Otteluraportti | Kahden harjoitusottelun viikonloppu Seinäjoella

30.1. Seinäjoen JymyJussit – Sotkamon Jymy 2-0 (4-3, 5-2)
31.1. Seinäjoen JymyJussit – Sotkamon Jymy 0-1 (2-2, 4-7)

Ottelun pöytäkirjat raportin pohjalla.

Sotkamon Jymy matkusti harjoituspelien perässä viikonlopuksi Seinäjoelle. Kainuulaiset kohtasivat Seinäjoen JymyJussit kahteen otteeseen sekä lauantaina että sunnuntaina. Kokoonpanossa nähtiin jälleen kerran useita tuoreita kasvoja Jymyn joukkueessa ja kokoonpano testailtiin molempina päivinä.

Lauantaina JymyJussit oli joukkueista selkeästi pirteämpi ja pyöritti sisäpeliä vakuuttavammin. Erityisesti lyöjätykki Jukka-Pekka Vainionpää on löytänyt hyvän lyöntivireen ja iski ottelussa neljä juoksua. Jymyn sisäpeli yskähteli muutamaa vuoroa lukuun ottamatta.

Sunnuntaina niin kutsutuista bussijaloista ei ollut enää tietoakaan, vaan Jymy tuli selkeästi paremmalla ryminällä otteluun. Erityisesti ulkopeli tiivistyi edellisestä päivästä ja sisäpeli hörähti käyntiin viimeistään toisella jaksolla. Jymyn kapteenina häärinyt Niko Korhonen löi läpi kahdesti, Toni Laakso kertaalleen ja myös edellisenä päivänä läpilyönnissä kunnostautunut Aleksanteri Huotari onnistui niin ikään lyömään pallon vastustamattomasti hallin seinään.

Niko Korhonen tuurasi leikkauksesta toipuvaa Roopea joukkueen kapteenina.

Jymy sai paljon oppia ja toisaalta nuoret pelimiehet arvokasta kokemusta kahdesta kovasta kamppailusta.

Katso ohesta pelinjohtaja Jani Komulaisen ajatukset viikonlopusta ja tulevasta!

Teksti ja kuvat: Olli Korhonen

Ensimmäisen ottelun pöytäkirja.
Toisen ottelun pöytäkirja.