Patrik Wahlstenille nappiavaus – Jymy ja Kiri tasasivat toisen jakson

Miesten Superpesiksen avausottelu, ensimmäinen lyönti.

Monelle tuo voisi olla tekemätön paikka, mutta B-juniori-ikäinen Patrik Wahlsten sai sunnuntaina Hiukassa nappialoituksen Superpesis-edustukselleen, kun painavana takakentälle suuntautunut ensisivallus löysi paikkansa kentän pinnasta Kirin kopparin tiputettua pallon räpylästä.

Patrikin lyöty juoksu oli osoitus siitä, että Jymylle voitokkaassa pelissä onnistumiset jakautuivat tasaisesti laajalle alalle pelaajistoa. Ottelu päättyi Jymyn voittoon jaksoin 1-0 (10-0, 5-5).

– Sisäpeli oli kauttaaltaan hyvää ja ensimmäinen jakso meillä varsinkin pyöri mainiosti laajalla rintamalla. Kyllähän kolmaskin piste olisi kelvannut, mutta tämän tuloksen kanssa pitää nyt vain olla ja elää, Jymyn pelinjohtaja Mikko Korhonen summasi.

Patrikin debyytti sai mallikkaan jatkon hänen lyötyä myös ensimmäisen jakson kahdeksannen juoksun oivallisella 3-pussiin sijoitetulla varsilyönnillä.

Patrik Wahlsten on kautta aikain toinen Vaasan Mailan kasvatti, joka pelaa Sotkamon Jymyn miesten Superpesis-joukkueessa. 17-vuotiaan (s. 11.9.1996) Patrikin lisäksi kolmena viime kautena Jymyn paidassa pelanneen Aki Oravan kasvattajaseuraksi merkataan Vaasan Maila. Lyöntivoimaa Vaasasta tuntuu tämän lisäksi tulevan oikein urakalla, sillä tällä hetkellä lyöjätilaston toisena ja kolmantena majailevat Jere Dahlström ja Jukka-Pekka Vainionpää ovat saaneet pesisoppinsa Vaasassa.
Patrik Wahlsten (kuvassa vasemmalla) on kautta aikain toinen Vaasan Mailan kasvatti, joka pelaa Sotkamon Jymyn miesten Superpesis-joukkueessa. 17-vuotiaan (s. 11.9.1996) Patrikin lisäksi kolmena viime kautena Jymyn paidassa pelanneen Aki Oravan kasvattajaseuraksi merkataan Vaasan Maila. Lyöntivoimaa Vaasasta tuntuu tämän lisäksi tulevan oikein urakalla, sillä tällä hetkellä lyöjätilaston toisella ja kolmannella sijalla majailevat Jere Dahlström ja Jukka-Pekka Vainionpää ovat saaneet pesisoppinsa Vaasassa.

Tunteet peliin

Toisella jaksolla Kiri pääsi peliin mukaan Jaakko Heikkisen 2-rajasta kahden juoksun arvoisesti karanneella läpilyönnillä. Vaikka Jani Komulainen ja Kosti Rautiainen nostivat väilyönneillään Jymyn jälleen johtoasemaan 3-2, taisteli Kiri kynsin ja hampain jakson voitosta: siitä osoituksena seuraavassa vuorossa suorastaan hurmoksessa isketyt kolme juoksua.

Jymy pääsi kuitenkin tasoittamaan pelin 5-5 ennen jakson loppua kolmannessa vuoroparissa. Roope Korhosen lyöntivuorolla tunteet pääsivät roihahtamaan Kiri-leirissä, kun erimielisyyksiä herätti se, oliko Antti Hartikainen 2-pesältä irti vai ei. Paloa ei vihelletty ja lopulta jälkitilanteesta Kirin lukkari Taneli Rantatorikalle nostettiin keltainen kortti.

– Se on selvää, että jos me halutaan tapella voitosta, niin joskus räiskähtää yli. Minä en halua pojilta tunteita viedä. Jos tuntee, että kokee vääryyttä ja on laittanut itsensä likoon, niin saahan ne tunteet näyttää. Ei se maailma siihen kaadu, me ja tuomarit teemme virheitä, Kirin pelinjohtaja Timo Rautiainen hymähti.

– Hyvin tyhjä olo on. Olisi kyllä tuo toinen jakso maistunut, hän jatkoi harmitellen.

Taka-alalla vasemmalla hymyilevä Jani Komulainen käytti toisen jakson lopulla hyväkseen oikea-aikaisen sijoittumisensa kameramieheen nähden. Terveiset kotiin!
Taka-alalla vasemmalla hymyilevä Jani Komulainen käytti toisen jakson lopulla hyväkseen oikea-aikaisen sijoittumisensa kameramieheen nähden. Terveiset kotiin!

Viimeinen peli ennen Itä-Länsi -taukoa pelataan Jymyn osalta tiistaina Seinäjoella JymyJusseja vastaan. Tuo peli alkaa klo 18.

Ottelun tilastot

-AH