Pesisherkkua Hiukassa: ”Juoksuja tullaan näkemään”

Sotkamon Jymy – Kouvolan Pallonlyöjät Hiukan pesäpallostadionilla 29. toukokuuta klo 18

Osta lippu ennakkoon tästä!

Jos on pesiksen ystäviä hemmoteltu alkukauden aikana säiden puolesta, niin tiistaina Hiukassa nähdään oikea herkkupala, kun sarjan ennakkosuosikkeihin lukeutuvat Jymy ja Kouvolan Pallonlyöjät iskevät yhteen. Pallonlyöjät saapuu Hiukkaan neljän ottelun voittoputkessa ja ainoa tappio on tullut kauden avausottelussa Vimpelin Saarikentällä.

– Kouvola on yksi mitalikandidaateista. Hiukassa tullaan näkemään äärimmäisen kova ottelu, Jymyn pelinjohtaja Jani Komulainen uskoo.

Jymyn ulkopeli on ollut alkukaudesta vakuuttavalla tasolla illasta toiseen ja viimeisten otteluiden perusteella myös sisäpelikoneisto näyttää hyrskähtelevän kunnolla käyntiin. Etenkin Roope Korhonen on löytänyt viuhuvat keskiosumat lyöden kahteen edelliseen peliin peräti 13 juoksua.

– Kouvola on vahva lyöntipelijoukkue ja meidän ulkopeli joutuu nyt kovaan testiin. Tämä on hyvä mittari myös meille.

Kumpi vaarallisista vasureista vie pidemmän korren? Kuvassa lyövä Roope Korhonen vai Pallonlyöjien Juha Korhonen?

Sääennusteet puoltavat kelin olevan kauden alulle tuttuun tapaan sisäpelille oivallinen, joten huomenna peliä saadaan jännätä pesistermein lyöntikelissä.

Alkukauden osalta jymyn Roope Korhonen on lyönyt viiteen peliin 16 (0+16) ja Pallonlyöjien Juha Korhonen 18 (0+18) juoksua. Ottelun voiton kannalta katseet käännetään kotiutustehokkuuteen, siinä missä ulkopelinkin on luonnollisesti kestettävä. 

– Juha Korhonen lätkii palloa vaakamailalla vaarallisesti eri puolille kenttää ja meiltä puolestaan Roopen kumura on hyvässä mallissa.

– Juoksuja tullaan kyllä huomenna näkemään.

Komulainen peräänkuuluttaa sisäpelissä toissijaisten asioiden tärkeyttä.

– Meidän pitää sisällä olla tarkkana sisäpelin pienissä yksityiskohdissa, kuten etenemisessä. Sillä tavoin me saadaan sisäpeliin jatkuvuutta.

Oman mausteensa soppaan heittää syöttötuomaria ja kaarta alati matalan hivakalla syötöllään haastava Pallonlyöjien lukkari Janne Kivipelto.


Jymyn ulkopeli on ollut uomissaan. Sama suoritusvarmuus on säilyttävä myös tiistaina.

Jymy jatkaa otteluun samalla kokoonpanolla, jolla esiintyi Hiukassa myös sunnuntaina Pattijoen Urheilijoita vastaan.

Antti Hartikaisen ja Niko Korhosen kanssa mennään päivä kerrallaan, mitään riskejä ei tässä vaiheessa kautta oteta, Komulainen kommentoi poissaoloja.

– Innolla odotetaan, että päästään jatkamaan siitä mihin sunnuntaina kotiyleisön edessä jäätiin.

Ottelu alkaa Hiukan pesäpallostadionilla klo 18!

Osta lippu ennakkoon tästä!

Kärkikamppailu aurinkoisessa Hiukassa sarjan ennakkosuosikkien kesken. Ei sitä tiistai-illalle paljon enempää viitsi toivoa!

Teksti ja kuvat: Olli Korhonen