhot Ruuskan jatkelyönnillä. Kolmannen tasoittavalla Rytkönen puhkaisi Vedon 3-rajan ykköstilanteessa. Piiponniemi ahnehti tilanteessa kolmea pesänväliä, mutta siihen olisi vaadittu isäntien harhaheittoa ja sitä ei tullut: Mikko Kanala poltti Niilon kotiin. Kun perään Antti Korhosen vaihtolyönnissä tuli merkkivirhe, ei Jymy saanut kärjestä yritystä. Peräpää rakensi sellaisen Lauri Rönkölle, jonka kotiutus nousi kopiksi.

Joni Rytkönen tuuletti avausjakson auringossa.

Neljännen aloittavalla Jymyn lukkari Aapo Komulainen sai syötöillään sotkettua isäntien yritykset ja paloton ajo jäi tuloksettomaksi. Jymy näytti hinautuvan tasoihin, kun Antti Korhonen piiskasi 2-tilanteessa Ville Takalan räpylän vierestä pallon jokeen. Jokeriksi siirretty Kuosmanen toi kavennuksen ja Gorba-Möke -kaksikko edusti takapesillä jakson tasoittavaa juoksua ja voittojuoksua. Heitä ei kuitenkaan saatu ehjinä kotiin ja violettien yritykset olivat valitettavan hampaattomia. Vieraat veivät 3-tilanteet 10-6, mutta Veto jakson 3-2.

Jos oli ensimmäisen jakson alku epätavallinen, niin toisen jakson avaus oli täyttä härdelliä. Heti ensimmäinen Piiponniemen lyönti painui koppareiden välistä maisemaan, mutta osui mainosaidan tolppaan. Rakentuneista ajoista Antti Korhosen keskinäpy ei tuottanut juoksua, mutta Roope löi Rytkösen kotiin 3-saumasta. Niko Korhonen jäi kolmoselle yksinäiseksi etenijäksi ja Jymyn kakkoskärki lähti täyttämään pesiä. Antti Kiiskisen vaihtonäpy kuitenkin epäonnistui ja jäi lukkari Ruuskan hanskaan kaaren päälle. Varman palon sijaan heitto meni kuitenkin kakkospesästä läpi ja sitten paikallaolijat yllättyivät: syöttötuomari Turo Timo näytti, että kyseessä oli kotipesäkoppi. Se tarkoittaa, että pesillä kopinottohetkellä olleilla on etenemisoikeus kopin jälkeen välittömästi. Koska vain Niemi liikkui, hän haavoittui kakkoselle, mutta Korhonen juoksi kotiin ja Kiiskinen eteni kakkoselle samalla kun hölmistyneet vetolaiset hakivat palloa joesta. Pienen selvittelytuokion jälkeen peliä jatkettiin ja kohta oli jokeripaitainen Kalle Kuosmanen pyrkimässä tyhjälle kentälle. Veto heitti jälleen palon paikasta ohi ja Kalle eteni kakkoselle. Rönkkö löi heti perään pomppupallon Kanalan räpylän vierestä läpi ja Kuosmanen juoksi jälleen kaksi pesänväliä: 0-3. Veto jätti myös tässä tilanteessa palon käyttämättä Rönkön hörmyttyä riskillä kakkospesälle. Tämän myllytyksen jälkeen sopiva vuoron päätös oli pesärikko. Rönkkö ei käynyt laittoman jälkeen 2-pesässä ja paloi edettyään kolmoselle. Tapahtumia kerrakseen!

Vuoristoratamainen jakso oli kuitenkin vasta alussa. Kuvaavasti myös Vimpeli sai kärkimiehen suoraan kakkoselle Jymyn räpylävirheellä. Ruuska löi Vedon avausjuoksun välilyönnillä, tuojana Olli Heikkala. Loppuvuoroa Komulainen sai sotkettua ansiokkaasti ja lisäjuoksuja ei syntynyt. Jymy rakenteli toiseen vuoroon jälleen palottoman tilanteen. Kolmesta yrittäjästä vain Rönkkö onnistui kotiuttamaan Möken saumapuhkaisulla, tilanteeksi 1-4. Kun Jymy tasoittavalla nollasi Vedon, johti se jakson puolivälissä kolmella. Tilanne enteili supervuoroparia, mutta tulevaa loppua ei olisi tässä vaiheessa kukaan aavistanut.

Aapo Komulainen hämmentää Vedon sisäpeliä.

