Otteluraportti | Jymyn ulkopeli söi Vimpelin sisäpelistä parhaan vedon

Sotkamon Jymy – Vimpelin Veto 2-0 (2-1, 4-0)

Ottelun tilastot

Sotkamon Jymy otti ensimmäisen kiinnityksen finaalipaikkaan sateisella ja kolealla kotikentällä. Kainuulaiset hallitsivat kenttätapahtumia niin tilastollisesti kuin myös henkisesti.

Erittäin kolea ja syksyinen sää houkutteli Hiukkaan 1300-päisen yleisön jännittämään 2010-luvun titaanien kohtaamista. Viileä keli ja erinomaista pudotuspelihuumaa. Ottelu roihahti liekkeihin, kun Perttu Ruuska löi avausjaksolla Vedon tasoihin ja pelinjohtaja Markku Hylkilä tuuletti raivoisasti Jymyn lukkari Aapo Komulaisen nenän alla. Jymy ei tästä hätkähtänyt, vaan pienen torikokouksen jälkeen Jymy otti lopulta hallinnan pelitapahtumista. Myös Jymyn pelinjohtaja Jani Komulainen jakoi kiitosta vihollisleirille lehdistötilaisuudessa siitä, että vierasjoukkue sytytti Jymyn peliin.

Avausjaksolla Roope Korhonen tälläsi Jymyn johtoon heti tasoittavassa vuorossa. Toisessa vuorossa Ruuska toi Vedon tasoihin, jonka jälkeen Veto ei saanut sisällä juuri kummempaa aikaan. Eritoten juuri lukkari Komulainen nollasi Vedon orastavan paineistuksen kolmannessa vuorossa tekemällä kaikki kolme paloa kärpäsellä sekä taktisella väärällä, johon Matias Rinta-Aho löi puhtaan hudin ja ajotilanteesta syntyi lopulta muut vuoron päättävät palot.

Aapo Komulaisella oli aihetta tuuletuksiin.

Jakso eteni tasalukemissa viimeisen tasoittavalle, jossa Jymyn kärki rakenteli Niko Korhoselle etutilanteen. Gorba iski pompun ruutuun, joka kohosi lopulta Mikko Kanalankin yli ja lähti lirumaan kohti kakkoskopparia. Tässä vaiheessa jo entuudestaan röyhkeydestään tunnettu Niilo Piiponniemi koki hetkensä tulleen ja karkasi samalla vauhdilla kotipesän turvaan. Jymy otti vahvan henkisen niskalenkin Vedosta.

Toisella jaksolla sisältä aloittanut Jymy hyökkäsi tyylilleen uskollisesti jo Niko Korhosen lyöntivuorolla. Piiponniemi kirmasi jälleen kerran kotiin, kun pallo viuhui saumasta läpi. Ulkona Jymy puolestaan hyydytti Vedon sisäpelin. Toisen aloittavalla Jymy siirtyi johtoon harhaheiton turvin, kun Piiponniemi sai lönkytellä illan kolmannen tuotunsa. Perään nähtiin jälleen kerran hyökkäys, kun Antti Korhonen kotiutti kaksi juoksua tuoneen etenijäkuningas Joni Rytkösen.

Kolmannessa vuorossa Jymy rakensi niin ikään tilanteita ja pääsi yrittämään miestä kolmoselta kotiin kolmesti, mutta tällä kertaa kotiutuksista uupui paras terä. Neljännessä vuorossa Jymyn monikäyttöisenä jokerina hyödynnetty Aatu Saastamoinen sivalsi vielä vastustamattomasti pallon väliin viimeisenä lyöjänä ja kaunisteli lukemia. Tämän jälkeen erinomaisesti toiminut ulkopeli takasi sen, että hetken kuluttua Hiukassa raikui Jymyn juhlat. Nyt ottelusarja on avattu ja ensimmäinen katkonpaikka on heti huomenna Saarikentällä.

Jymyn parhaita olivat ensimmäisen jakson voittojuoksun karannut Piiponniemi sekä 90 prosenttisesti operoinut Niko Korhonen. Maininnan ansaitsee myös jälleen kerran erinomaisia otteita ulkopelissä esittänyt Kalle Kuosmanen, joka taikinoi sateisessa säässä viisi paloa.

Katso ottelun lehdistötilaisuus alta!

Ottelusarja jatkuu huomenna Saarikentällä klo 15 alkaen. Ottelu on nähtävissä Ruutu -palvelun monikameralähetyksenä.

Teksti ja kuvat: Olli Korhonen