Otteluraportti | Voittoputki huuhtoutui Kaupin sateisiin

Manse PP – Sotkamon Jymy 1-0 (6-5, 5-5)

Ottelun tilastot

Manse PP Tampereelta sai kunnian katkaista Sotkamon Jymyn kahdeksan ottelun voittoputken Kaupin perjantai-illassa. Toisella jaksolla ajoittain rankkasateessa pelattu ottelu päättyi kotijoukkueelle niukasti 1–0. Kärkipään kohtaamista seurasi paikan päällä Mansen kauden ennätysyleisö, 1800 katsojaa.

Hutunkeiton voittanut Jymy aloitti sisältä tehokkaasti. Konsta Kurikka kiskaisi takatilanteessa keskelle taakse, johon Topias Lilja sai räpylää väliin, mutta Joni Rytkönen ehti helposti. Jatkon palottomasta ajosta Roope Korhonen tälläsi linjan räpylöiden ohitse jo 0–2, tuojana Niko Korhonen. Kahdesta jatkotilanteesta ei enää kuitenkaan tulosta, tilanteiden harmillinen tuhriminen olikin Jymyn päivän suurin synti. Omalla vuorollaan kotijoukkue nousi hetkessä yhdellä lyönnillä ohi. Kahden palon ajosta jokeri Juha Niemen 2-sauma nousi hieman ja muuttui täysin ottamattomaksi läpilyönniksi 2-jatkeelta, tuloksena kolme juoksua.

Viihdyttävän jakson seuraava käänne tapahtui toisen alussa. Niko Korhonen vaihtoi takapesät täyteen ja löi sitten pallon väliin. Piiponniemen irrottua kolmoselta kauhoi koppari Lilja polttoyrityksessä tyhjää ja kenttä tyhjeni 1+2 juoksun verran. Seuranneesta palottomasta kolmostilanteesta odotusarvo oli vahvasti lisäjuoksuille, mutta jälleen painostus hupeni heikkoihin ratkaisuihin. Tasoittavallaan kotijoukkue tuli hyvillä lyönneillä tasoihin. Tuomas Jussila onnistui vaihtonsa jälkeen kotiuttamaan Liljan kakkosjatkeelta ja palottomasta ajosta Juha Puhtimäki pisti pallon väliin, Juuso Myllyniemi kotiin. Painostus loppui Niemen koppilyöntiin. Sotkamolaisten kolmas meni nopeasti ohi jääden 2-tilanteeksi, mutta kotijoukkue onnistui omassa yrityksessään kerran Niemen välilyönnillä, etenijänä Jussila. Tämä jäi myös jakson voittojuoksuksi, vaikka Jymy rakensi viimeisessään palottoman ajon. R. Korhosen yritys jäi kuitenkin linjaan ja kun takavaihto jäi ottamatta, päättyi painostus lyhyeen.

Niko Korhonen juhli kunnaria kolmospesällä.

Toisen jakson alkuun tamperelaiset saivat ilmaisen johdon, kun Aapo Komulainen lipsautti kaksi väärää. Manse huusikin pelin aikana väärää ahkerasti (13 prosenttia kaikista syötöistä) ja kun Jymylukkarin alkuasento ei ollut riittävä syötönvalvojalle oli väärä usein alla. Juoksun jälkeen tamperelaiset saivat kaksi kertaa merkkaamattoman pallon väliin, joista Jymykopparit heittivät palon mieheen ja Simo Vainikaisen karkausyrityksen kentällemenonäpystä selvitti Toni Laakso, vaikka vähän myöhässä tilanteeseen lähtikin. Tasoittavalla yhden palon ajosta Kurikka survoi keskisaumasta tasoituksen, tuojana Piiponniemi ja R. Korhonen löi tappimiehen läpi Jymyn johtoon, Rytkönen kiiruhti sisään. Toisen alussa kotijoukkue karkasi. Puhtimäki käänsi pitkällä kolmosrajanäpyllä tasoituksen, kun Rytkösen polttoheitto otti liikaa sivulle. Seuraava lyönti karkasi Piiponniemen yli takaa läpi. Rulla tyhjeni takapesien osalta ja Puhtimäki ennätti niukin naukin kunnarin. Manse otti vahvan otteen, vaikka jatkojuoksut jäivät vuorostaan heillä räväkän vuoron alun jälkeen syntymättä.

