Otteluraportti | Jymylle karvas pettymys – Manse jatkaa finaaliin

Manse PP – Sotkamon Jymy 1-0 (5-0, 3-3)

Ottelun tilastot

Sotkamon Jymyn välieräsarja päättyi rankkaan pettymykseen keskiviikkona Tampereella. Kotijoukkue Manse PP vei kolmannenkin välierän nimiinsä ja marssi oikeutetusti superpesiksen finaaleihin. Numerot Kaupin lähes kesäisissä olosuhteissa isännille 1–0. Tamperelaisten finaalipaikan varmistumista seurasi jälleen loppuunmyyty stadion eli 1700 katsojaa.

Kotijoukkue aloitti tehokkaasti ja sai aikaan palottoman ajolähdön, vaikka Jymy hieman kärkeä rikkoikin. Lauri Kivinen pääsi jokereista aloittamaan ja veivasi kääntönäpillä Severi Tikkakosken turvaan. Jatkoajojen painostus ja kolme yritystä eivät kuitenkaan tuoneet enää lisäpinnaa. Sotkamolaisten avaus jäi heikoksi, kakkostilanne järjestyi, mutta peräkkäiset kopinnostopalot päättivät vuoron. Toisen alussa Tuomas Jussila järjesteli takatilanteen ja upotti sitten kakkosjatkeelta Mansen toisen juoksun, tuojana taas Tikkakoski. Uudesta ajosta Henri Puputti iski keskisaumasta jo kolmannen pinnan, jonka toi sarjassa vaihtolyöntipelissään loistanut Juuso Myllyniemi. Juha Puhtimäen yritys kuitenkin torjuttiin ja Juha Niemen ajossa kuului kaarelta ajattelematon vääränhuuto ja vuoro loppui oikeaan syöttöön.

Tasoittavalla Jymylle rakentui ottelusarjan ensimmäinen paloton perusajo, joka kuihtui kuitenkin nopeasti Puhtimäen ottamiin kärpäsiin kolmos- ja kakkospesiltä. Isäntien kolmannen vuoron hyökkäys päättyi Puputin lyötyä vähillä lyöjillä yrityksensä kopiksi. Kolmannen lopussa violetit painostivat vahvasti: Roope Korhosen yritys palottomasta ajosta nousi kopiksi, mutta uusi tilanne järjestyi. Lauri Rönkkö ei onnistunut avaamaan juoksutiliä ja Aapo Komulaisen vuorolla höntyiltiin jälleen kärpänen 3-pesältä. Vielä Matias Litmanenkin pääsi yrittämään, muttei tulosta. Viimeisen alussa isännät ratkaisivat jakson, kun yhden palon ajosta Puhtimäki rikkoi keskisauman (Timo Torppa kotipesään) ja Niemi iski välistä viidennen (Jussila). Sotkamolaisten viimeisessä nähtiin taas pari kärpästä kakkostilanteissa ja turhautumista.

Toiselle jaksolle sotkamolaiset saivat haluamansa hyvän alun. Vuoro alkoi Kalle Kuosmasen läpilyönnissä nollatilanteessa ja ajolähtö rakentui yhdellä palolla. R. Korhonen riipaisi 2-saumasta Kuosmasen kotiin ja Rönkön välilyönnillä Joni Rytkönen ehti helposti. Toisella lyöntikierroksella Jymy yritti katkaista vuoron kärkeen, mutta lopulta viimeinen lyöjä Konsta Kurikka (nro 4) kotiutti Riku Niemen keskisaumasta. Mansen hyökkäys toimi ja Puhtimäelle iski kakkosjatketta kohden suuntautuneen lyönnin. Niilo Piiponniemi kävi hakemassa sen aivan kentän pinnasta kopiksi, mutta tuomariston mielestä pallo osui kenttään ja sarjan jokaisessa pelissä nähty tuomarivirhe tuotti tällä kertaa Manselle juoksun (Myllyniemi tuojana). Olkoonkin, että tilanne oli 2-tuomarille varmasti vaikea nähdä ja asiaan selvyyttä tuoneet televisiohidastukset ovat vain lähetyksiä seuraavien ihasteltavissa. Viimeisenä lyöjänä Niemi löi toisen kavennuksen keskisaumasta räpylävirheen avustuksella ja Tuohisaari toi 2–3. Manse pyöritti täyden kierroksen ja sai paikan lyödä pelin tasoihin, mutta Joonas Eirolan näpy-yritys meni laittomaksi.

