Otteluraportti | Jymy voittokantaan leiriottelussa

Sotkamon Jymy palasi nopeasti takaisin voittokantaan Hiukan helteisessä lauantai-illassa. Vierailija Kempeleen Kiri kaatui niukasti, mutta kuitenkin selkeästi 2 – 0. Ottelua seurasi yli 2600-päinen kotiyleisö.

Sisällä aloittanut Kempele sai ensimmäiseen vuoroon hyvän painostuksen, joka kuitenkin päättyi tuplapaloon Marko Pelkosen lyöntivuorolla. Tasoitavallaan Jymy siirtyi johtoon illan ykkösmiehen Toni Laakson 3-jatkesiivulla. Heti perään Roope Korhonen iski takaa keskeltä Joni Rytkösen kotiin. Korhonen-Rytkönen parille onnistuminen oli jo kauden kymmenes. Myös toisessa vuorossa vieraat rakensivat tilanteen vähillä paloilla, josta Pelkonen kavensi keskikupperillaan. Omalla vuorollaan kotijoukkue karkasi kahden juoksun karkumatkalle Aapo Komulaisen välilyönnillä.

Kempeleen kolmas jäi vaisuksi, ja tasoittavalla Laakso tinttasi 1–3-tilanteessa keskeltä takaa läpi neljännen pinnan. Avausjakson viimeisessä vuorossa vieraiden toinen lyöjäjokeri Matti Korhonen rakensi itselleen 3-tilanteen, josta viistolla 3-jatkeelle kavensi jakson loppunumeroiksi 4-2. Uusikin tilanne järjestyi, kun lukkari Komulainen heitteli 2-tilanteessa liian kauan. Pelkonen ei kuitenkaan enää onnistunut. Todettakoon, että jakson kaikki juoksut syntyivät välilyönneillä.

Laakso oli päivän nimi.

Toiselle jaksolle kotijoukkue sai hyvän alun Niko Korhosen keskipompulla, jolla Niilo Piiponniemi myöhässä lähtienkin ehti tuomaan illan kolmannen juoksunsa. Tosin polttoheitto karkasi ohi kotipesästä. Vielä samassa vuorossa Lauri Rönkkö löi 2-saumasta hieman epäpuhtaalla osumalla 2-0, kun Kirin 2-polttaja lähti aavistelemaan välilyöntiä. Kempele sai tasoittavallaan tilanteen, mutta juoksu ei ollut lähellä. Lähellä se ei ollut myöskään Jymyn toisessa sisävuorossa: neljästä tilanteesta kaksi paloa ja saman verran haavoja kotipesään. Toisen lopussa vieraat saivat lopulta ajolähdön Pelkoselle, joka iski kavennuksen 2-jatkeelta Antti Kiiskisen räpylää hipoen. Tämä jäikin lopulta vierasjoukkueen viimeiseksi 3-tilanteeksi. Kolmannessa vuorossa Jymyn lupaava painostus kuihtui paloon kotipesään ja jatkotilanteesta lukkari Lauri Vuollon Rytkösestä ottamaan kärpäseen 2-pesältä.

Viimeisessä vuorossa sotkamolaisten mainiosti toiminut kärkikaksikko Piiponniemi-Rytkönen epäonnistui ainoan kerran ottelussa palaen peräkkäin 1-pesälle ja vuoro näytti jo pelatulta. Niko Korhosen päästyä kentälle ykköstilanteessa Laakso kuitenkin kruunasi hienon iltansa 3-rajapommilla: 1+1 juoksua ja loppunumerot 4-1.

Ottelua jännitti helteisessä Hiukassa yli 2600-päinen, alueleirinkin sävyttämä kotiyleisö.

Kokonaisuudessa kotijoukkueen voitto oli ansaittu. 3-tilanteet Jymylle selkeästi 19-9 ja ottelun lopussa ulkopeli piti vierailijat vähissä tilanteissa. Jymyn ulkopeli onkin hieman tiivistynyt kauden ensimmäisistä otteluista. Tänään vastustaja jätettiin ensimmäisen kerran alle kymmenen 3-tilanteen. Sotkamolaisten onnistujia olivat kärkikolmikko Piiponniemi-Rytkönen-N. Korhonen prosenteilla 88-83-100. Ykkösnimi oli kuitenkin yhteensä 1+3 moukaissut Toni Laakso. Laakson onnistumisia tarvittiin, sillä jokerikaksikko R. Korhonen-Rönkkö kirjasi kotiutuksistaan yhteissaldon 2/9. Kempeleen parasta esitti kaksi juoksua lyönyt Pelkonen. Yleisöä Hiukkaan oli saapunut muhkeat 2637, joukossa runsaasti pohjoisen alueen pesisleiriläisiä.

Ottelun lehdistötilaisuus sekä videomuotoinen otteluraportti katsottavissa alta!

Videoraporteissa kootaan yhteen illan parhaat palat ja puidaan ottelua useasta eri perspektiivistä.

Jymy matkustaa ennen juhannusta vielä Kiteen Rantakentälle tulevana tiistaina ja heti keskikesän juhlan jälkeen, maanantaina 28.6., Hiukassa vierailee Pattijoen Urheilijat.

Teksti: Petri Lindsberg
Kuvat: Olli Korhonen