Kolmannen aloittavalla Jymy myllytti viisi lisäjuoksua Vedon rähmiessä urakalla ulkona. Kakkoskärken rakentamista ajoista Roope löi Kuosmasen kotiin, kun Heikkalan polttoheitto ei pysynyt Ruuskan hanskassa. Ykköskärjen vaihdoista Heikkala heitti yli 3-pesästä ja Rytkösen röyhkeä lähtö pakotti Elmeri Anttilan kiirehtimään. Seurauksena uusi virhe ja uusi takatilanne. Aatu Saastamoisen viimeisen lyönnin juoksunturvauskotiutuksesta heitti puolestaan Severi Lassila yli kotipesästä ja tilanteeksi 1-7. Veto jätti myös jatkotilanteesta palon tekemättä ja sen myötä Niemi välilyönnillä sekä Kiiskinen yhden käden koukulla napsuttivat etumatkan kahdeksaan juoksuun. Koska Vedon läpilyöntipotentiaali tiedettiin, päätti Jymy lähteä varmistelemaan vaihtotilanteissa. Se osoittautui virheeksi. Ennen kolmatta vuoroaan Veto oli saanut vasta yhdeksän kolmostilannetta ottelussa.

Isäntien kärkinimet käyttivät tarjotut paikat, eivätkä epäonnistuneet pelissä enää kertaakaan. Suurin sankari oli Janne Mäkelä, joka onnistui sekä kolmannessa että neljännessä vuorossa viimeisenä lyöjänä iskemään vuoroa jatkaneet juoksut. Kolmannessa Mäkelä näpytti itselleen tilanteen ja toisen lyönnin etulaittoman jälkeenkin upotti pallon väliin kaventaen 3-9:ään. Toisella kierroksella Ruuska löi puolikorkeasta vastustamattomasti väliin ja Matias Rinta-aho toisti tempun seuraavana lyöjänä. Veto oli tullut neljän juoksun päähän ja vaikka Komulainen lopulta lopetti vuoron ykköspesältä otetulla kärpäsellä oli Jymyn hyvä ote kadonnut. Tätä kuvasti vieraiden viimeinen sisävuoro. Se oli sotkamolaisten ainoa ottelussa, jossa joukkue ei saanut kolmostilannetta.

Veto uhkui itseluottamusta viimeisen tasoittavalla, eikä Jymy onnistunut enää katkaisemaan vyörytystä, vaan alkoi tekemään ulkopelivirheitä. Ruuskalla hyökättiin ja Kuosmasella oli liian kiire polttaa, Heikkala toi 6-9. Rinta-aholla oli toiseksi viimeisenä lyöjänä varaa lyödä viimeisellä laiton läpilyöntiyritys, mutta Mäkelä iski kahden laittoman jälkeen viimeisellä pallon vastustamattomasti 2-saumaan ja jaksolle jatkoa. Toisella kierroksella Anttilan 3-luukkukääntö karkasi Niemeltä vallin yli ja tuotti takatilanteen. Ruuskan lyönnillä tullut merkkivirhe näytti jo ajavan Vedon mahdottomaan paikkaan, sillä Rinta-ahon piti viimeisenä lyöjänä kotiuttaa kaksi ja Jymylle riittäisi takaetenijän polttaminen. Ensimmäisellä 2-puolen kotiutuksella pallo jäi linjaan ja Kurikalla oli paikka niitata jakso heittämällä kolmoselle. Hän pudotti pallon. Tämän jälkeen Rinta-aho upotti pallon väliin ja Niemi säpsi sen maisemiin. Näin pääsi Veto pelinjohtajansa Markku Hylkilän johdolla juhlimaan. Vaikka peliä nimitettiin tv-lähetyksessä jo vuoden otteluksi, totuus on, että toisella jaksolla tehtiin joukkueiden toimesta yhteensä 19 ulkopelivirhettä.

– Ruvettiin turhaan seiftailemaan sitä peliä ja Veto sai onnistumisia. Sitten tuli hyviä lyöntejä paljon. Ei kannata seiftailla näköjään, oli johtoasema mikä tahansa”, tuhahti Jymyn parhaana palkittu Roope Korhonen.

– Kun ei ole mitään menetettävää, käy [onnistumisten jälkeen] usein se, että kaikilla vain rupeaa pallo käymään kepukkaan ja lyönnit onnistumaan. Asiat lähtivät kertautumaan väärään suuntaan. Tiistaina kumpikaan ei ole jaksoilla paineettomassa tilanteessa ja saadaan varmaan huikea ottelu, näki pelinjohtaja Jani Komulainen.

Niko Korhonen ei tehnyt ulkopelivirheitä ja poltti kuusi. Kakkospalkittu Joni Rytkönen oli sisällä hyvässä vireessä ja koko Jymyn kärki onnistui pelissä hyvin. Kolmesta lyödystä huolimatta Roope Korhonen kuitenkin näki osasyyksi tappioon omat ja joukkueensa kotiutustehot. Selvää on myös, että ulkopelin pitää olla taas kunnossa tiistaina. Vedon parhaina palkittiin neljä lyönyt Ruuska ja neljä tuonut Olli Heikkala.

Katso ottelun lehdistötilaisuus alta!

Finaalipaikan kohtalo ratkeaa tiistaina Hiukassa klo 16 alkavassa kolmannessa välierässä. Tervetuloa kannustamaan Jymy finaaliin!

Hankithan lippusi ennakkoon osoitteesta: www.jymykauppa.fi

Teksti: Juuso Hyvönen
Kuvat: Olli Korhonen