Otteluraportti | Jymy venytti sarjan kolmanteen peliin – Roope Korhonen iski ennätykset uusiksi

Kouvolan Pallonlyöjät – Sotkamon Jymy 1-2 (0-4, 7-1, 0-5)

Ottelun tilastot

Yksi yö kaiken muuttaa voi. Kouvolalle oli kotikentällä kannu tarjolla, mutta Jymy ei taipunut ja kausi jatkuu seuraavaan viikonloppuun. Kaikkiaan superpesishistoriassa kotikentälleen ratkaisun saaneet joukkueet olivat hoitaneet finaalisarjan voiton viisi kertaa kuudesta ennen tätä päivää.

Jymy oli ensimmäisellä jaksolla kuin uudestisyntynyt. Ulkopeli kesti alkuun hienosti Kouvolan hyökkäyksen. Tasoittavasti sisävuorosta ei näyttänyt tulevan mitään, mutta se pyöritettiin perälle asti. Roope Korhonen antoi esimakua lyöntivireestään ja siirteli Antti Kiiskisen ykköseltä kolmoselle. Lauri Rönkkö pääsi lopulta yrittämään kotiutusta. Yritys meni kopiksi. Toisessa vuorossa Kouvola rakensi palottoman ajon, josta Matti Latvala ja Jere Dahlstöm saivat yritykset, mutta edelleen tuloksetta. Aapo Komulaisen terhakka suoritus Dahlströmin epäonnistuneesta vaihtonäpystä päätti vuoron kahteen paloon ja sytytti Jymyn tasoittavalle.

Nyt oli kärjen vuoro pistää ajot pystyyn. Vaikka seuranneet tapahtumat (nykäykseen irtoaminen ja sitten merkkaamaton väliin, jolla ei liikuta) eivät luvanneet paljoa, ei Roope Korhonen hätkähtänyt. Viimeisellä Janne Kivipellon väärästä väkisin pallo väliin, eikä Joni Rytkösellä ollut mitään kiirettä. Rönkön ja Komulaisen painepalloista Toni Kohonen ja Matti Saukko polttivat kotiin. KPL sai yhden yrityksen, josta Niko Korhonen suolasi Mäentaustan. Jymy ratkoi jakson kolmannessa sisävuorossaan. Suomen paras kakkoskärki saatteli Kalle Kuosmasen kolmoselle ja Roope Korhonen sivalsi hänet kotiin kakkosjatkelyönnillä. Niilo Piiponniemi poltettiin tilanteessa kolmoselle ja vaihtolyönnistä Rytkönen paloi kakkoselle. Vuoro näytti kuivuvan, mutta Niko Korhonen pomputti itsensä kentälle, Antti Korhonen löi hänet saumalyönnillä kakkoselle ja tänään numerolla viisi pelanneen Komulaisen kiskaisu 2-saumaan tuotti kolmostilanteen. Toisella Komulaisen koppi ei noussut kunnolla, mutta Valtteri Luomalle se oli liian vaikea ja hän härsi pallon kenttään lirumaan kohti 3-kulmaa. Gorba kotiutui ja Jymyn vuoro sai jatkoa. Kuosmanen rakensi uuden takatilanteen ja Rönkkö löi kolmospuolelle upeasti väliin. Antti Korhonen toi 0-4. Jymy rakensi vielä yhden tilanteen, mutta Antti Kiiskinen ei enää saanut Riku Niemeä ehjänä kotiin. Kaikenlaisia kommentteja Jymystä ja ison johdon pitämisestä toki jupistiin siellä sun täällä, mutta ne olivat pelkkää kuumaa ilmaa. Kentällä Jymy ei antanut Kouvolalle mitään mahdollisuuksia viimeisessä sisävuorossa. Ensimmäisen jakson tilanteet kirjattiin kainuulaisille 9-4.

Jymyn ulkopeli nosti tasoaan eiliseltä.

Toisen jakson alussa Jymy ei onnistunut johtoon siirtymisessä. Kärki teki kaksi paloa ja vasta Roope Korhonen onnistui lopulta rakentamaan kolmostilanteen. Rönkön kotiutus meni tällä kertaa kopiksi. Kouvola osti Saukon ja Juho Hacklinin uhrauksilla Tommi Mäentaustalle reitin kolmoselle ja eilen loistanut Jere Dahlström väläytti: Komulaisen lennolla lähes syliin syöttämästä syötöstä hän täräytti kolmosluukkuun. Vain Niko Korhosen venyminen esti läpilyönnin, mutta Kouvola sai juoksutilin auki. Toista tilannetta vuorossa ei tullut. Jymyn kärki epäonnistui myös toisessa vuorossa, mutta onneksi kakkoskärki on keksitty. Niemi-Kurikka-Kiiskinen pisti tilanteen pystyyn ja Roope rankaisi keskisaumasta, 1-1. Roope teki itselleen vielä uuden tilanteen ja yrityksen, mutta Toni Kohonen poltti kotiin. Viimeisenä lyöneen Topi Korhosen yritys meni kopiksi.

