Pisteet matkaan pitkän kaavan kautta

Kouvolan Pallonlyöjät – Sotkamon Jymy 1-2 (1-0, 3-7, 0-1)

Sotkamon Jymyn kahden vierasottelun viikonloppu sai oivallisen päätöksen Kymenlaaksossa, kun reilun parin tuhannen katsojan edessä pelattu pesäpallo-ottelu sai päätöksensä supervuorossa kainuulaisten eduksi. Niukkajuoksuinen ensimmäinen jakso ja sitä kautta Jymylle langennut jaksotappio sai joukkueen sisuuntumaan toiselle jaksolle mentäessä.

– Kaatua voi, mutta makaamaan ei saa jäädä. Se on ollut meillä teemana jo talvesta asti. Jaksotappiot ovat hyvin inhimillisiä ja niitä kyllä tulee, Jymyn pelinjohtaja Mikko Korhonen muistuttaa.

Toisen jakson alkukin oli vielä hyvän aikaa erittäin tasainen, kunnes Jymy laittoi isompaa vaihdetta silmään kolmannessa vuorossa. Toni Kohosen ensin lyötyä komealla välilyönnillä edellisessä vuorossa juoksun, oli kolmannen vuoroparin laukaisijana kierteinen näpäytys. Tästä alkoi lumivyöry, joka loppui vasta neljännessä vuoroparissa Jymyn johtaessa toista jaksoa juoksuin 7-1.

Toni Kohonen palkittiin viime kesänä niin ikään Sotkamon parhaana Kouvolassa pelatussa ottelussa.
Toni Kohonen palkittiin sunnuntaina sekä niin ikään viime kesänä Sotkamon parhaana Kouvolassa pelatussa ottelussa.

Supervuoroon Kouvola ei saanut enää rivejään kootuksi, vaan Jymy sai Roope Korhosen upealla keskisaumaosumalla saalistettua jäljellä olleet kaksi pistettä omaan pussiinsa.

Positiivisinta antia Jymyn pelissä oli pelinjohtaja Mikko Korhosen mukaan peli-ilme ja asenne.

– Kyllä minä tuon tuloksen taakse näen sen verran, että vaikka hävittiin ensimmäinen jakso ja se toinenkaan ei lähtenyt hyvin liikkeelle, niin ilme pysyi kirkkaana ja kärsivällisenä. Jaksoimme odottaa sitä, milloin homma aukeaa, Korhonen tuumasi.

Jymyn kausi jatkuu heti tiistaina 5.8. kotipelillä Kiteen Palloa vastaan klo 18.
Ottelun tilastot

Päivän sitaatti:

”Onni Määttä on muuten Olli Määtän serkku! Saanko nimmarin?” – kenttähaastattelija Kaj Kunnaksen toteamus mikrofoniin yli 2000 katsojan edessä.

-AH