Otteluraportti | Jymy nousi sarjakärkeen – voiton takeena läpilyönnit

Imatran Pallo-Veikot – Sotkamon Jymy 0-2 (4-6, 3-4)

Ottelun tilastot

Jymy haki kahdeksannen peräkkäisen voiton Imatran Ukonniemestä tiukkojen vaiheiden jälkeen. Jymy oli erityisen vahva ottelun aikana kahdessa sisävuorossa, jotka lopulta takasivat kolme pistettä.

Yksi kosketus mailalla palloon. Enempää ei Lauri Rönkkö tarvinnut ensimmäisellä jaksolla, mutta tehotilastoon merkittiin kuusi pistettä ja Jymyn juoksusaldoon viisi juoksua. Rönkön kosketus nimittäin aiheutti yläkierteisen lyönnin joka putosi maahan vasta 3-koppari Teemu Nurmion ylitettyään ja tuotti ajokunnarin. Roope Korhonen löi Laurin vielä tuplajuoksuun ja Jymy johti 6-1.

Ennen Rönkön lyöntivuoroa oli Imatra siirtynyt Mikko Kososen linjalyönnillä johtoon kun Jymyn lautasen ääreen palannut Ville Väliaho haparoi kiinniotossaan. Violettien tasoituksen oli puolestaan lyönyt Antti Korhonen 2-jatkekumuralla.

Kuusi juoksua avausvuoroon antoi aihetta odottaa lisäonnistumisia, vaikka Imatran ulkopeli olikin ennen ottelua ollut sarjan toiseksi pitävintä Jymyn jälkeen. Kaksi muuta avausjakson yritystä jäivät vaisuiksi, kun toinen töhrittiin huutelemalla vääriä vääriin kohtiin ja kolmannessa lyönnit eivät osuneet oikeaan osoitteeseen. Imatra sai kurottua johtoa kiinni, mutta violettien ulkokenttä teki kuitenkin palon paikoista ristit ja voitti jakson 6-4. 3-tilanteiden määrä jaksolla Imatran eduksi 10-9 (yhden sisävuoron enemmän pelanneena).

Jymy voitti avausjakson pitkälti Lauri Rönkön kunniajuoksun ansiosta.

Toisen jakson alkuun Jymy teki jälleen juoksuja. Konsta Kurikan 2-rajanäpy ei huijannut Sami Partasta, mutta Roope Korhonen narutti kehäkettua yhden askeleen liikaa oikealle ja 3-rajakääntö kotiutti Niko Korhosen. Redsien lukkari Joona Sikiö lipsautti väärillä vielä toisen, ennen kuin vuoro päättyi ennen aikojaan kopinnostopaloon. IPV teki heti kavennuksen Juho Toivolan löydettyä tilaa liian isoksi jääneestä keskikanavasta, mutta vieraiden ulkokenttä torjui kolme seuraavaa yritystä.

Jymyn toinen vuoro ei johtanut mihinkään ja tasoittavalla Imatra rykäisi jo edelle. Partanen pudotti merkkaamattoman väliin eikä Riku Niemi saanut otetta palloon. Toivola puolestaan löi merkistä Niemen eteen illan neljännen juoksunsa: 3-2. Jymy otti johtopaikan takaisin Antti Korhosen hienolla 2-jatkelyönnillä, joka painui maisemiin. Valitettavasti huoltorakennus tuli pallon tielle ja lyönnillä syntyi vain kaksi juoksua. Jatkoajoista ei tullut lisäjuoksuja Tuomas Jussilan tehtyä näyttävät suoritukset. Imatralla oli vielä pelissä kuusi kotiutusyritystä Jymyn ulkopelin tarjoillessa pesänvälejä, mutta tärkeimmät, eli kotitaipaleen palot vieraat tekivät varmasti. IPV voitti ottelun 3-tilanteet 21-16.

Joni Rytkönen esiintyi tänään jokerinutussa. Pelinjohtaja Komulainen kertoi lehdistötilaisuudessa, että Jymy tulee sopivissa määrin kierrättämään pelaajia tiukassa otteluruuhkassa.

Sotkamoon matkasi siten täysi pistepotti puolivillaisellakin esityksellä. Jymyn parhaaksi arvioitiin – aiheesta – vain kerran mailanvarressa (ja sekin virallisten tilastojen takana) epäonnistunut ja ulkopelissä neljä kertaa polttanut Antti Korhonen (3/2, kl 7/7). Avausjaksolla eron tehnyt Rönkkö sai kakkospytyn. Niko Korhonen oli jälleen kerran ulkona tehokas. Räpylävirheitä tuli vain yksi ja viisi etenijää kuudesta yrittäjästä paloi. Imatralle kaikki kaikessa oli kärkikolmikko: Teemu Nurmio meni varmasti kentälle, Tuomas Jussila teki tilanteet ja poltti ulkona kaikista lähistölle lyödyistä palloista ja loput tilanteet hoiti ulkona ja sisällä Sami Partanen.

Kahdeksannen peräkkäisen voittonsa myötä Jymy nousi sarjan piikkipaikalle pisteellä Kouvolan Pallonlyöjien edelle.

Katso ottelun lehdistötilaisuus alta!

Perjantaina Jymyn matka taittuu siniselle laguunille Kempeleeseen. Seuraava kotiottelu pelataan Hiukassa sunnuntaina, kun Pattijoen Urheilijat saapuvat vieraaksi. Muista hankkia liput ajoissa ennakkoon osoitteesta: www.jymykauppa.fi!

Tänään päivällä lippuja sekä sunnuntain peliin Pattijokea vastaan että tiistain finaaliuusintaan Joensuuta vastaan oli jäljellä enää 150-200 kappaletta per ottelu.

Teksti: Juuso Hyvönen
Kuvat: Olli Korhonen