Toisen tasoittavalla Kuosmanen suoritti eleettömästi Latvalan näpystä, mutta Dahlström onnistui perään. Puolikkaasta lennolla hidastettu pussinperälle, eikä Antti Korhonen saanut palloa räpyläänsä. Hacklin toi 2-1. Kolmannessa Jymy teki jakson ensimmäisen kärkiajon ja otti aikalisän. Asiat eivät kuitenkaan menneet suunnitellusti. Antti Korhosen yritys kohosi kopiksi ja Roopen lyöntivuorolla syntyi peräti kolme paloa, kun kahden epäonnistuneen kotiutusyrityksen jälkeen nestori sortui kopinnostopaloon.

Kouvolan kolmas yritys lähti perältä. Etutilanteessa jokeri Sasu Toikan vaihtonäpy osui Komulaiseen ja Santeri Löppönen sai vapaan kolmoselle. Vaikka Kohonen ei ollut liikkeellä ykköseltä, eikä siten aktiivinen, käpytteli hän kakkoselle eikä kukaan huomannut mitään. Sääntöhän sanoo, että vain aktiiviset etenijät saavat vapaan. Ykköskolmosen sijaan mustapaidoilla oli takapesät täynnä ja sillä oli merkitystä, kun Toikan seuraava lyönti meni 3-luukusta läpi Niko Korhosen aavistettua keskeen. Kouvola pääsi kerralla 4-1-johtoon ja sen jälkeen virheet alkoivat kertaantumaan. Harhaheitolla kakkoselta Kouvola sai viidennen ja Hacklinin läpilyönti kakkospuolelta tuotti kuudennen juoksun. Luoman kierteisellä 2-rajanäpyllä Latvala toi jakson päätösnumeroiksi jääneet 7-1.

Jymyn viimeinen sisävuoro toisella jaksolla tuotti kaksi tilannetta, mutta Antti Korhosen näpystä Matti Saukko poltti kotiin ja Roopen lyöntivuorolla Janne Kivipelto otti Rytkösen väärällä irti. Tämän jälkeen lähdettiin supervuoropariin ja Kouvola pääsi valitsemaan, kumpi aloittaa lyömään. Joukkue luotti siihen, että Jymy ei saa peliään kuntoon ja tasoittavalla on mestaruus otettavissa. Väärin luultu.

Kaksikko Rytkönen-Niko Korhonen järjesti etupesät täyteen. Antti Korhosen näpystä Luoma pääsi heittämään ja pelituomari Joona Tervosen pilli vihelsi. Televisiohidastus näytti Rytkösen ehtineen kolmoselle, jopa selkeästi. Säännöt eivät sallineet pesäkilpojen haastoa, joten Jymy ei protestoinnista huolimatta saanut pelaajaa kolmoselle. Tämä karmea virhe kummitteli oranssien mielessä kuitenkin vain hetken. Komulaisen vaihtolyönnistä Latvalan heitto ei pysynyt Kohosen hanskassa ja ajot rakentuivat Roope Korhoselle. Kaikkien aikojen pudotuspelipelaaja näytti, ettei aiempien lyöntivuorojen paloja muistella kun uutta mahdollisuutta on tarjolla. Pallo merkistä väliin ja kun Mäentausta epäonnistui pallon pysäytyksessä, rullasi pallo kentän takaportille saakka: 1+3 juoksua Jymylle. Oranssipaidat pääsivät pyörittelemään toiselle kierrokselle. Kun Antti Korhonen löi vielä Toni Laakson räpylän vierestä Piiponniemen sisään, oli Jymyllä viiden juoksun patja. Kouvolalla ei ollut enää paukkuja haastaa tasoittavalla.

Supervuorossa Jymy tuuletti.

Kolmostilanteet kirjattiin lopulta Jymylle 24-16. Kotiutustehokkuus oli eiliseen verrattuna hyvää luokkaa, kun taas isäntien ykkösnimet saatiin kelvollisesti kiinni (Latvala 0/3, Dahlström 2/5, kokonaisuus 6/16). Roope Korhosen 1+6 lyötyä on uusi yhden loppuottelun lyötyjen juoksujen ennätys (kaikkiaan Roope on lyönyt finaaleissa 5+110 lyötyä). Kärkilyöntiä Roope yritti peräti 17 kertaa ja kantoi Jymyä selässään, kun johtajaa eniten tarvittiin. Lukkari Aapo Komulaisella oli suuri osuus Kouvolan prosenttien putoamisessa ja palkintoraati muisti häntä kakkospokaalilla. Kouvolan parhaana palkittiin Juho Hacklin, jolla ei vielä ole epäonnistunutta kärkilyöntiä tilastoissaan tämän vuoden loppuotteluissa. Yhden kerran Komulainen sai kuitenkin sotkettua Hacklinin kolmannen lyönnin laittomaksi. Eniten paloja (4) isänniltä tehnyt Janne Kivipelto sai kakkospalkinnon.

Loppuottelusarja venyi siten kolmanteen peliin ja se pelataan tulevana lauantaina Hiukassa klo 14. Toivottavasti pesäkilpojen haasto sallitaan ratkaisupelissä, etteivät mahdolliset virhetuomiot pääse vaikuttamaan SM-kullan kohtaloon kuten tänään oli melkein käydä.

Katso ottelun lehdistötilaisuus alta!

Lipunmyynti launtain viimeiseen, ratkaisevaan finaaliin alkaa maanantaina klo 12 osoitteessa: www.jymykauppa.fi.

Teksti: Juuso Hyvönen
Kuvat: Antti Haapasalo & Olli Korhonen