Sotkamolaisten vastaus yhden palon takatilanteessa kuivui kopinnostopaloon ja hämylähdöllä irtioloon kolmospesältä. Kolmas vuoropari meni molemmilta rankkasateessa nopeasti. Mansella oli yksi vaisu yritys, Jymyn hyökkäys päättyi Puhtimäen poimimaan kakkostilanteen kärpäseen. Myös kotijoukkueen viimeinen vuoro oli lyhyt, mutta sotkamolaiset kimmersivät sangen jymymäisesti pelin vielä jännäksi. Numeroksi kaksi vaihdettu Matias Litmanen rakensi tilanteen ja Niko Korhosen välilyönnillä Niilo Piiponniemi kavensi. Viimeisenä lyöjänä Roope Korhosella oli takapesillä Rytkönen ja N. Korhonen ja yksi juoksu riitti jatkamaan peliä. Toisella merkattu lyönti meni laittomaksi, mutta Puhtimäen heitettyä väärän väliin, tuli Rytkönen keskisaumalla todella lujaa ja mahdollisti jatkot ehdittyään täpärästi: 5–4. Seuraavaksi Kurikan keskipomppu poltteli linjassa ja Niko juoksi pelin tasoihin. Jakso oli päättyä saman tien kun tamperelaistenpolttoheitto viuhui kolmospesän ohi, mutta onnekas pomppu katsomorakenteista esti Jymyn voittojuoksun. Roopen ollessa kolmosella ja Kalle Kuosmasen hakiessa voittojuoksua lyöjänä otti lukkari Puhtimäki kärpäsen ja vaikeutti asetelmaa huomattavasti. Violettipaidat eivät vieläkään lannistuneet, vaan punnersi yhden 3-tilanteen, mutta Mansen ulkokenttä kesti Riku Niemen yrityksen.

Huippujoukkueiden kohtaaminen tarjosi hyvää pesisviihdettä koko rahan edestä. Avausjaksolla johto vaihteli moneen kertaan ja toisen jakson huipensi Jymyn loppukiri. Paljon pienillä vaihtolyönneillä ja kakkossaumoilla peliään rakentanut Manse oli kolmostilanteissaan hieman parempi (21–17) ansaiten voittonsa. Jymyllä oli varsinkin pelin alussa paikkansa, mutta useampi hukattu takatilanne ja 12 räpylävirhettä yhdistettynä isäntien hyvään lyöntipeliin tiesivät neljättä nollan pisteen peliä tälle kaudelle. Vieraiden onnistujat Kaupissa olivat kolme lyönyt Konsta Kurikka ja viime ottelussa kaikilta salaa muhkeat 1300 lyötyä toisena pelaajana pääsarjahistoriassa täyteen saanut, niin ikään kolmesti kotiuttanut Roope Korhonen. Niko Korhonen keräsi kentän korkeimmat kärkilyönnit 11/13. Kotijoukkueen parhaat olivat ratkaisevat läpilyönnit iskeneet Juhat Puhtimäki ja Niemi. Parhaan ulkopelaajan palkinto meni ansaitusti Puhtimäelle.

Valitettavasti tällä kertaa emme voi toimittaa ottelun lehdistötilaisuutta ja videomuotoista otteluraporttia teknisen vian vuoksi.

Konsta Kurikka suolasi kolme manselaista ja neljäskin oli lähellä, mutta Juha Puhtimäen kunnari kääntyi kuin kääntyikin lopulta ehtisimiseksi.

Jymy ei jouda tappiota pitkään murehtimaan, sillä huippuottelut jatkuvat maanantaina Sotkamossa. Tuolloin Hiukkaan saapuu tuttu kilpakumppani Vimpelin Veto. Ottelu Hiukassa totutusti klo 18:00. Tätä jännitysnäytelmää ei kannata missata. Hanki liput ennakkoon osoitteesta www.jymykauppa.fi ja saavu kannustamaan Jymy voittoon!

Teksti: Petri Lindsberg
Kuvat: Olli Korhonen