Otteluraportti | Laadukas ulkopeli toi voiton Koskenkorvalta

Koskenkorvan Urheilijat – Sotkamon Jymy 0-1 (3-3, 1-5)

Ottelun tilastot

Sotkamon Jymy aloitti Pohjanmaa–Satakunta-vieraskiertueensa voitokkaasti perjantaina Koskenkorvalla. Kaksi sarjapistettä naarattiin violetin linja-auton kyytiin jaksoin 0 – 1. Orastava voittoputki on nyt kolmen ottelun mittainen, vaikkakin yhdestä pisteestä jouduttiin jaksotasapelin myötä jälleen luopumaan jo ennen taukoa. Uutiskynnyksen ylittää myös Roope Korhosen ensimmäinen hutunkeittotappio tälle suvelle.

Jymy oli tehnyt hieman muutoksia vaihtotilannepelaamiseensa. Niko Korhonen siirtyi eteen, Joni Rytkönen takalukijaksi ja Kalle Kuosmanen oli sumpussa. Avausvuorossa kotijoukkue siirtyi johtoon, kun jokeri Jere Dahlström kotiutti kakkossaumasta Aku Kettusen. Palottomasta ajosta kuitenkin syntyi juoksun jälkeen peräti kolme paloa ja hyökkäys tyrehtyi. Sotkamolaisten ensimmäinen yritys hyytyi irtoamiseen ykköspesältä ja lukkari Juho Hakomäen kärpäseen kakkoselta. Toisen tasoittavalla vieraat rakensivat palottoman ajolähdön, josta Roope Korhonen toisella yrittämällään onnistui 2-saumasta tasoittamaan, tuojana Aapo Komulainen. Toinen jokeri Lauri Rönkkö raapaisi vielä pallon väliin ja Konsta Kurikka juoksi violetit johtoon.

Kossu onnistui kolmannen alussa tekemään perusajolähdön ja Dahlström illan toisellaan tasoitti pelin. Uusi hyökkäys päättyi, kun koppilyönti tyhjensi pesät ajolähdössä. Kolmannen lopussa Jymy tarrasi jaksovoittoon Rönkön tehtyä viimeisenä lyöjänä itselleen tilanteen, josta myös kotiutti 2-jatkelyönnillä Kurikan. Kotijoukkue sai viimeisessä vuorossa kuitenkin halvan tasoituksen 3-pesän harhaheitolla ja niinpä Jymy joutui käyttämään tasoittavansa. Paloton perusajolähtö järjestyi kivuttomasti, mutta aikalisäkään ei auttanut, vaan Kossun ulkokenttä suoritti tarvittavat palot kotipesään jokerien ja Komulaisen yrityksistä.

Aapo Komulainen sekoitti kotijoukkueen pakkaa lukkaripelaamisellaan.

Toisen jakson alkuun vierasjoukkue siirtyi johtoon palon jälkeisellä yllätysotolla R. Korhonen-Rytkönen toimesta. Lisää ei kuitenkaan tullut, vaan tuli loukkaantuminen. Riku Niemi joutui jättämään kentän ja kopparin paikan otti Joona Kinnunen pelaten moitteettomasti. Ilmajokiset rakensivat kakkoskärjellään tilanteen, ja Dahlström löysi tilaa 2-jatkeelta tasoittaen pelin. Se olikin hyvävireisen jokerin illan viimeinen esiintyminen, sillä kolmessa viimeisessä vuorossa kotijoukkue jäi kokonaan ilman kolmostilannetta. Jymy sen sijaan karkasi toisen alussa. Toni Laakso humautti ykköstilanteessa takaa keskeltä kunnarin ja tavallisen, tilanne 1–3. Samassa vuorossa Rönkön kakkosjatkelyönti riitti Niilo Piiponniemelle ja kolmannen alussa Rytkönen sai hölkätä kotiin 3-pesän harhaheitolla.

Sotkamolaisten ulkopelivaihdokset olivat onnistuneita. Kotijoukkue jäi ottelussa seitsemään 3-tilanteeseen ja etukenttä teki kaikkiaan 13 paloa. Erityisesti lukkari Aapo Komulainen hämmensi väärillään ansiokkaasti Kossun pelinrakentelua tehden kuusi paloa ja ollen kentän paras ulkopelaaja. Näistä ansioista myös ykköspalkinto. Toisen pokaalin pokkasi uusi etumies, ulkona ja sisällä (kl. 8/10) erinomainen Niko Korhonen. Lauri Rönkkö löysi virettään kotiuttaen kolme viidestä yrityksestä. Koskenkorvan selkeä ykkönen oli kolme pinnaa iskenyt Jere Dahlström, vaikka jäikin toisella jaksolla lähes työttömäksi.

Ottelun lehdistötilaisuus sekä videomuotoinen otteluraportti katsottavissa alta!

Jymyn maaseutumatkailu päättyy huomenna Kankaanpäässä, missä kotijoukkue Maila yrittää revanssia kevään tappiolleen. Nykyään Kankaaanpää-areena nimeä totteleva stadion on ollut sotkamolaisille monesti vaikea paikka, eikä helppoa ole luvassa nytkään. Ottelu lauantaina Kankaanpäässä klo 16:00. Seuraava kotiottelu odottelee tulevana keskiviikkona 21.7. Hyvinkään Tahkoa vastaan. Hanki liput ennakkoon osoitteesta www.jymykauppa.fi!

Teksti: Petri Lindsberg
Kuvat: Olli Korhonen