Pesisfani nauttii syksystä

Sotkamon Jymyn mediavastaava Antti Haapasalo kertoo, miksi on oppinut pitämään syksystä.

Vaikka en ole syntyperäinen kainuulainen, omaan tiettyjä piirteitä, jotka piilottavat ovelasti sen faktan, että olen syntynyt Helsingin seudulla.

Äitini on Ristijärveltä, Kemppaisia. Pidän Kainuun luonnosta, kainuulaisesta, kuivakasta ja sarkastisesta huumorintajusta sekä maakunnan hitaasti, mutta sitäkin varmemmin lämpiävistä ihmisistä. Mikä huomattavinta, intohimoni on pesäpallo ja Sotkamon Jymy.

Umpikainuulaisia piirteitä, sanoisi joku.

Kun kotikaupungissani Järvenpäässä aloitti keskustelun, jonka aihe pohjautui nippelitietoon vanhempieni neljännesvuosisadan kattavasta pesäpallo-VHS -arkistosta, oli kanssakeskustelijalla lähes poikkeuksetta kasvoillaan lasittunut ilme.

”Mut hei, tää väläys, missä Tommi Anonen lyö Riihimäellä 2-luukusta läpi, mutta lyönti tuomitaan laittomaksi, on oikeesti tosi hauska, kannattaa tsiigaa!”

Juu, niin vissiin.

Finaalihumua syksyltä 2015. Allekirjoittanutkin piileksii tässä kuvassa.
Finaalihumua Hiukassa syksyltä 2015. Allekirjoittanutkin piileksii tässä kuvassa.

Toista se on Kainuussa. Täällä asuttujen vuosien aikana on ollut ilahduttava huomata, miten pesis seuraa kahvipöytäkeskustelussa ja moinen pesäpallovideoarkisto (joka vanhempien luona vielä toistaiseksi digitointia odottaessa hapertuu VHS-tallenteina) toimii keskustelun jäänmurtajana, eikä kylähulluksi leimaavana tekijänä.

Katsomokulttuuri on myös nautinnollista. Jos luulin vielä etelä-suomalaisella mittapuulla ymmärtäväni lajista jotain, pieksee jopa junioripelaajien analyyttisyys katsomon lehtereillä omani. Kuten muuallakin Suomessa, pesäpallo on nokkelien katsomohuutelijoiden luvattu laji, eikä poikkeusta tee esimerkiksi Sotkamon Hiukan pesäpallostadion. Kainuulainen huumorintaju ja pesikselle ominainen naljailu, ne lyövät iloisesti kättä. Kun vastustajan lukkarilta udellaan, heittääkö hän löylyäkin taitolla, ei kuulija voi kuin hymyillä.

Tulevana lauantaina pelataan Vimpelin Saarikentällä pesäpallojännärin ihanneottelu, vitospeli. Game five. Mestaruus ratkeaa kerrasta poikki -menetelmällä jo toista vuotta perätysten. Viidenteen pesisfinaaliin vievään Jymyn fanibussiin on ilmoittautunut tätä tekstiä kirjoitettaessa jo kolme suurta bussilastillista kaikenikäisiä pesäpallofanaatikkoja, yhteensä noin satakunta kappaletta. Jymy-faneille varattu katsomonosa on taas karnevaalitunnelmaa täynnä.

Kesä jatkuu niin kauan kuin pesäpallokausikin. Sekö jos mikä lämmittää etelän vetelän mieltä!

Tunnelma Saarikentällä ratkaisevassa finaalissa viime syksynä oli lievästi sanottuna riehakas.
Tunnelma Saarikentällä ratkaisevassa finaalissa viime syksynä oli lievästi sanottuna riehakas.

PS. Tänään on muuten viimeinen päivä, jolloin on mahdollisuus ilmoittautua viidenteen finaaliin vievään fanibussiin! Viimeisiä paikkoja viedään, mutta jos kiinnostusta riittää ja olet tarpeeksi nopea, bussiin pääsee ilmoittautumaan täältä!

Teksti: Antti Haapasalo
Kuvat: Janne Kuronen