Kaupin tapahtumat herättivät tunteita.

Toisen alussa vieraille paloton etutilanne, jossa Niko Korhosen 3-sauma sirvahti etumiehen räpylästä linjamiehen räpylään aivan maan pinnassa. Tällä kertaa tilanne tuomittiin aivan oikein kopiksi, mitä mielestään jo tarpeeksi vastustajille kääntyneitä tuomioita kokenut vierasjoukkue ei helpolla sulattanut. Rönkkö rakensi vielä itselleen tilanteen, mutta etumatka ei lisääntynyt. Mansen tasoittavalla Kivinen pomputti kahdella palolla takatilanteen, mutta koppi ei noussut ja vuoro loppui. Kolmannen alussa violeteille kolme paloa kakkospesälle, kaikkien tekijänä takalukija Tuomas Tuohisaari. Tasoittavallaan tamperelaiset rakensivat yhden palon ajon, josta Puhtimäen keskipienellä Tikkakoski syöksyi kotipesään. Tuomaristo totesi kuitenkin ykköspesältä edenneen Puputin estäneen Kalle Kuosmasen ulkopelisuoritusta, tuomiona kaksi paloa ja vuoronvaihto eikä manselaisprotestointeja tällä kertaa kuunneltu, kuten oikein olikin. Viimeisen alussa Jymylle paloton ajolähtö, aikalisä ja miettimään. R. Korhosen keskisaumalla palo kotiin ja takavaihdot. Väärän jälkeen toinen hyökkäys kakkossaumaan jäi kopiksi ja toinen palo otettiin kolmospesältä. Vieraat punnersivat vielä kaksi yritystä, mutta niin Rönkön kuin Komulaisenkin lyönnit nousivat kopeiksi. Isännille riitti tämän johdosta viimeisen tasoittavalla yksi juoksu finaalipaikkaan ja paloton ajo järjestyi Kivisen pompulla. Puhtimäen yrityksen ulkokenttä suoritti, mutta aikalisän jälkeen Niemi riipaisi komealla kakkossaumalla Mansen finaaliin.

Viimeisen kohtaamisen tilanteet menivät isännille 18–13. Jymyn avausjakson pilasivat pitkälti kärpäset, kopinnostopalot ym. isot sisäpelivirheet. Toinen jakso alkoi vahvasti, mutta karkumatkaa ei onnistuttu loppuvuoroissa lisäämään ja isännät tulivat lopussa väkisin tasoihin. Violettien parhaat keskiviikkona olivat hyvän sarjan pelanneet Kalle Kuosmanen (kärkilyönnit 6/7) ja Konsta Kurikka (1 lyöty, kärkilyönnit 5/9). Joni Rytkönen hoiti sisäpelinsä 4/5. Em. kolmikko keräsikin sotkamolaisten kaikki palkinnot ottelusarjassa. Mansen parhaat olivat luottomiehet Juha Puhtimäki ja Tuomas Jussila.

Tamperelaiset siis loppuotteluun suoraan otteluvoitoin 3–0. Manse oli jokaisessa ottelussa hieman parempi ansaiten finaalipaikkansa, vaikka Jymy harasikin tiukasti vastaan. Kahdestihan voittaja ratkesi vasta kotiutuskisassa. Kolmostilanteita Manse rakensi enemmän, kolmen pelin yhteissaldona 47–31 ja juoksut (ilman kotiutuskisoja) 15–7. Myös ulkopelissä suorittaminen oli kokonaisuutena astetta sotkamolaisia varmempaa.

Seurahistoriassa Jymy oli hävinnyt paras viidestä–ottelusarjan saavuttamatta yhtään voittoa viimeksi kaudella 2000 (loppuottelut Kiteetä vastaan) ja kaikkiaan kyseessä oli vasta kolmas kerta (Lippo voitti 1998 välieräsarjan 3–0). Edellisen voitottoman pudotuspelisarjan sotkamolaiset kokivat kauden 2018 pronssiotteluissa (Vimpeli voitti 2–0).

Jymy siis pronssiottelusarjaan, jossa vastaan tulee joko Vimpeli tai Kouvola. Ottelut aloitetaan keskiviikkona 15.9. vieraissa ja nykyisen pesisstadionin viimeinen miesten superpesisottelu pelataan lauantaina 18.9.

Teksti: Petri Lindsberg
Kuvat: Jussi Korhonen